Amorin etsintä

Miinukset ja plussat

2012-01-24T22:20:00.000+02:00

Ei uni tullut kun mietin ja pohdin asioita. Huokaus… no ehkä se jonain yönä vielä tulee. Ajattelin nyt tähän kirjoittaa miinuksia, joita miehet keräävät käytöksellään, sanoillaan tai teoillaan. Nämä miinukset ovat niitä, joita tulee suhteilun alussa. Plussiakin ehkä luvassa :)

ISO MIINUS
Jos et halua tavata uudestaan, älä sano niin. Älä edes leikilläsi tai huviksesi. Jos toinen ehdottaa uutta tapaamista, ole herrasmies ja kieltäydy jos sinusta todella tuntuu siltä. Jos et tiedä miltä tuntuu niin voit ilmaista halusi olla edelleen yhteyksissä. Jos ihan OIKEASTI haluat tavata minut uudestaan… sovi kanssani uudet treffit tyyliin ”Tavataanko ensi keskiviikko klo.18 paikassa X”. Mitä konkreettisempi ehdotus, sen parempi, koska silloin jos jätät perumatta tai tulematta paikalle, paljastut kusipääksi joka minun on helpompi unohtaa :D

KESKIKOKOINEN MIINUS
Jos olet minusta oikeasti kiinnostunut niin osoitat sen minulle myös teoin. Ei riitä, että jaksat kerran viikossa laittaa tekstiviestin ”Sä olet niiiiin ihana :)”. Pidä liekkiä yllä tai ajattelen, että olet lämmittämässä jonkun muun liekkiä. Olen nainen, olen vainoharhainen… anteeksi :D Kun laitan sinulle viestin missä tahansa mediassa tai kirjoitan sen taivaalle… niin ole nyt PERKELE kohtelias ja vastaa edes jotain. Voisit olla myös niin ystävällinen, että jos sinulla on oikeasti kiirettä töissä, eikä aikaa ajatella minun tunteitani juuri sillä hetkellä… niin kerrothan. Auttaa kummasta vainoharhaisuuteen :D

PIENI MIINUS
Jos haluat vain ja ainoastaan seksiä niin voisit senkin ilmoittaa suhteellisen aikaisin, tavalla tai toisella. Osaisin sitten suhtautua sinuun oikealla tavalla, enkä edes alkaisi ajatella mitään sen enempää. Jos et tiedä mitä haluat elämältäsi… voisitko päättää sen ennen kuin törmäät minuun.

MINI MIINUS
Niele se, että joskus minäkin saatan olla jossain hyvä tai jopa sinua parempi tai en aina tarvitse apuasi. Ole siis myös hyvä häviäjä ja ylpeä siitä, että sinun naisesi on fiksu :D

EXTRA MIINUS
Mikä siinä on kun olet menettämässä minut, niin sitten kyllä kummasti ollaan kohteliaita ja niin ihania ja huomaavia ja… älä ota minua itsestäänselvyytenä.

YHTEENLASKETUT MIINUKSET
Suurimaksi osaksi kaikissa noissa miinuksissa on kyse ristiriitaisesta viestinnästä. Tiedän, että miehillä on tapana olla kuminauhoja. He tulevat varsin lähelle, varsin nopeasti… ja sitten ikään kuin pelästyvät sitä yllättävää läheisyyttä jne… ja loittonevat. Jossain vaiheessa he usein kuitenkin kimmahtavat sieltä takaisin. Mutta siis kuinka ärsyttävää onkaan saada varsin ristiriitaista viestintää mieheltä. Ensin olet kuin kirkkain tähti taivaalla ja sitten taas ilmaa… kunnes sieltä hän taas palaa ihailemaan loistettasi. Niin ja mitä… me naiset muka olemme päättömiä kanoja :D

Lupasinkohan minä tuolla alussa jotain muutakin… hmm… ai niin niitä plussia :D

PIKKURUINEN PLUSSA
Olet ihana kun muistat mitä olen kertonut sinulle. Se saa oloni tuntumaan siltä, että olet ihan aidosti kiinnostunut ja välität tunteistani sekä tekemisistäni.

HIEMAN ISOMPI PLUSSA
Etkä naureskele tietyille harrastuksilleni esimerkiksi nukkekotiharrastukselle (jota minulla ei oikeasti ole, mutta voisi olla), että ”No noi on noita naisten hömpötyksiä”. Siedänhän minäkin sen, että sinä seuraat formuloita tai lätkää tai nyrkkeilyä tai… kaikkia mahdollisia urheilulajeja innokkaasti.

PUOLIVÄLIN PLUSSA
Olet rehellinen ja avoin alusta asti, koska pidät näitä asioita arvokkaina. Toisin sanoen et ilmoita kolmansilla treffeillä, että ”Ai niin vaimolla on viikonloppuna syntymäpäivät eli me ei voidakaan tavata”.

KOOKAS PLUSSA
Olet ihana itsesi, sanot ja teet sen minkä lupaat. Ilmestyt paikalle ajoissa, soitat minulle jos olet luvannut… jne. Jos jätät minut monta kertaa odottamaan, niin voi olla, että en enää seuraavalla kerralla olekaan odottamassa.

JÄTTI-ISO MEGALOMAANINEN PLUSSA
Pidät minusta sellaisena kuin olen. PISTE :D

Ajatus:
To get to a woman's heart, a man must first use his own.
-Mike Dobbertin, quoted in A 5th Portion of Chicken Soup for the

Herra Kutittaja ja muita tarinoita

2012-01-16T17:53:00.000+02:00

Olen joskus aiemminkin pohtinut tätä aihetta, miksipä en koska se on ollut aika tärkeässä asemassa elämässäni tai ei tärkeässä, mutta esillä. Niin palaanpa sitten taas aiheeseen… Itse asiassa sivusin tätä aihetta jo tuolla pari kirjoitusta alempana puhuessani menneisyydestä.

Elikkäs, mietin tuossa eräänä päivänä kun tämä uusin tuttavuuteni… pitäisi kai nimetä hänetkin jotenkin… hmmm… tietenkin… Herra Kutittaja :D Niin hän siis kertoi näistä negatiivisista kokemuksistaan naisista. Aloin tässä miettiä sitten sitä, että kumpi oikeastaan onkaan parempi se, että ei ole kokemuksia vai se, että on niitä negatiivisia kokemuksia. En päässyt mihinkään lopputulokseen siitä, kumpi olisi parempi. Siis ilman kokemuksia ihminen saattaa olla hieman sinisilmäinen ja naiivi. Niin minäkin olin tietyissä asioissa vaikka olinkin jo ihan aikuinen ja vähän enemmänkin :D Sitten taas näistä huonoista kokemuksista väkisinkin kertyy sellaista varovaisuutta ja pelkoa ettei uskalla paljastaa tunteitaan niin helposti. Josta tullaankin taas siihen, että se oma asenne niitä omia kokemuksia tai niiden puutetta kohtaan on ratkaisevampi tekijä kuin mikään muu.

No nyt on sitten kerrottu sekä vakipanolle, että halikaverille tästä tämän hetkisestä tilanteesta. Huokaus, helpotti kummasti ahdistusta kun halikaverikin otti asian niin hyvin. Siinä sitten juteltiin kaikenlaista kun ei oltu vähään aikaan nähty.

Mr. Kutittajan kanssakin asiat olleet sillai ihan kivasti. Juttelimme mesessä, siis ihan juttelimme… eikä vaan naputeltu. Oli hauskaa kun naurettiin molemmat eli huumorintaju ainakin kohtaa ja mullehan se on tärkeä asia, kuten olen joskus maininnutkin :D Olemme siis puhuneet tärkeistä ja vähemmän tärkeistä asioista. Se mikä on mielenkiintoista yleensäkin, on se kuinka tällaisiin juttuihin aina tulee niitä ns. lempinimiä ja sanoisimmeko hellittelynimiä. Sellaisia, joilla on merkitystä vain niille kahdelle ihmiselle, jotka ne tietää jne. Herra N. kutusi minua yleensä mussukaksi, me myös nimesimme yhdessä minun alapääni ja erään leikkikaluni… joten hän lähettäessään joulukortin muisti myös nämä tyyliin ”Toivottavasti Tiina ja Mahti voi hyvin :D” Samoin minulla ja vakipanolla tietyt sanat joita käytämme alapäistämme ja samoin myös halikaveri on nimennyt minun rintani eräiden satuhahmojen mukaan. Nyt sitten Kutittajakin on keksinyt minulle jo nimen :D Tulipa mieleeni, että pidän näistä tällaisista enemmän kuin esim. siitä kuinka Herra Ex kutsui minua aina, sanoisinko tylsästi, kullaksi.

Eli asiat ovat toistaiseksi ihan jees :D

Huonoja päiviä

2012-01-14T01:41:00.000+02:00

Aina välillä iskee näitä huonoja päiviä. Tänään taisi iskeä sellainen. Argh… Näinä päivinä tunnen olevani ruma ja lihava ja tyhmä ja ihan kaikkea mahdollista.

Jotenkin se sitten iski tänään. Tai on ollut jotenkin vähän alakuloinen olo jo useamman päivän. Olo on ollut vähän kipeäkin, mutta ei se syy siinä ole. Niin joo… ja olen nukkunutkin jotenkin huonosti viimeaikoina. Unirytmin vähän sekaisin ja sitä rataa. Eli tänään sitten ahdistuin siitä, että tuo vatsamakkara on tehnyt tuohon paluun. Olen kyllä aloittanut jo tekemään asioita sen eteen, että se taas siitä poistuisi, mutta perk.. pitikö se päästää taas tuohon takaisin. Ärsyttää kun vaatteista huomaa, että ovat kummasti ikään kuin kutistuneet. Sitten aina välillä ahdistun rinnoistani. Ne kun ovat isot ja ainakin minun mielestäni rumasti riippuvat. Perk… maan vetovoima :D Olen aina joskus miettinyt, että menisin pienennysleikkaukseen. Saisin sen todennäköisesti kunnallisellakin puolella. No ehkä joskus… saa nähdä. Niin ja kaiken tämän lisäksi naama on kukkinut kuin teini-ikäisellä ja poskeen tullut iso finni… huoh. Näitä päiviä muuten tulee yleensä silloin kun ollaan lähestymässä kuukautisia. Johtuu hormonien vaihtelusta, mutta ei se tieto nyt hirveesti lohduta. Se tilanne on nytkin.

Niin siis se mikä näissä päivissä ärsyttää eniten on se tunne, että kukaan ei koskaan rakasta minua eikä tule rakastamaankaan. No niin ja nyt sitten alkaa itkettääkin kun kirjoittaa tätä. Tiedän, että olen ihana ja hyväsydäminen ihminen. Tiedän, että olen nätti. Tiedän, että olen niin paljon, mutta näinä päivinä sitä epäilee itseään niin paljon. Kokee ettei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Toisaalta vaikka nyt tuntuu pahalta, niin tiedän, että tämä hetki ruokkii minun sisuani. Olen periksi antamaton suomalainen nainen :D

Yksi syy tähän olotilaani on myös tämä tämänhetkinen tilanteeni. Tämä herra, joka on aiheuttanut minussa niitä kutituksen tunteita, on osa syyllinen tähän epävarmuuteeni. Olemme käyneet muutamia ihan hyviä ja vakaviakin keskusteluja mesessä. Olemme tuijottaneet toistemme kuvia ja hymyilleet. Olemme puhuneet myös siitä, että ”Entä jos…”. Olemme puhuneet avoimesti ja rehellisesti. Mutta sitten… hän ei juurikaan viestittele muuten… joka korpeaa minua. Ei kai se nyt niin vaikeaa ole pistää joku tekstiviesti tai jotain. Pitää ehkä joskus ottaa tämänkin asia puheeksi. Sitten se tosiasia, että meidän on kahdesti jo pitänyt tavata, mutta ne eivät ole tiettyjen syiden takia onnistuneet. Siis miehen taholta, joskin ihan ok syitä, enkä epäile, että hän valehtelisi. Hän saa minut sekaisin, koska hän on siellä mesessä niin ihana ja avoin jne. Mutta sitten menee ehkä kokonainen päivä, etten kuule hänestä mitään. Okei, ymmärrän, että hänkin on varmasti pohtinut tätä ”suhdettamme” ja hänellä on ilmeisesti töissä tällä hetkellä aikamoiset kiireet. Vuorokaudessakin on vaan 24 tuntia. Sitten taas itselläni on aikaa märehtiä se saamarin 24h kun olen lomalla. Huokaus… ihmekään, että ajatukset heittää häränpyllyä ja tunteet ailahtelee.

Tässä kaikessa piilee vielä sellainen seikka, että en ole saanut läheisyyttä enkä seksiä neljään viikkoon. Tutustuttuani tähän mieheen ja kun tarkoituksemme oli kuitenkin tavata pian (joka siis vesittyi), niin halusin tavallaan katsoa mitä tästä tulee, enkä ole ollut yhteydessä vakipanoon ja halikaveri oli lomailemassa muualla. Vakipano tietää jo asiasta. Hän on yleensä sillä tavalla ymmärtäväinen, mutta minua ärsyttää se hänen pommituksensa, että ”No joko oot suhteessa?” tai ”No tuunko käymään?”. Onneksi hän ei ole sitä nyt harrastanut niin paljon kuin joskus aikaisemmin. No sitten… tämä halikaverini palasi lomailemasta ja olemme vaihtaneet kyllä mesessä kuulumisia ja puhelimessa. Minun on ollut tarkoitus mennä käymään hänen luonaan, mutta en ole saanut aikaiseksi. Haluan kertoa tämän asian hänelle kasvotusten. En tiedä miten hän asian ottaa, kun tällaista tilannetta ei hänen kanssaan ole vielä ollut. Luulen, että hän aavistelee jo jotain… ei ole vaan rohkaistunut kysymään ihan suoraa… tai minäkin kiertelen asiaan. Siis vain siksi, että haluan käydä sen keskustelun kasvotusten.

Tämä näissä asioissa onkin hankalinta. Vaikka en koe, että voisin olla parisuhteessa kummankaan kanssa, niin se erohan on jollain tavalla tehtävä, jos löydän sen ihmisen, jonka kanssa todella haluan olla. Olen käynyt näitä asioita toki läpi jo vakipanon kanssa ainakin pari kertaa eli nämä tuntemukset nyt eivät ole täysin vieraita. Vakipanon kanssa yhteydenpito varmaan loppuu kokonaan sitten siihen. Mikä on sillä tavalla sääli, että pidän hänestä ihmisenä, mutta meidän suhteemme on aina ollut vain seksiä. Me emme ole enää pitkiin aikoihin jutelleet esimerkiksi mesessä. Minä en edelleenkään tiedä missä hän tarkalleen asuu. Tiedän mitä hän tekee työkseen, tiedän hänen puhelinnumeronsa ja muutaman yksittäisen tiedon, jotka olen netistä urkkinut. Olisi mukava jos edes jollakin tavalla saisi tietää miten toisella menee, onko hän onnellinen ja vaihtaa joskus kuulumisia. Halikaveri taas… niin voimmeko olla vain ja ainoastaan ystäviä, siinä on se suuri kysymysmerkki. Tämä on se iso kysymys, joka tulee aina esiin… jos on harrastanut jonkun kanssa seksiä, niin pystyykö hänen kanssaan sitten täysin platoniseen suhteeseen. Ajan kanssa uskon, mutta kuinka haastavaa se siihen pisteeseen pääseminen tulee olemaan. Haluanko olla hänen ystävänsä… haluaisin, jos se on mahdollista. Haluaako hän?

Ajatus:
Vaikka ulkona sataisi puukkoja,
Tulen antamaan sinulle suukkoja.
Vaikka yö olisi pikimusta,
Et jää vaille rutistusta.
-Elina Karjalainen (Uppo-nalle)-

Menneisyyden taakka

2012-01-09T17:22:00.002+02:00

Olen tätä asiaa tässä pohtinut ja käynyt siitä keskustelujakin viime aikoina, joten mistäpä muustakaan sitä kirjoittaisi. Kävin keskustelua erään herran kanssa hänen menneisyydestään, jossa muutama nainen oli pettänyt häntä. Hän sitten kertoi, ettei oikein osaa enää luottaa naisiin. Aloin tämän keskustelun jälkeen miettiä asiaa.

Olen aiemminkin pohtinut sitä kuinka paljon menneisyys vaikuttaa elämässämme ja nimenomaan nykyhetkeen. Ymmärrän kyllä, että tuollaisilla tapahtumilla on tapana jättää arvet, jotka eivät aina parane ollenkaan ja täten vaikuttavat väkisinkin. Toisaalta jos antaa menneisyydelle liikaa valtaa, se helposti kahlitsee ja jumittaa ihmisen toistamaan samoja asioita tai pysymään paikallaan. Samalla myös sanoin tälle miehelle, että tavallaan se on periksi antamista jos antaa tuollaisten seikkojen vaikuttaa niin, että pelkää uusien suhteiden muodostamista. Puhuimme myös luottamuksesta ja tähdensin, että toiseen ihmiseen ei koskaan voi luottaa ihan täysin ja silti läheisissä suhteissa on ikään kuin pakko vain uskaltaa luottaa.

Menneisyys määrittää nykyhetkeä, mutta se ei saisi määrittää niin paljon sitä mitä minuus on. Minuus täytyy ottaa erilleen menneisyyden tapahtumista. Minuus on pysyvämpi laadultaan kuin kulkemamme aika. Luonne ei muutu niin nopeasti kuin ympäristö ja sen olosuhteet, jotka osin myös vaikuttavat valintoihimme. Jos ajattelemme kahta ihmistä joilla on jotakuinkin samanlainen historia, negatiivinen, takanaan ja toinen heistä on selvinnyt siitä ja toinen ei… niin missä on se ero, nimenomaan luonteessa. Karkeasti voisi puhua optimisteista ja pessimisteistä :)

Menneisyys toki vaikuttaa aina, mutta tärkeämpää siinäkin olisi kiinnittää huomiota siihen, mitä itse on tehnyt, millaisia valintoja ja mihin ne ovat johtaneet… kuin sitä miten muiden käytös tai muiden valinnat ovat vaikuttaneet omaan elämään. Jos ajattelemme tätä kyseistä tapausta, niin siinä pitäisi miettiä sitä omaa osuuttaan siihen miksi nämä naiset pettivät häntä. Jos siinä pohdinnassa tulee siihen tulokseen, että ei olisi voinut tehdä toisin, niin ok. Tärkeintä on rehellinen tarkastelu ja jonkinlainen asian loppuun käsitteleminen.

Mielestäni on tärkeintä ymmärtää, että tänään teemme eilistä eli jokainen valinta tässä ja nyt vaikuttaa siihen mikä tulee olemaan menneisyyttämme. Jos ajattelee näin, niin sen menneisyyden voi rakentaa aika monella tavalla. Jos taas antaa sen menneisyyden vaikuttaa liikaa, niin väkisinkin kompastuu niihin samoihin esteisiin kuin aina ennenkin, koska ei ole valmis ja avoin muutokselle. Jos joku hetki elämässä on tärkein, niin se on nimenomaan NYT, ei eilinen eikä huominen.

Ajatus: (Kun yksi ei riitä :D)
“You can clutch the past so tightly to your chest that it leaves your arms too full to embrace the present.”
~ Jan Glidewell~

“The present is never our goal: the past and present are our means: the future alone is our goal. Thus, we never live but we hope to live; and always hoping to be happy, it is inevitable that we will never be so.”
~Blaise Pascal~

The past is our definition. We may strive, with good reason, to escape it, or to escape what is bad in it, but we will escape it only by adding something better to it.
~Wendell Berry~

Kiehtova otus

2012-01-04T19:55:00.000+02:00

Siis tuo miesten jalkovälissä oleva uloke :D Aloin tässä pohtia suhdettani tuohon miehiseen osaan ja täytyy sanoa, että se on muuttunut paljonkin näinä vuosina kun olen kerännyt kokemuksia siitä.

Ihan alkuun suhteeni penikseen oli tietysti ujosteleva. En oikein edes uskaltanut tai kehdannut katsoa sitä, saatikka koskea siihen. Se oli jotenkin niin vieras, eihän minulla itselläni ollut sellaista leikkikalua. Tämä nyt johtui pitkälti myös siitä, että kaikenlainen läheisyys ja koskettelu oli minulle niin vierasta. Minua pelotti ajatus siitä, että minun pitäisi ottaa se suuhuni. Halusin kyllä kokeilla, mutta ujostutti ja arkailin liikaa. Neljäs mies opetti minut koskettamaan sitä. Hän vain vei käteni kalulleen ja siitä se sitten lähti. Onhan se mukavan pehmeä, sileä, lämmin ja silti kova. Viides mies, joka oli itseäni useamman vuoden nuorempi, sellainen parikymppinen, pakotti minut kohtaamaan suihinoton. Hän ei pakottanut minua siihen, siis älkää käsittäkö väärin. Hän vain teki sen jotenkin niin hienosti, määrätietoisesti ja niin uskaltauduin maistamaan tuotakin asiaa. Hänen kalunsa nyt ei ehkä ollut helpoin harjoitusväline kokonsa puolesta, mutta mukavaa se oli, että pääsin tämän näkymättömän muurin yli :)

Täytyy myöntää, että alkuun pidin näitä ulokkeita myös jotenkin ruman näköisinä. Onhan se vähän sellainen hassu sojottaessaan sieltä puskan keskeltä tai maatessaan hiljaa omistajansa jalkovälissä. Jotenkin sekin on muuttunut. Nyt osaan jo katsella niitä sillä silmällä, että osat ovat komeita ja toiset sitten sellaisia hmmm… tavallisen näköisiä. Siis harvoin enää kohtaan ruman näköisiä otuksia. Täytyy sanoa, että joskus kyllä näkee sellaisia kaluja kuvissa, että en välttämättä halua tutustua niihin sen enempää.

Täytyy kertoa vielä vähän tästä oraalisesta puolesta. Alkuun en sillä tavalla pitänyt siitä, halusin kuitenkin opetella, koska tiedän useimpien miesten nauttivan siitä. Osa syy oppimisinnokkuuteni oli se, että itse pidän siitä, että mies käyttää kieltään myös alakerran huulten välissä… joten ajattelin, että jos odotan mieheltä oraalisia palveluja niin pakko kai se on niitä antaakin. Tarvitsen edelleen harjoitusta, mutta olen alkanut jopa pitää siitä tai ainakin haluan ihan itse oma-aloitteisesti harrastaa sitä. Harjoitusta tarvitsen siinä, että se suuhun laukeaminen on edelleen jotenkin haastavaa. Väkisinkin puskee vähän kakomaan. Sperma ei sillä tavalla ole mitenkään varsinaisesti pahanmakuista, joskaan ei se mielestäni mitenkään hyvääkään ole. Olen kuvaillut tilannetta muutamalle miehelle seuraavasti… kuvittele, että suussasi on jokin suhteellisen iso mötikkä. Et tiedä koska sieltä purskahtaa ulos jotain, mutta jossain vaiheessa se kuitenkin tapahtuu. Se mitä sieltä tulee on lämmintä, limamaista ja ehkä lievästi suolaisen makuista mönjää. Kuvittele, että tuo mötikkä on suussasi samaan aikaan kun tuo mönjä puskee myös suuhusi. Vähän sama kuin suu olisi täynnä jotain ruokaa ja joku ilkimys pruuttaisi sinne jotain nestemäistä. Iskee pakokauhu, että tukehtuu. Kun tämän kaiken tietää jo etukäteen, niin se vähän vie iloa siitä suihinotosta. Sen takia olenkin niin nauttinut siitä sen halikaverin kanssa, koska hänellä on tämä ongelma sen laukeamisen kanssa. Olen saanut harjoitella rauhassa :)

Olen tietysti törmännyt useampaankin otukseen ja ne ovat olleet varsin mukavia kaikki. Tietyllä tavalla ne kaikki ovat hyvin samanlaisia eli kun on nähnyt yhden niin on nähnyt kaikki ja silti ne ovat kiehtovalla tavalla erilaisia. Ne ovat erikokoisia, vähän erimallisia, maistuvat ja tuoksuvat vähän erilaiselle… käyttäytyvät kädessäni eri tavalla. Uuden miehen kohdalla sitä aina jännityksellä odottaa millainen otus sieltä housuista paljastuu. Okei mies on paljon muutakin kuin vain se nimenomainen uloke siellä jalkovälissä. Pidän siitä miltä mies tuntuu käsieni alla, vieressäni alastomana. Sitä ihojen kosketusta… hankaussähköä :D On ne vaan niin mielenkiintoisia otuksia… kaipasin nyt tänne yhtä, että voisin tutustua siihen vielä paremmin :D

Ajatus:
A man is two people, himself and his cock. A man always takes his friend to the party. Of the two, the friend is the nicer, being more able to show his feelings.
~Beryl Bainbridge~

Kutittaa

2011-12-31T23:01:00.003+02:00

Jotakin ihanaa on ilmassa… taidan olla vähän ihastunut. Ihmiseen jota en ole vielä tavannut, mutta joka korjaantunee lähiaikoina. Tätä tunnetta ei ole ollutkaan vähään aikaan. Siis sitä sellaista, että toinen puskee ajatuksiin vähän väliä. Kun pitäisi keskittyä johonkin muuhun niin ajatuksen harhailee tähän henkilöön. On mukavan kutittava ja odottava tunnelma. Olen itse asiassa kaivannut tätä tunnetta. Viimeksi tainnut olla tällainen olotila joskus reilu vuosi sitten eli jo oli aikakin. Syntyykö tästä sitten mitään onkin asia erikseen, mutta ihanaa, että minua on taas ainakin muistutettu tästä tunteesta.

Vuosi vaihtuu kohta ja minulla on reilun kuukauden ajan ollut tunne, että keväällä tapahtuu jotain. Saa sitten nähdä toteutuuko se. Tapasin Herkkiksen tuossa ja juttelin hänenkin kanssa tästä tunteesta. Sanoin, että harmi vaan sinänsä etten koskaan tiedä millaisia, siis positiivisia vai ”negatiivisia”, muutoksia on tulossa. No se selvinnee muutaman kuukauden sisällä. Minun elämäni on aina täynnä muutoksia ja nyt taas on osittain ollut turhan seesteistä.

Jos nyt mieleni väkisikin haluaa palata tähän ensiksi mainittuun herraan, niin olen keskustellut myös erään toisen miehen kanssa. Hänestä taas en ole oikein osannut ottaa selvää. Josta siis tulemmekin taas siihen, että se on niin jännä kuinka joidenkin kanssa sitä vaan on samoilla aaltopituuksilla alusta asti. Sitä kai se ”kemia” on eli toimii tai ei toimi vaikka kuinka yrittäisi pitää avointa mieltä jne.

Jos saisin toivoa jotakin ensi vuodelle niin ehkä se sitten olisi se rakkaus. Ehkä olisi vihdoinkin sen aika, ehkä olisin valmis kaikin tavoin. Toivotan kaikille mahdollisimman ihanaa ja kaunista uutta vuotta. Tehkää unelmistanne totta :)

Ajatus:
“If you don't go after what you want, you'll never have it. If you don't ask, the answer is always no. If you don't step forward, you're always in the same place.”
~Nora Roberts~

Viides vuosi

2011-12-19T17:23:00.000+02:00

Niin ensi vuoden tammikuussa, eli ihan pian, lähtee käyntiin tämän blogin viides vuosi. Tämä on 392 merkintä. Aika monta ja silti ei tarpeeksi :D

Kaikkihan lähti liikkeelle siitä kun se minun neitsyyteni vienyt, tai saanut, mies jätti minut. Sen jälkeen minun oli hieman helpompi lähestyä miehiä tai ainakin antaa heidän lähestyä minua. Näin jälkikäteen ajateltuna voin sanoa, että olin kokemattomuuteni takia aika tietämätön monista asioista. Minulla meni kauan oppia sietämään ja jopa haluamaan, kaipaan läheisyyttä. Samoin… se miten paljon toinen pitää ottaa huomioon ja etenkin sen toisen tunteet. Nyt ne asiat joita en enää juurikaan mieti, olivat silloin sellaisia joiden kanssa tuskailin. Mietin mitä toisen sanat ja teot merkitsevät, miten omat tekoni ja sanani tulkitaan. Olen oppinut rentoutumaan seurassa. Olen oppinut pyytämään läheisyyttä ja antamaan sitä. Olen oppinut ottamaan huomioon toisen tunteet. Ymmärrän rehellisyyden merkityksen paremmin. Olen oppinut itsestäni paljon.

Matkan varrellehan mahtuu toki paljon. Onneksi ei oikeastaan mitään sellaista, joka olisi loukannut tai satuttanut minua. Alussa oli aika vaikeaa, koska kokemattomuuteni takia käyttäydyin tavalla, joka ei ehkä ollut ominaista ikäiselleni naiselle. Tästä syystä usein jossain vaiheessa kerroin avoimesti myöhäisestä neitsyyden menetyksestä ja siihen sainkin sitten erilaisia kommentteja. Jotenkin tuntui usein siltä, että suurin osa ei oikein tiennyt miten asiaan olisi pitänyt suhtautua. Heidän kasvoistaan paisto hämmästys ja epäusko. Siitä harvoin syntyi mitään filosofoivaa keskustelua.

Suhteeni seksuaalisuuteen ja seksiin ei ole juurikaan muuttunut. Olen nuoresta asti ollut kiinnostunut seksistä. Minun lukkoni ovat olleet läheisyydessä ja ”rakkaudessa”. Seksuaalisesti olen ollut varsin avoin ja jopa kokeilunhaluinen. Minun suhteeni seksiin ja siihen liittyviin asioihin on ”Miksi ei”. Joidenkin asioiden kanssa on painittu vähän aikaa ja jotkut ovat sujuneet sen enempää miettimättä. Alkuunhan kirjoittelin siitä, kuinka en ollut ottanut suihin ja kuinka se jännitti minua ja jotenkin en vaan pystynyt. No harjoitus tekee mestarin :D Tai no ei ehkä mestaria, mutta kun jotakin asiaa tekee tarpeeksi niin siitä tulee tuttua ja se ei enää jännitä samalla tavalla. Pitkään vastustelin myös peppupanoja, mutta annoin periksi. Mikäpä siinä, kokeillaan. Jos nyt vielä mainitsisi jotakin mitä en myöskään kyllä kuvitellut tekeväni… on se, että olen työntänyt sormeni miehen peppuun. ”Miksipä ei” :D

Kokeilunhaluisuuteni ja avoimuuteni takia olen myös testannut aika monta miestä tässä neljän vuoden aikana. Monen mielestä varmasti ihan liian monta. Itse en kadu yhtäkään, katuminen ei muutenkaan kuulu luonteenpiirteisiini. Katuminen tulee siitä, että kokee tehneensä jotakin väärää… jota minä en siis ole tehnyt. Vaikka täälläkin osat ovat yrittäneet kovasti syyllistää minua haukkumalla huoraksi jne. Jokaisella on toki oikeus mielipiteeseensä. Useimmilta miehiltä olen oppinut jotain. Seksihän on aina vähän erilaista jokaisen kanssa.

Elämäni on muuttunut henkilökohtaisellakin tasolla paljon viimeisten vuosien aikana. Olen tosin tottunut elämässäni jatkuvaan muutokseen, sillä sitä se on ollut aina… ainakin jollain tasolla. Juuri kun luulen sen seesteisemmän kauden vihdoin tulleen, niin johan jo joku elämäni osa-alue heittää härän pyllyä. Joskus kyllä ihan tarkoituksellisesti ravistelen elämäni perustoja.

Tietyllä tavalla elän nyt ehkä eniten parisuhdemaista elämää kuin koskaan ennen ja silti en ole parisuhteessa. Halikaverin kanssa vietän paljon aikaa ja se on yleensä sellaista seesteistä ja mukavaa. Jos ne tietyt asiat olisivat toisin, niin sitten ehkä voisin harkita sitä parisuhdetta hänen kanssaan. Nyt on silti näin parempi. Uskon, että asiat olisivat myös hieman eri tavalla, jos me todellakin olisimme parisuhteessa. Ehkä pitäisi joskus ihan keskustella aiheesta hänen kanssaan. En ole oikein päässyt selvyyteen siitä, mitä hän haluaisi tai ei haluaisi. Miehiä on joskus pirun vaikea lukea :D

Se mitä tulevaisuus tuo tullessaan onkin taas yksi iso kysymysmerkki. Jos sain opiskelujen myötä arkielämäni taas jonkinlaiseen järjestykseen, niin ehkä se elämäni heittää eteen arvoituksia muilla elämän osa-alueilla. Alan olla vanha ja keski-ikä lähestyy vääjäämättä vuosi vuodelta. Omassa mielessäni alan yhä enemmän ja enemmän heittämään hyvästejä sille tyypilliselle perhe-elämälle. Toisaalta en ole juuri koskaan siitä edes haaveillut, ellei sinisilmäisiä teinivuosia lasketa. Tärkeintä on kai se, että on hyvä olla.

Joulu lähestyy ja seuraavakin vuosi vaihtuu kohta. On aika epätodennäköistä, että kirjoittelisin enää tämän vuoden puolella, joten sanokin…

”Riemuisan ihanaa joulua ja nautinnollista uutta vuotta”

toivoopi Neiti H.

Miehen logiikka

2011-11-27T20:26:00.001+02:00

Olen tässä viime päivinä hämmästellyt taas kerran eräiden miesten järjen juoksua. Joskus sitä ei vaan voi ymmärtää. Ei sillä varmaan ne naisetkin ovat toisinaan ärsyttävän monimutkaisia ja käsittämättömiä. Mutta siis…

Juttelin erään miehen kanssa mesessä yhden illan, kun päädyin antamaan meseosoitteeni hänelle, jotta voimme jutella paremmin. Sitä ennen kohtasimme jossain netin ihmeellisessä maailmassa, josta siirryimme aika nopeasti siis meseen. Miksipä ei… No juttelimme tuon yhden illan niitä näitä ja vähän enemmänkin. Hän jo silloin ruinasi saada camia auki ja numeroani. Kieltäydyin. Hän hävisi jonnekin. Ei näkynyt mesessä, eikä muuallaakaan. Ajattelin, että hän ärsyyntyi kielloistani sen verran, että se siitä. Unohdin hänet.

Kunnes eräänä iltana kolme viikko myöhemmin hän ilmaantui meseen ja alkoi jutella. Taisi aloittaa keskustelun erittäin sivistyneesti ”Kukas sä oot?”. Kerroin sitten, että juteltiin joskus muutama viikko sitten jne. No jatkoimme juttelua ja taas hän olisi halunnut nähdä minut camissa tai saada numeroni. En edelleenkään suostunut. Kysyin häneltä, että ”Epäiletkö sä, että mä olen se joka väitän olevani tai ylipäätään, että olen nainen?”. Hän kielsi tämän. No jatkoimme jutustelua, mutta hän vain jaksoi kysyä numeroani. Kieltäydyin. Lopulta hän taisi hermostua ja vaikka hän ei sitä sanonut mutta sieltä aisti sellaisen ”Have a life… moikka mä häivyn”- asenteen. Hän siitä sitten häipyikin. Nyt oletan, että en todellakaan kuule hänestä mitään.

Niin samoin, eilen juttelin erään toisen miehen kanssa hetken siitä, että miksi jotkut miehet ovat niin malttamattomia jne. Tietyllä tavalla ymmärrän kyllä, mutta jossain vaiheessa se alkaa tuntumaan ahdistavalta. Ymmärrän, että tuo ensin mainittu mies varmasti sai minusta sellaisen kuvan, että olen jotenkin varsin vaikea ja oikea bitch. No en ole, mutta se on oma tapani ”testata” miestä ja sitä kuinka helposti hän menettää hermonsa tms. Siis jos jo aistin alussa, että tämä mies on aggressiivinen tms. Rentojen tyyppien kanssa ei tarvitse testailla. Kyse on siis oikeastaan siitä, että tämä ensin mainittu mies oli jo jotenkin lähtökohtaisesti ihan väärillä vesillä kanssani. Hän halusi määrätä ja dominoida kaiken mitä välillämme tapahtui. Hän olisi päässyt pidemmälle, jos olisi vähän malttanut.

Muutaman tällaisen tyypin kanssa olen sitten ottanutkin yhteen. Taisin kertoa jo silloin joskus siitä eräästä opettajasta… Kirjoittelimme muutaman viestin ja sitten kun en ollut ehtinyt vastaamaan hänen viimeisimpään viestiinsä kolmen päivän sisällä, niin mitä hän tekee. Lähettää minulle viestin, jossa haukkuu minut. Siis ihan aikuisten oikeesti, suurin piirtein huoritteli jne. Hetken mietin, että hoh hoijaa ja ajattelin, että jaaha se siitä, mutta sitten jokin minussa kuohahti sen verran, että piti pistää meiliä takaisin päin. Kirjoitin hänelle, että eikö hän yhtään ole ajatellut, että minulla on voinut olla miljoona syytä miksi en ole vastannut. Kolme päivää nyt ei ole mitään. Kirjoitin, että entä jos minun elämässäni olisi tapahtunut jotain erittäin negatiivista ja en siksi olisi yksinkertaisesti ehtinyt vastaamaan… niin ”Olisitko voinut ajatella miltä minusta olisi silloin tuntunut lukea sinun postisi?”. Olin jotenkin aivan pöllämystynyt, kuinka aikuinen ja ”oppinut” mies voi toimia tuolla tavalla. Hän vaikutti alkuun aivan fiksulta. Toki tuon jälkeen en ihan heti ihmettele miksi hänellä oli avioero takana. Tai sitten tuo hänen ex-vaimonsa oli tehnyt jotakin niiiiiin hirveää, että hän ei luottanut naisiin enää ollenkaan.

Jonkun miehen kanssa taisin joskus jutella samasta asiasta ja päädyimme siihen lopputulokseen, että miehen ei kannata alkaa keskustelemaan naisen kanssa mesessä tms. jos häntä panettaa. Miksi… koska silloin mies on hmm… sanoisinko räjähdysaltis. Jos siis keskustelu naisen kanssa etenee hyvin ja miehen kannalta haluttuun suuntaan (tai jos mies olettaa näin) ja nainen ei sitten suostukaan antamaan numeroaan, yhteystietojaan tai lupaa tapaamaan… niin totta kai miestä harmittaa ja sitten se tunnetila on kenties jotain sellaista, että varomaton saattaa päästää sammakoita suustaan.

Muutama neuvo miehille. Kun tutustutte naiseen (naisiin) sähköisesti, niin kannattaa olla kärsivällinen ja silti määrätietoinen. Naiselta voi kysyä yhteystietoja tms. jo hyvinkin alkuvaiheessa, mutta älä ala jankata asiaa mikäli hän kieltäytyy. Voit ottaa asian joskus seuraavalla kerralla esiin tai sitä seuraavalla, etenkin jos naisen kieltäytyminen ei ole ollut kovin jyrkkää. Jos nainen on oikeasti kiinnostunut sinusta, niin hänkin tekee kyllä aloitteita, pyytää yhteystietojasi ja ehdottaa tapaamista (ainakin minä teen niin).

Naisia pommittaa usein samaan aikaan useampi mies, joten ei kannata jäädä laakereilleen lepäämään mikäli olet oikeasti ja aidosti kiinnostunut jostakin naisesta. Tässä kohtaa tulee kuvioon tuo määrätietoisuus. Sinun on tehtävä selväksi, että olet oikeasti kiinnostunut tai muuten jäät muiden miesten jalkoihin. Tämä on etenkin kilttien miesten ongelma. He ikään kuin jättäytyvät syrjään, koska kokevat, että eihän nainen voi olla oikeasti heistä kiinnostunut. Väärin, voi toki… mutta jos ei osoita kiinnostustaan mitenkään, niin eihän se toinen voi tietää (ei kukaan ole ajatustenlukija).

Miten sitten osoittaa kiinnostustaan? No ihan sellaisilla arkipäiväisillä asioilla. Voi lähettää vaikka lyhyen viestin ”Moi mitä kuuluu? Oli kiva jutella eilen mesessä…” jne.

Nämä nyt näin yhden naisen näkökulmasta. Alkaa tuo joulu ja vuodenvaihdekin taas lähestyä tuolta vauhdilla. Oikeastaan ihan mukavaa… saa pienen hengähdystauon syksyn jälkeen. Pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta :)

Ajatus:

Don't keep a man guessing too long - he's sure to find the answer somewhere else.

~Mae West~

Mikäs sen pahan tappais

2011-11-14T19:09:00.000+02:00

En ole hävinnyt minnekään eli täällä taas ollaan. Saattaa olla, että elämänmuutoksien takia tämä päivitystahti vakiintunee valitettavasti tähän kerran kuukaudessa. Vaikka olenkin sitä mieltä, että laatu korvaa määrän, niin tässä ei ole kyse edes siitä :( No joka tapauksessa täällä taas, hengissä ja hengessä mukana. Otetaanpa pikakelaus sitten viimeaikojen tapahtumiin.

Tapasin tuossa yhden miehen pitkällisen suostuttelujen jälkeen ja ei se et ole sinä ”Herkkis” vaan se joku sinua ennen :D Eli eräs nelikymppinen mies sai minut suostuteltua tapaamiseen. Se nyt vaan oli kai sellainen, että vietetään hauska ilta ja se siitä. Sellainen se sitten olikin, emme ole vaihtaneet sanaakaan missään mediassa sen jälkeen, eikä siihen nyt kai ole ollut mitään tarvettakaan.

Sitten olin pariinkin kertaan viestitellyt Igorin omistajan kanssa ja yrittäneet saada jonnekin väliin jonkun tapaamisen. Viimeksi tapasin häntä kesän alkupuoliskolla. Vietimme yhden riettaan ja alastoman hetken eräällä julkisella (joskin silloin tietysti tyhjällä) rannalla. Harrastin seksiä paikassa, jossa ei varmaan sitä tulekaan toiste tehtyä :D Niin tapasin hänet tässä sitten pikaisesti eräänä viikonloppuna ja voi voi voiiiiih sitä nautinnon määrää. Siinä on mies joka panee minua juuri sillä tavalla kuin haluan. Puhumattakaan siitä, että hän taitaa nauttia nuolemisestakin enemmän kuin moni muu :D Pitkästä aikaa koin olevani todella tyydytetty ja kokemani orgasmi (koin useita, mutta puhun tässä loppuhuipennuksesta) oli erittäin nautittava.

Josta päästäänkin sitten halikaveriin. Se seksi kun on ongelmallista ja siihen ei vaan tunnu löytyvän ratkaisua. Tässä taannoin kävi niin, että aamulla herätessämme hyväilin häntä jonkin aikaa 5-15min (en ota aikaa sängyssä :D) ja kun hän ei juurikaan tehnyt mitään aka oli lahnana, kai näin voisi sanoa. Niin väsyin ja siirsin käteni hyväilemään itseäni. Lähinnä ajattelin sitä vinkkinä hänelle, että ”Haloo täällä kanssa kaivataan jotain”. Mutta kuinka kävikään… mies lähti suihkuun. Minua se ei häirinnyt hirveästi siinä vaiheessa, tyydyttelin itseni siinä orgasmiin ja nautiskelin hetken yksinäni. Aamiaista syödessämme hän sitten kysyi minulta, jotakin tyyliin ”Jotkut sun kommentit antaa sellasen vaikutelman, että sä vaan annat ja mä otan”. Olin vähän aikaa ihan et HÄ. Kunnes tajusin hän viittasi tuohon aamuiseenkin episodiin. Sanoin sitten hänelle, että ”Joskus joo koenkin niin, mutta en mä mitenkään syyllistä tms. ja en ole halunnut tehdä siitä numeroa, koska sulla on muutenkin niitä ongelmia ja tiedän, et ne asiat menee monesti siks niinku ne menee”.

Tämä siis käytännössä tarkottaa yleensä sitä, että minä hyväilen häntä ja kun hänellä seisoo kunnolla, niin sitten siirrytään panemiseen. Olen herkästi kostuvaa tyyppiä, mutta tästä syystä hänen kanssaan olen joskus joutunut turvautumaan liukasteisiin ja vain siksi, että ennen panoa ei ole tapahtunut mitään hyväilyä (ei edes välttämättä niin, että minä olisin hyväillyt häntä). Samoin koen joskus, että haluaisin hänen edes joskus nuolevan minua. Minä sentään useinkin antaumuksella otan suihin, kun pääsen harjoittelemaan kunnes leukani väsyvät. Mutta sanoin siis hänelle myös, että ”Ei tämä minua sillä tavalla haittaa, etenkin kun tiedän, että MINÄ sentään saan sen orgasmin ja usein useammankin sen panon aikana”. Jotka siis usein kestävät kauan, koska hän ei laukea. En halunnut sanoa sitä tosiasiaa hänelle, että minähän saan myös muuta munaa. Tosiasia on kuitenkin kaiketi se, että jos minun seksuaalinen tyydytykseni olisi pelkästään hänen varassaan, niin se ei vaan toimisi. Sanoin myös, että ”Olisi kiva jos edes joskus saisi vähän enemmän jotain hipelöintiä”. Tulihan sitä sitten seuraavalla kerralla ja olinkin siitä ihan tyytyväinen, saa nähdä kuinka kauan se mies vaan muistaa sen.

Suurin syy miksi en ole ottanut asiaa esille ja sanonut tätä on se, että itse koen tuon miehen ongelman liittyvän paljon myös keskittymiseen. Eli siis hän ei laukea, koska ei keskity tarpeeksi itseensä. Jos hän sitten hipelöisi minua enemmän, niin se keskittyminen kenties siirtyisi enemmän minuun. Ehkä hän viimeksi tai ainakin toivottavasti, ymmärsi sen, että hän saa minusta paljon enemmän ääntä aikaiseksi, mikäli hän hyväilee minua (eli hiplaa klitorista :D).

Miksi en sitten voi tyytyä niihin panossa saatuihin orgasmeihin? No itse asiassa olen tästä kirjaillut tännekin jotain, mutta ne orgasmit eroavat toisistaan. Tyydyttynein olo minulla on silloin kun olen, joko kokenut molempia tai molemmat yhtä aikaa (siis klitoris- ja emätinorgasmi). Jos pitäisi valita vain toinen, niin ottaisin ehdottomasti klitorisorgasmin.

Nyt palataankin sitten herra Herkkikseen, johon viittasin tuolla runoelmani alussa :D Eli tämä herra taas oli sellainen tapaus, jonka kanssa olen jutustelut netissä, mitä… ainakin vuoden. Olemme keskustelleet tapaamisesta useaankin otteeseen, mutta se on kaatunut minun kohdaltani siihen, että tuo herra on jättänyt kaiken aina liian auki tyyliin ”Jos sä haluat… millon vaan…”. Samoin ehkä olen kokenut jotenkin, että minun pitää olla hänen kanssaan jotenkin erityisen varovainen, viitaten tuohon herkkyyteen. No me siis tapasimme, vähän kuin pakon edessä tai kohtalon saattelemina. Vietimme useamman tunnin jutustellen aiheesta ja aiheen vierestä, joka on ihan kivaa sekin, etenkin kun voin puhua hänen kanssaan mm. tästä blogista. Kohtalon oikusta meidän on tavattava vielä ainakin kerran :) Sanottakoon nyt tässä kaikkien läsnäolijoiden ja todistajien kuullessa, että emme harrastaneet seksiä tai emme edes olleet alasti.

Ai niin ja miten hyvälle tuulelle tulin eräänä päivänä kun naamakirjassa ollessani huomasin rakkaan ystäväni Herra N:n olevan linjoilla. Sydämeni hyppäsi voltin ja tuli hyvä olo, juttelimme hetken, kunnes hänen piti poistua. Miksi minulle tulee hyvä olo hänestä? Ihan vain siksi, että hän on ihminen jota arvostan ja johon luotan vähintään 110% :D

Mitäs vielä… opiskelut alkaneet ihan kivasti. Kaksi arvosanaa saatu ja ne ovat olleet kiitettävä ja melkein kiitettävä. Jotkin asiat toki tuskastuttaneet, mutta omalla asenteella saa paljon aikaan hyvää. Nyt juuri on aika kiirettä, monta rautaa tulessa ja vuoden loppukin lähestyy. Näillä eväillä kuitenkin jatketaan ja aikas hyvillä mielinkin jopa. Mieleni on selkeästi rauhoittunut opiskelujen aloittamisen jälkeen, kun se tietynlainen epävarmuus, joka työttömänä-pätkätöissä jakso aiheutti. Toivottavasti kaikilla on asiat hyvin ja naurava suu, hymyillään kun tavataan :)

Tässä vähän musiikkia iltojen iloksi. Loka- ja marraskuun kuukauden biisit sekä yksi bonus :)

Heiteään loppuun vielä...

Ajatus:

Älä turhaan kauhistele eron hetkiä
hyvästit ovat tarpeen,
jotta sinä ja ystäväsi
voitte kohdata uudestaan.
Ja jälleennäkeminen,
joko hetkien tai elinaikojen jälkeen
toteutuu vuorenvarmasti
niille, jotka ovat ystäviä.
~Richard Bach~

Tänään täällä, huomenna muualla

2011-10-22T13:27:00.002+03:00

Paljon olisi ajatuksia, suurin osa toki jo ainakinkertaalleen pureskelluista asioista. Kerrotaan nyt aluksi vaikka hiemankuulumisia.

Kävin tuossa treffeillä erään ihan mukavannäköisen ja-oloisen miehen kanssa. Erotessamme illan jälkeen sanoi ”Pidetään yhteyttä”,mutta ei sitten kuitenkaan kuulunut pihahdustakaan vaikka minä kirjoitin lyhyenviestin. Kaikkihan sen tietää, että tuo on se mitä sanotaan ja sitten ei ainakuitenkaan tehdä kuten sanotaan. Itse olen pyrkinyt nykyään siihen, että ensano sitä, jos en todellakaan aio sitä tehdä. Toki ymmärrän senkin, että jos eikiinnosta niin sitten ei kiinnosta, mutta olisi se kai kohteliasta vastatajotakin. Itse ainakin pyrin tähän ja sen erään kerran kun minulle on sanottuns. päin naamaa, että ei kiinnosta… niin sen jälkeen olen osannut myös arvostaajuuri niitä jotka uskaltavat sen tehdä. Mehän olemme aikuisia ja ei kaikistatarvitse pitää tai tykätä. Tiedän, että nämä ovat vaikeita asioita, muttajoskus kannattaa vähän miettiä sitä miten sanoa kauniisti ja kohteliaastitoiselle, että ei tästä taida tulla mitään. Jos siltä tuntuu niin onhan seoltava rehellinen omille tunteilleen ja samalla toiselle, eikä turhaasinnitellä ja sitten erota joskus vaikka parin kuukauden päästä. En usko, että tämän miehen kanssa siitämitään suurta rakkaustarinaa olisi syntynytkään. Olen vaan yrittänyt toteuttaaajatusmallia, jossa en tyrmää ketään ensi istumalta :)

Muuten asiat ovat rullanneet hyvin pitkälti samoja ratojakuin aikaisemminkin. Mietin aina silloin tällöin, tapaus halikaveria. Siisvoisinko olla hänen kanssaan ihan suhteessa. Olemme nyt tunteet toisemme reilupuoli vuotta ja olemme tavanneet viikoittain tai siis usean kerran viikossa.Usein olemme viettäneet viikonloppuja yhdessä ja tavanneet viikollakin. Eli jossiis katsoisin tätä toimintaa ulkopuolisen silmin, niin sanoisin, että meseurustelemme. Mutta kuten olen tainnut aiemmin mainitakin niin asia ei oleihan niin yksinkertainen, koska uskon ettei meistä ole muuhun. Vaikka tulemmepääsääntöisesti toimeen hyvin, niin se johtuu siitä, että olemme hyviä ystäviätoisillemme. Tarvitsemme silti mielestäni molemmat sitä omaa aikaa ja irtiottoatoisesta ja tuskin sietäisimme toisiamme 24/7 ihan järjettömän pitkiä aikojaarkielämässä. Siis sen viikon verranhan viettimme yhdessä ”päivin ja öin” ja semeni paremmin kuin uskoin. Toisaalta kun olemme tunteneet toisemme jo aikapitkään, niin olemme nähneet ainakin vähän jo niitä toisen huonojakin puolia jasilti jaksamme oleilla toistemme seurassa. Eli toisaalta siis mietin ainasilloin tällöin, että miten tämä nyt sitten eroaa seurustelusta. Ehkäainoastaan niin, että me emme ole sopineet siitä, että seurustelemme ja olemmesiis vapaita tekemään mitä haluamme. Haluaisin lisätä, että minä en ole tässäsuhteessa ainoa joka tekee… sillä hän kertoi tässä taannoin käyneensätapaamassa jotakin naista. En tiedä mitä kaikkea he olivat tehneet, enkä kysynyt,koska koen, että se on heidän välisensä asia.

Mitäs vielä… Ai niin juttelin Pojunkin kanssa pitkästä aikaamesessä. Sillä on yks kirja lainassa, jota se varmaan pitää ikuisessa lainassa,et voi aina sillon tällöin olla muhun yhteydessä :D

Muutamia mielenkiintoisia blogeja vielä mainitsisin tähänloppuun. Eli ”Haku päällä” (Kolmeakymmentä lähestyvä seksin ja seurustelunsaralla kokematon mutta kaikkea muuta kuin toivonsa menettänyt mies pohtiitilannettaan.) sekä ”Jokivaris” (Kolmenkympin pyykin jo reilusti ohittanut miestutustuu naisiin ja deittailun ihmeelliseen maailmaan - ensimmäistä kertaakoskaan.)

Eipä tässä muuta, lunta odotellessa :)

Hupsista

2011-09-21T21:43:00.000+03:00

Aika on kulunut nopeasti kun on totutellut uusiin rutiineihin ja tutustunut uusiin ihmisiin. Opiskeluja on nyt kulunut reilu kuukausi ja vieläkin on vähän pää pyörällä. Ajatukset olleet siis lähinnä näissä asioissa ja siksi ei ole ehtinyt kirjoitella tänne blogiinkaan.

Yksi asia mistä on pakko kirjoittaa. Miehet voi hypätä tämän osuuden yli sillä kyse on kuukautisista :D Elikkä ostin tuossa alku kesästä kuukupin eli kuukautissuoja, joka on kuppimainen ja työnnetään emättimeen kuukautisten aikana. Nyt olen käyttänyt sitä 3-4 kierron ajan ja olen erittäin tyytyväinen. Harmittaa kaikista eniten se etten hankkinut sitä jo aiemmin vaikka aina harkitsinkin. Tässä juuri loppui kuukautiset ja se kuppi on siitä juuri niin ihana, että ei sitä juurikaan edes huomaa, että on ne kuukautiset. Siis sitä kuppia ei tarvitse tyhjentää kuin pari kertaa päivässä, se ei ole epämukava kuten tamponi. Pikkuhousun suojia olen ainakin vielä käyttänyt samalla, mutta olen huomannut, että nyt kun olen oppinut asettamaan sen ”oikeaan” kohtaan niin niitä ohivuotoja ei juurikaan tule. Siis oikeasti suosittelen. Kannattaa ainakin tutustua aiheeseen. Kuukuppikunta.net tarjoaa paljon hyvää informaatiota ja sieltä voi lukea myös käyttäjäkokemuksia.

Huomaa heti, että tämä tällainen uusien asioiden pommitus saa aikaan sen, ettei hirveästi haluta. Tai haluttaa, mutta ei ns. oikeista syistä vaan enemmänkin siksi, että haluaa purkaa paineita, turhautumista ja ahdistusta. Enemmänkin on tehnyt mieli vaan halia ja onneksi sitäkin on saanut ihan mukavasti. Ai niin piipahdin tässä Helsingissä ja kävin tapaamassa erästä vanhaa tuttua. Oli ihan mukava tavata. Olen jutellut hänen kanssaan paljon netissä, no nykyään vähemmän, ja tavattu luonani joskus ja sitä rataa. Kiva nähdä missä hän asui jne. kun oli sitä huonetta tuijotellutkin aika paljon mesetellessämme. Täytyy ottaa nyt kaikki irti näistä opiskelija-alennuksista ja reissata enemmänkin ja tavata ihmisiä ja… Olen tässä puhunut erään toisenkin vanhan tuttavuuden kanssa ja hänetkin olisi tarkoitus tavata. Kaikenlaista muutakin ohjelmaa on kyllä luvassa lähiaikoina eli ei tässä ainakaan ehdi kyllästymään, kun vaan ehtisi tehdä kaikki tehtävät ajallaan… pitäisi alkaa lukemaan ensimmäiseen tenttiinkin :)

No kirjoittelen lisää kun inspiraatio ja sopiva aika iskevät taas yhtä aikaa…

Rakastumisia

2011-08-24T20:39:00.000+03:00

Satuin törmäämään tähän artikkeliin poukkoilessani netissä. Siinäpä sanotaan seuraavaa “Rakastuminen lähtee liikenteeseen tarpeesta, toteaa pro gradu -tutkielman rakastumisesta kirjoittanut erityisopettaja Hanna-Maria Antikainen. Antikaisen mukaan rakastumisen taustalla on usein tarve muutokselle. “ Tottahan tuo on. Usein miten kaipaamme rakkautta eniten silloin kun oma elämämme tuntuu jollakin tavalla tasapaksulta tai tylsältä… jämähtäneeltä.

Mietin tuossa jokin aika sitten kysymystä “Mistä tietää rakastuneensa?”. No sanoisin sen niin, että kun ajattelee vain sitä yhtä ja samaa henkilöä koko ajan. Kun näkee jonkun hymyilevän ja siitä hymystä tulee mieleen hänen hymynsä. Se miten olette kohdanneet alkaa vaikuttaa kohtalolta tai että vähintäänkin näin oli pakko tapahtua. Kun tuo toinen ihminen alkaa vaikuttaa hyvin tutulta ja kun mieleesi putkahtaa ajatuksia kuten “Musta tuntuu, että me ollaan tunnettu aina”. Kun kokee, että tuo toinen on hyvin samanlainen ihminen kuin itse. Kun kaikki siinä toisessa on niin ihanaa ja suloista ja houkuttelevaa. Silloin tietää rakastuneensa :D

Itse en ole rakastunut eli ei tämä kirjoitus siitä johdu, mutta sivusta seuranneena aloin miettiä asiaa. Vaikka olen aiemmin kirjoittanut, että minä en rakastu niin täytyy myöntää, että olen rakastunut muutamia kertoja ihan vähän. Asteikolla 1-10 sanoisin, että rakastumiseni olisivat olleet luokkaa 4 eli eivät mitenkään ihmeellisiä. Minusta tuntuu, että omat pienet ja liian analyyttiset aivoni purkavat rakastumisenkin osiin ja niin se sellainen huippukokemus jää kokematta. Tai näin on ollut ainakin toistaiseksi.

Tällä hetkellä on sellaista pientä kaipausta muutokseen kylläkin ilmassa. Siis sellaista tylsistymistä, että HOH HOIJAA!!! Saa nyt nähdä tuoko se kaipaus mitään tulleessaan vai unohtuuko tämäkin kaipaus kun nuo opiskelut pääsevät vauhtiin.

Toinen ihan mielenkiintoinen artikkeli löytyy niinkin fiksusta lähteestä kuin iltalehden sivuilta eli “Älä jätä suhdetta kesken”. Onhan sekin totta, että nykyään ei juurikaan jakseta katsoa mihin asti ne yhteiset kemiat jaksavat sen suhteen kantaa. Ajatellaan, että onhan niitä kaloja meressä. Koetaan siis, että on tavallaan helpompi vaihtaa kuin ratkoa niitä erimielisyyksiä. Hyvä parisuhde kuitenkin rakentuu yksilöiden erilaisuuteen, koska mitä sitä voi oppia ihmiseltä joka on hyvin samanlainen kuin itse on… niinpä ei juuri mitään. Erilaisuus saa katsomaan itseäänkin eri tavalla. Pätkä kyseisestä artikkelista “- Parisuhteessa ollaan usein laiskoja. Ei jakseta ajatella ja analysoida, eikä haluta nähdä vaivaa parisuhteen kehittymiseksi. Suhteita ajatellaan nopeina proggiksina, jotka alkavat ja päättyvät.”

Itselläni ainakin tuntuu tämä syksy olevan sellaista aikaa, että haluaisi rakastua. Mikäs sitä hienompaa kuin käpertyä toiseen kainaloon katselemaan leffaa tms. Mitä muutakaan sitä tekisi kun on pimeää… tai niin no mitäköhän ;)

Ajatus:
Love is when you take away the feeling, the passion, the romance and you find out you still care for that person.
~Anonyymi~

Kunnolliset miehet

2011-08-18T18:15:00.001+03:00

Kun mies mainostaa itseään ns. kunnollisena miehenä niin silloin alkaa ainakin minun hälytyskelloni soimaan. Ei kai sitä tarvitse erikseen mainostaa mitä on. Jos mies väittää olevansa kunnollinen mies niin oman kokemukseni mukaan hän on joko a) renttu tai b) kiltti mies. Usein myös huomaan miettiväni, että ainakin omasta mielestäni tuo termi “kunnon mies” eroaa siitä mitä miehet ajattelevat sen pitävän sisällään.

Tuntuu, että monet miehet käyttävät tätä termiä kuvailemaan itseään esim. nettideittipalstoilla tms. ja usein he eivät juuri muuten sitten kuvailekaan itseään. Ikään kuin meidän naisten tulisi tietää itsestään millainen tämä kunnollinen mies oikein on… ja sittenkin kuitenkin sen miehen takaa löytyy jotakin, joka ei ehkä olekaan niin kunnollista.

Jos se kunnollinen mies on tuo tapaus A… niin hän kuvittelee olevansa kunnollinen mies. Hän käy töissä ja on valmis elättämään perheensä (tai jo niin tekeekin, jos on eronnut). Hän laittaa naisen halut ja tarpeet usein omiensa edelle tai ainakin kokee tekevänsä niin, eri asia onko se todella niin. Hänen kaverit pitävät häntä “tosi hyvänä tyyppinä” ja ihmettelevät “kuinka noin hyvä mies ei saa naista… ei ne naiset tajua mitään kunnollisten miesten perään”. Kunnollinen mies renttuna kun on kaveripiirissä se joka tarjoaa aina baarissa kaikille ja on se joka kuuntelee ja on kavereilleen olkapäänä. Mutta kas kummaa tämä mies luulee tekevänsä kaikkensa mitä nainen haluaa… mutta ei ehkä tunnekaan naista niin kovin hyvin. Nainen pitää häntä aluksi kunnon miehenä… koska kyllähän tämä mies on mukava ja huomio naista silloin kun nyt ylipäätään sattuu olemaan kotona, mutta kuinka usein hän onkaan sitten töissä tai kavereidensa kanssa kaiken maailman kissanristiäisissä, jonne on ihan pakko mennä koska kaverit muuten suuttuu “kai sä nyt sen tajuat… kaveria ei jätetä”. Kunnollinen “renttu” mies on siis kunnollinen mies vain muiden miesten silmissä, ei naisten… tai ei ainakaan kaikkien naisten.

Tapaus B taas… no kyllähän meistä jokainen tuntee tällaisen kiltin, hieman ujon ja mukavan miehen… joka viihtyy paljon omissa oloissaan jne. Hän itse kokee olevansa kunnollinen mies. Haaveilee siitä kuinka joskus, jonakin ikimuistoisena päivänä joku kaunis nainen sattuu huomaamaan kuinka “kunnollinen” ja hieno mies hän on. Ongelma vain on juuri siinä, että tuo haavekuva ei oikein toteutuu, koska tämä kiltti ja ujo mies ei oikein uskalla, eikä osaa lähestyä naisia. Tämä on juuri se mies joka uskaltautuessaan baareihin (silloin tällöin ehkä) miettii juuri sitä kuinka naiset näyttävät lankeavan aina renttuihin ja kaiken maailman gigoloihin yms. Tämä mies on usein myös tietyllä tapaa hyvin tavallisen näköinen ja oloinen, ei erityisen komea jos nyt ei rumakaan. Näiden miesten vanhemmat sukulaiset saattavat ihmetellä “kuinka noin hyvä mies on vielä vapaalla jalalla”. No ovathan nämä ihan hyviä ja kunnollisia, jos he vaan uskaltautuisivat sieltä omasta kuplastaan ihan oikeaan reaalimaailmaan.

Jos sitten alan miettiä, että millainen se kunnollinen mies sitten oikeasti on niin… yksinkertaisimmillaan sanoisin, että se on mies, joka tekee mitä sanoo ja pitää lupauksensa (jos nyt lähdemme siitä lähtökohdasta, että kunnollinen mies on rehellinen). Kuitenkin haluaisin sanoa, että kunnollinen mies on ikään kuin myytti. On olemassa hyviä ihmisiä, mutta useimmat meistä tekevät virheitä. Jos asettaa itsensä johonkin luukkuun, on siitä vaikea päästä pois. Miksi asettaa itsensä siihen ns. kunnollisen miehen rooliin ja asettaa paineita itselleen. Voi sitä silti pyrkiä olemaan hyvä, oikeudenmukainen, rehellinen jne…

Jos olet kunnollinen mies tai olet mainostanut itseäsi sellaisena… lopeta se ja kerro mieluummin millainen oikeasti olet, millaisena itse pidät itseäsi, mistä pidät, mitä teet mielelläsi jne… se kertoo sinusta enemmän kuin muutama ympäripyöreä sana “kunnollinen mies”.

Ajatus:
Jos miehet osaavat johtaa maailmaa, miksi he eivät lopeta solmioiden käyttöä. Kuinka älykästä on alkaa päivä sitomalla silmukka kaulaansa? -
~Linda Ellerbee~

Ennakkoluulotautinen

2011-08-11T22:00:00.000+03:00

Ennakkoluulot ovat yksi ihmiselon pahin vitsaus. Pohjimmiltaanhan ne ennakkoluulot syntyvät kun yritämme jäsentää ja lokeroida ympäröivää maailmaamme. Vaikka ihmisen aivot ovatkin mahtava laitos ja pystyvät moneen niin niiden tarve kategorisoida kaikkea johtaa väkisinkin siihen, että meillä on liian monista asioista ja jopa ihmisistä ennakkokäsitys. Nämä ennakkoluulot ja -käsitykset ovat vaan hassuja kun niihin itse törmää ja alkaa miettiä, että “Niin miksi ihmiset ajattelevat, luulevat näin…”.

Tässä taannoin äitini mainitsi jotakin eräästä nuoresta miehestä, joka sattuu asumaan samassa kerrostalossa kuin vanhempani. Äiti sanoi, että “Taitaa olla niitä miehiä…”. Oli pakko sitten kysyä, että “Mistä sä niin ajattelet?”. Äiti siihen, että “No kun se nyt kulkee aina miesten kanssa ja….”. olin kiinnostunut äidin perusteluista, koska minä satun tuntemaan tuon nuorenmiehen tai siis kävin hänen kanssaan kerran treffeillä :) Ja vaikka en jakanutkaan tämän herran kanssa edes suudelmaa niin en jaksa silti uskoa, että hän olisi homo. Ts. äitini pisti hänet siihen homo-kategoriaan siksi, että tämä mies on paljon miesten kanssa ja noh… ei välttämättä ole niin hirveän maskuliininen. Toisaalta minä taas olen tavannut ainakin kaksi miestä joista en ikinä olisi osannut ajatella heidän olevan kallellaan ns. toiseen suuntaan. Eihän se seksuaalinen suuntautuminenkaan näy päällepäin kuin poikkeustapauksissa. Samoin kuin ei näy sekään kuinka kokenut tai kokematon on…. tai se kuka on saanut seksiä aamulla ja kuka ei :D

Ulkonäön perusteellahan me pyrimme paljonkin määrittelemään ihmistä ja vaikka se usein toimiikin niin yhtä usein se myös epäonnistuu. Vaatetuksella jne. kun voi yhtä hyvin näyttää todelliset värinsä tai piiloutua muilta, hämätä. En tiedä mikä minussa on, mutta toistuvasti törmään aina siihen, että minua luullaan paljon nuoremmaksi kuin olen. Ymmärtäisin sen jos olisin pieni, siro ja sirmakka tyttönen, mutta kun en kuitenkaan ole… olenkin ajatellut, että kai minulla sitten on jonkinlainen viattomuuden-aura… kokemattomuuden säteily :D Joskus se ärsyttää itseäni suuresti ja joskus korjaan noita vääriä käsityksiä ja joskus taas en jaksa vaivautua. Hämmentävää se silti on katsella niiden ihmisten kasvoja jotka sitten kuulevat oikean ikäni ja ovat ihan aidosti hieman hämmästyneitä.

Eräs seikka joka jaksaa minua myöskin aina hämmästyttää on se, että muiden ihmisten mielestä (no on se minullekin joskus ollut hieman vaikeaa ymmärtää) mies ja nainen eivät voi olla kavereita. siis etenkin jos he ovat molemmat sinkkuja. Tiedän, että jos kulkisin tuolla jossakin kadulla tms. jonkun miehen kanssa ja joku tuttu näkisi niin mikä se päätelmä siitä olisi… aivan. Sama juttu tapahtui tuon halikaverin kanssa kun kävimme erään hänen tuttava pariskuntansa luona mökkireissullamme, niin sieltä se kysymys tuli “Kuinka kauan te ootte ollu kimpassa?”. “Juu ei me olla yhdessä…” ja sitten halikaverin piti kuitenkin lisätä jotakin vihjausta siihen, että kyllä me silti paneskellaan. Näin vahva se meidän pariutumiskulttuurimme on, että heti kun nainen ja mies ovat yhdessä ja he molemmat ovat vapaita niin olettamus on, että he ovat yhdessä… tai ainakin kohta :D

Niin, että tällaista tautia meistä jokainen kaiketi sairastaa… ainakin vähän. Mitäköhän lääkäri määräisi parannukseksi… kai jonkun pilleripallerin… niinhän ne aina tekee. Ennakkoluulottomuus, siis kokonaan sellainen, olisi kaiketi aikamoista sinisilmäisyyttä eli siinä mielessä ne ennakkoluulot on ihan hyvä asia. Se siis tarkoittaa vain sitä, että ihmisellä on jonkinlainen “arvojärjestelmä”, jossa ja jonne hän luokittelee asioita jne. Toisaalta luokittelussakin on omat ongelmat… tietyllä tavalla se kaiken kahtia jako on hölmöä… viimeksi tänään sanoin äidille “Ei ole olemassa hyvää ja pahaa…” Niin ei oikeastaan olekaan, eihän… asiat vain ovat. Nyt alkaa mennä taas liian filosofiseksi, joten PISTE :D

No sellaisia ajatuksia täällä on ollut… tähän loppuun kuukauden biisiksi vielä jäähyväiset kesälle :)

Inspiraatio kadoksissa sekä eksyneitä prinssejä ja ritareita

2011-07-28T22:14:00.000+03:00

Olen miettinyt viime aikoina paljon sitä, että mistä tässä nyt enää kirjoittaisi. Tuntuu, että kaikki on saman vanhan kierrätystä, ehkä vähän eri kulmasta tai eri mausteilla… booooring. Kyselin eräältä herralta vinkkejäkin, jotka eivät kyllä valitettavasti juuri auttaneet asiaa, sori :D Ehkä minun mieleni ja innostukseni ovat olleet jossain muualla, kuten omassa elämässäni, mikä ei tietenkään ole paha asia.

Joskus sitä miettii lopettamista. Ei kai tätä voi jatkaa hamaan hautaan asti… vai voiko??? Kuitenkaan se lopettaminenkaan ei ole ollut todellisesti mielessä… etenkin kun se asia, miksi tämän blogin alkuperäisesti perustin, ei ole muuttunut eli en ole löytänyt miestä. Juu miehiä, mutta en miestä :D Tietysti on sekin totta, kuten yhdessä hääkarkissa vuosien takaa luki aforismina, että “On suudeltava montaa sammakkoa ennen kuin prinssi löytyy”. Se aforismi lappunen löytyy muuten päiväkirjani välistä. Joskus sitä sitten miettii sitäkin, että kuinkakohan montaa sammakkoa tässä nyt sitten on oikein pussailtava :D Ei siinä mitään sammakot ovat mukavia, sopivia harjoituskappaleita… tai ei tuo kuulostaa kylmältä ja sydämettömältä… en ole eläinten hyväksikäyttäjä :D

Toisaalta joidenkin asioiden suhteen ehkä omakin suhtautumiseni on muuttunut. Ei minulla ole mitään hirveää tarvetta löytää sitä jotain maagista oikeaa, sitä prinssiä… koska en oikeasti usko sellaiseen hölynpölyyn. Kaikki onni suotakoon niille jotka ovat sellaisen aarteen löytäneet ja ns. eläneet onnellisina elämänsä loppuun asti, mutta minä… minä olen liian käytännöllinen, realistinen, looginen. Minun sydäntäni ei voiteta kukin, kortein, koruin… ei edes suklaalla :D En ole romantikko vaikka niin usein ihmiset erehtyvät luulemaan minua sellaiseksi. Minun söpönhullunhauska puoleni saattaa siltä joskus näyttää tai se kun istun paikallani mietteissäni saattaa saada minut näyttämään kaihoisalta runosielu tytöltä… vaikka oikeasti saatan päässäni miettiä ihmisten kummallisia tekoja tai mitä söisi huomenna ruoaksi.

Exä erehtyi kaiketi luulemaan minua sellaiseksi herkäksi romantikoksi, karu totuus sitten valkeni ajan myötä kun en halunnutkaan hänen leikkivän pelastavaa ritaria. Monella miehellä muuten on tuo tarve olla pelastava ritari. Se on vähän sama tai siis verrattavissa joidenkin naisten tarpeeseen olla ns. äiti. Pelastava ritari haluaa helliä ja ostella lahjoja ja… kaikkea muuta mukavaa, mutta samalla hän haluaa, että nainen on tietyllä tavalla tahdoton, kuin soma pieni nukke jonka kanssa voi leikkiä olevansa rohkea ja urhea ritari. Kiitos ei sanon minä… minä olen näissä tarinoissa se kyökkipiika jolla ei ole edes sivuosaa. Eikä se edes haittaa minua.

Täytyy sanoa, että äiti on ainakin siinä oikeassa, että sen miehen jonka minä hyväksyn rinnalleni niin pitää olla kätevä käsistään. Hermostun lopulta sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät osaa mitään tai eivät edes uskalla yrittää. Tulee tunne, että jaaha… “Taasko mun pitää tehdä kaikki” ts. en halua kenenkään äidiksi. En minä palvelijaakaan etsi. Tässä tullaankin siihen, että etsin itsenäistä ihmistä, sellaista joka osaa olla kanssani ripustautumatta minuun. Samalla sitä kuitenkin miettii, että kuinka syväksi kahden sellaisen ihmisen suhde voi muodostua.

Kaikenlaista sitä sitten miettiikin ajan kulukseen. Palatakseni otsikkoon niin saapi antaa kirjoitusvinkkejä. Sen voin luvata, että jos päivitys tahti ei nytkään ole ollut päätä huimaava niin sitä se tuskin tulee olemaan syksylläkään sen opiskelun alkaessa. Elämässä tapahtuu pakostikin muutoksia, eikö niin.

Loppuun heittäisin vielä kuukaudenbiisi valinnan ettei nyt ihan kaikki jutut unhoitu :D Nauttikaa vielä tästä kesästä… sillä kohta se on jo syksy :) Halaus kaikille ja erityisesti sitä tarvitseville.

Gooooo Katyyy :D

Aika kuluu vaikka sitä onkin paljon

2011-07-20T00:14:00.002+03:00

On ollut vähän kiireistä tässä viime aikoina monestakin syystä, mutta nehän ovat vain niitä arkisia asioita eli ei niistä nyt sen enempää. Tai no sen voin mainita, että hain opiskelemaan ja jippiaijee… pääsinkin eli Neiti H. sukeutuu syksyllä opiskelijaneito :)

Satuin tuossa kesällä myös mökkeilemään yhden viikon. Kas kun Neiti H. ei ole koskaan saanut sitä tehdä ja sattui olemaan vaihteeksi vähän ylimääräistä rahaa niiiii Neiti H. meni ja vuokrasi mökin viikoksi. Raahasi sinne sitten mukanaan yhden miehen…. pakkohan se kyyti oli jollain tavalla järjestää :D

Eli menin tämän vakihalin kanssa sitten mökkeilemään. Kerrottakoon, että se oli ensimmäinen kerta elämässä kun olen mökkeilemässä. Siksi sinne halusinkin kun tajusin, että nyt voisi olla tilaisuus. Mitäs siellä sitten tehtiin… no syötiin, juotiin, saunottiin, uitiin (tai no) ja naitiin (tai no). No ei silti ihan ok reissu noin niinkö tällaiselle kokemattomalla mökkeilijälle :D

Niin siitä uimisesta… No parina ekana päivänä uskaltauduin sinne järveen useammankin kerran kun oli niin kuumia päiviäkin, mutta sitten… joku saamarin kala suukotti paljasta peppuani kun seisoin laiturin vieressä, että sen jälkeen en sinne muuten mennyt. Se järvi kuhisi sellaisia pieniä kaloja, kaiketi särkiä tms. (en tiedä kaloista mitään) ja aina niitä pyöri siinä laiturin kupeessakin. Luulen, että se kala parka erehtyi luulemaan minua isoa valkoista ahteriani jättimäiseksi pastan palaksi, joita hetki aiemmin olin suoltanut järveen kun olin käynyt pesemässä pannun pohjan. Arvatkaa kuka suurin piirtein juoksi sieltä järvestä ylös laiturille. Ei kiva… muutenkin kammoan sellaisia tummapohjaisia järvivesiä… tästä lähin uin vain uima-altaissa… joita niitäkin kammoksuin lapsena. Ajattelin aina, että siellä jossain varjoissa lymyää haita. Ah… on se niin mukavaa kun omaa vilkkaan mielikuvituksen :D

Niin ja siitä naimisesta… Kerroinhan jo aiemmin, että tämän miehen kanssa se on hieman haasteellista. Miehellä kun on enemmän ja vähemmän ongelmia, vaikka ei sitä nyt aina tarvitsekaan naida. Eli lähinnä ongelma on siinä, että hän ei saa orgasmia. Hän on ikäiseni mies ja hän on yhden ainoan kerran saanut naisen kanssa orgasmin ja kerrottakoon, että tuo nainen en ole minä. Ei hänellä nyt ilmeisesti ihan hirveästi niitä naisiakaan ole ollut, mutta sen verran kuitenkin, että on päässyt harjoittelemaan useammankin kerran. Nyt tutustuttuani häneen paremmin ja keskusteltuamme asiasta jne. olen tullut siihen tulokseen, että hänen ongelmansa on ns. viivästynyt tai estynyt siemensyöksy. Hän on pitänyt ongelmaansa enemmänkin vain erektio ongelmana, mutta minusta se on enemmänkin (luettuani asioista). Siis toki hänellä on ongelmaa sen erektionkin kanssa, mutta kyllä se usein seisoo, joskin ei aina kovin hyvin. Samoin hän kertoi, että hänen on usein vaikea saada siemensyöksyäkään masturboidessaan tai siinä menee yleensä aina hyvin pitkä aika. Hän siis ei ole kertaakaan lauennut kanssani. Tai no kaksi kertaan niin, että olen ollut paikalla, mutta en ole koskenut häneen.

Jonkinlainen edistyminen sitten kuitenkin tapahtui tuolla mökkireissulla. Vielä jäi se syy epäselväksi, että miksi… mutta sillä tuskin on hirveästi merkitystä. Tapahtui siis seuraavaa… Minä olin jo jotakin reilu kymmenisen minuuttia hieronut hänen kaluaan kun hän ehdottaa, että antaisin vähän suullisia nautintoja. No pyysin, että hän kääntyisi sängyllä niin, että hänen jalkansa olisivat lattialla ja minä niiden välissä… koska tiesin, että nyt piti jaksaa leikkiä pitkän aikaa. Siinä sitten leikin ja leikin… imettelen ja kokeilen erilaisia tekniikoita ja versioita. Hänen kalunsa pysyykin hyvin pystyssä, sillä usein se veltostuu ainakin jossain vaiheessa niin, että erektio lopulta häviää kokonaan (vaikka mies sanookin, että se tuntuu aina silti hyvälle, eikä hän aina huomaa oman erektionsa katoamista). Vilkuilen välillä kelloa parikymmentä minuuttia… jossain puolentunnin tienoilla muutan vähän asentoa ja jostain syystä mies alkaa nauttia aivan suunnattomasti. Sen kuulee äänestä… jatkan tarmolla, innolla ja asenteella. Nyt se tulee… nyt se tulee… ihan kohta… Sitten alan tuntea kuinka kalu alkaa pehmetä ja ääntelykään ei ole enää yhtä voimakasta. Ei tullut… Mutta sanoi, että ei ole kokenut mitään vastaavaa sen yhden ja ainoan orgasminsa jälkeen josta on siis aikaa viitisentoista vuotta tai jotain.

Olen yrittänyt tiedustella tuntemuksien eroja jne… Aika alussa jo sanoin hänelle, että hän pelkää sitä orgasmia. Sitä tunnetta kun se on tulossa, kontrollin pettämistä, orgasmin voimakkuutta jne. Hänen kertomansa mukaan tuo yksi ja ainut orgasmi, jonka hän on kokenut oli hyvin voimakas. Ajattelin, että sillä on ollut oma osansa sopassa, samoin kun sillä, että se tilanne jossa se tapahtui ei ehkä ollut maailman paras. Kun juttelimme tuon em. tapahtuman jälkimainingeissa niin hän sanoi jotakin siitä tunteesta, että se on “pelonsekainen tunne”. En viitsinyt sillä hetkellä tarttua hänen sanavalintaansa ja sanoa, että “No mitä mä oon sanonu”… vaan annoin hänen nauttia tilanteesta ja sanoin, että “Yritä nyt muistaa tuo tunne ja kun seuraavalla kerralla tuntuu hyvälle, niin anna sen tunteen kasvaa ihan rauhassa yhtä korkealla”. Jossain vaiheessa siinä kesken suihinoton hän myös sanoin, että kalu on niin herkkänä, että se niinkö sattuu. Kysyin sitten, että onko se ihan fyysistä kipua. Näin hänen ilmeestään, että hän mietti asiaa ja sanoi jotakin, että “Eiii… se sellasta ole”. Vastasin siihen, että “Jos se ei ole fyysistä kipua se tunne, niin anna sen tulla ja jos oikeasti sattuu niin sanot vaan niin lopetan”. Kivun ja nautinnon rajat kun joskus ovat aika häilyviä. Tuo sanan vaihto tapahtui ennen sitä ns. läpimurtoa eli ehkä sillä oli vaikutusta.

Hänen kanssaan olen huomannut yhden asian jonka johdosta voin nyt sanoa ymmärtäväni monia miehiä… Minun on hirvittävän vaikea nauttia täysillä kun toinen ei fyysisesti kykene siihen. Olen saanut orgasmeja hänen kanssaan, mutta ne eivät ole olleet yhtä nautinnollisia kuin jos hän olisi voinut nauttia kaikesta täysillä kanssani. Samoin monesti se esileikki jää olemattomiin koska se erektiossa oleva kalu on vaan saatava nopeasti sisään. Ei sillä se panon kesto kyllä korvaa sen, joskin en ole mikään pitkien panojen ystävä. Jollakin tasolla voin siis ymmärtää niitä miehiä, jotka valittavat siitä kun nainen ei nauti. Silloin siitä seksistä helposti tuleekin sellaista suorituskeskeistä… “Kunhan nyt saan paineeni purettua… ettei tarvitse kiusata naista enempää…”.

Tiedän, että saatan omalta osaltani pahentaa asiaa. Tiedän, että suhteeni vakipanoon saattaa häiritä hänen edistymistään. Silti koen, että on parempi, että hän tietää asiasta kuin, että joutuisin valehtelemaan asiasta hänelle (koska siinä vasta huono olen ja hän huomaisi, että valehien tai salaan jotakin, jolloin se luottamus olisi vielä enemmän hakoteillä). Jossakin vaiheessa näistäkin asioita varmaan pitää taas puhua vakavasti. Pidän hänestä, viihdymme yhdessä, mutta en silti vain näe meitä yhdessä. Meistä on ystäviksi, mutta suhteeseen???… en usko. Jos hän kokee tilanteen epämieluisana tms. niin sitten vaihtoehdot ovat vähissä. Voimme lopettaa muhinoinnin ja olla vain platonisia ystäviä, jos hän siihen pystyy/haluaa tai sitten emme ole missään tekemisissä. En ole koskaan luvannut mitään enempää kuin mitä olen antanut ja olen kertonut avoimesti tilanteestani jne. Suhteesta pitää siis keskustella siksi, koska en halua käyttää häntä hyväkseni, en halua hänen elättelevän toiveita enemmästä jos en sellaista voi luvata, en halua satuttaa häntä.

Hankalia nämä suhteilut, mutta olen silti monella tavalla juuri nyt onnellinen. Minun on hyvä olla ja uskon taas huomiseen. Ehkä minulle ei riitä se yksi mies vaan minun pitää saada kaksi yhden hinnalla. Äh, en tiedä… mutta tämä on minun todellisuuttani juuri nyt ja elän sen kanssa joka päivä ja minun on hyvä olla :)

Ajatus:
"Mikään ei ole hyvää tai pahaa, ellemme sitä siksi ajattele."
~W. Shakespeare~

Olenkin ihmissuhdeanarkisti

2011-06-30T20:34:00.000+03:00

Jostain syystä päädyin taas tutkimaan polyamoriaa ja törmäsin wikipedian suomenkielisessä versiossa termiin parisuhdeanarkia. “Eräs polyamorisesta ajattelusta kehittynyt ajattelu- ja elämäntapa on ihmissuhdeanarkia, jossa erilaisten ihmissuhteiden välille ei tehdä muodollista eroa. Suhdeanarkistit eivät siis välttämättä erottele toisistaan "ystäviä", "kumppaneita" ja "rakastajia", vaan kaikkiin suhteisiin suhtaudutaan dynaamisina ja kehittyvinä. Suhdeanarkiassa tärkeää on molemminpuolisuuden periaate: me teemme yhdessä nimenomaisesti ja vain sellaisia asioita joita molemmat haluavat - siinä ovat suhteemme rajat.”

Kerrankin jotain loksahti paikoilleen :) Tai siis kuten edellisessä kirjoituksessani jo ihmettelin sitä, että miksei voisi harrastaa seksiä ystävänsä kanssa. Mikä se on se moraalinen juttu siinä, että se olisi jotenkin pahasta ja hyi hyi. Jos minä kertoisin jollekin ihmiselle omasta tilanteestani niin hän todennäköisesti ajattelisi, että olen sitoumuskammoinen tms. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että polyamoria tai tämä ihmissuhde anarkiakaan tarkoittasi sitä, että ihmiset vain vapaasti paneskelisivat miten sattuu ja kenen kanssa tahansa. Se mitä olen elämässä oppinut on juuri se, että vapaus tuo mukanaan myös vastuun. Minulla ei ole vain vastuu itsestäni ja kumppanistani… vaan myös kumppaneistani, ystävistäni… miten tämä nyt halutaankaan määritellä.

Koen itse myös niin, että monet kahden ihmisen väliset intiimit parisuhteet ovat tavallaan olemassa vain parisuhteen sterotypiana. Se usein noudattaa niitä kaavoja, jotka meille on opetettu, jotka olemme omaksuneet. Jos taas ihmisellä on useampi intiimi suhde tai ainakin hyvin merkityksellinen suhde (ilman seksiä) niin silloin ihminen joutuu tarkastelemaan itseään ns. useamman peilin kautta, kuin vain yhden (ts. siis puolison/kumppanin). Toki tätä tarkastelua tapahtuu myös ihan normaaleissa parisuhteissa, etenkin nykyaikana kun, vaikka sitoudumme usein edelleen vain yhteen ihmiseen, niin niitä parisuhteita on useita peräkkäin (tai harva enää nykyaikana on vain sen yhden kanssa koko loppuelämänsä). Se, että avautuu pelkästään tälle maailmalle, antaa ajatuksilleen mahdollisuuden vaellella “Pystyisinkö minä elämään useassa suhteessa samaan aikaan? Mitä minä haluan suhteilta? Mitä minä tarvitsen niiltä? Mitä minä voin antaa?” Tämä saa aikaan juuri oikeanlaista tarkastelua, niin itsestä kuin myös parisuhteesta ja ylipäätään ihmissuhteista.

Itse olen vähintäänkin sitä mieltä, että ns. normaali parisuhde ei toimi tai se ei ainakaan toimi enää nykypäivänä. Vaikka naimisiinmeno tuntuu olevan taas muotia niin eipä ne liitot taida kovin hyvin kestää (”Solmittuja avioliittoja vähemmän, avioerot lähes ennallaan”). Avoliitoista taas se lähteminen on kenties vielä helpompaa kuin avioliitosta. Sinkkujen määrä lisääntyy, tätä nykyä yksinasuvia on jo miljoona, samalla myös uusiperheiden määrä on kasvanut (v.1990 niiden osuus lapsiperheistä oli 6,9 kun v.2010 se oli 9,1). Enkä minä nyt tarkoita, että kaikkien pitää alkaa polyamoristeiksi tai jotakin sinne päin… haluan vaan sanoa, että haastakaa ajateltunne, haastakaa parisuhteenne tai ylipäätään ihmissuhteenne. Joskus on ihan hyvä pysähtyä ja miettiä “Onko tämä sitä mitä haluan ja tarvitsen? Tukee kumppanini/ystäväni minua? jne…” Puhukaa suhteistanne, olkaa avoimia, uskaltakaa kertoa tunteistanne. Kommunikointi, luottamus, kunnioitus, toisen tunteiden hyväksyminen… nämä kun muistaisi ihmissuhteissaan niin pärjäisi jo aika hyvin :)

Ps. Pari viikkoa ollut hiljaiseloa blogissa, joka yleensä kaiketi tarkoittaa melkein kaikkien bloggaajien kohdalla sitä, että silloin siinä reaalielämässä menee aika lujaa. Olen huhkinut lähinnä töissä ja energiaa ei vaan ole riittänyt tänne asti paitsi nyt. Hyvää kesälomaa ja kesää muuten kaikille. Tämä tyttö viettää ensimmäistä kertaa elämässään viikon verran mökkilomaa lähitulevaisuudessa ja odottaa sitä innolla :)

Linkkejä:
Polyamoria
Relationship Anarchy

Kuukauden biisikin pitää heittää ja tiedän UNOHDIN sen ihan kokonaan viime kuussa ja nytkin pitää varsin kiirettä :D

Hassuja ajatuksia

2011-06-09T15:00:00.000+03:00

Ihmisillä on hassuja ajatuksia ja mielipiteitä seksistä ja kaikesta siihen liittyvästä. Niin on minullakin, on ollut ja tulee olemaan. Silti usein tuntuu siltä, että useimmat kuvittelevat, että on olemassa jotain normaalia seksiä tai seksielämää. Totuus lienee kuitenkin se, että se mikä on yhdelle normaalia on toiselle poikkeavaa.

ANONYYMI:
“Seksi ilman syvää tunnetta, milloin kenenkin kanssa ei ole lähelläkään parisuhdetta joka perustuu rakkauteen ja sitoutumiseen. Panosuhteissa ollaan sidottu vaan panemiseen. Se joka ei paremmasta tiedä tai siihen usko, tyytyy paskaan.”

Seksi on erilaista kun sitä harrastaa rakastamansa ihmisen kanssa, ihmisen johon luottaa täysin ja johon on sitoutunut. Näin minäkin uskon, joskaan en ihan täysin voi sanoa päässeeni kokemaan sitä. Se mitä se seksi on sitten panosuhteissa tai satunnaisissa panoissa riippuu taas täysin yksilöistä. En ole harrastanut yhdenkään miehen kanssa seksiä, josta en olisi jollakin tasolla edes välittänyt. Seksi toimii huonoiten silloin kuin se on vaan seksiä, mutta se on hyvin harvoin vain sitä. Parisuhteessakin seksistä voi muodostua riippakivi, pakollinen velvoite… ei se silloin kovin ihanaa ole.

Minulla on ollut nyt tämä vakipanosuhde sellaisen reilun puolentoistavuuden ajan. En ole sitoutunut mielestäni mihinkään. Jos hän ilmoittaa, että haluaisi piipahtaa luonani niin sehän on ihan minun valintani otanko hänet kylään vai en. Minulla ei ole mitään velvoitetta tai sitoumusta tehdä niin. Kaksi aikuista kohtaa silloin kun on aikaa ja halua. Tyydytetään tarpeet, vaihdetaan pikaiset kuulumiset ja jatketaan taas omaa elämää. Kahdelle itsenäiselle aikuiselle tämä on ihan hyvä järjestely ja toimii kun kunnioitamme toisiamme yksilöinä.

ANONYYMI:
“Seksi ystävän kanssa on minusta aivan huuhaata. Miten se voi toimia? Seksi kuuluu rakkauteen, tai ainakin sen pitäisi.”

Miten niin huuhaata. Minusta seksi ystävän kanssa on ainakin paljon parempi ratkaisu kuin joku satunnaispano jostain baarista. Ystävähän on tuttu ja turvallinen. Okei yhdyn siihen, että ystävissä ja ystävissä on eroja. Tietysti molempien pitää olla sinkkuja. Ymmärrän senkin, että jos molemmilla on sama ystäväpiiri niin tämä tällainen “erityinen” ystävyyssuhde tuskin pysyy salassa ja siitä taas voi tulla omanlaisia ongelmia.

Miten niin seksi kuuluu rakkauteen? Mitä se rakkaus ylipäätään on? Minulle rakkaus on ensisijaisesti välittämistä ja ilmennän sitä myös seksin kautta. Haluan jakaa sen hetken toisen kanssa, nauttia toisen kanssa, haluan että toisella on hyvä olla. Rakastaahan niitä ystäviäkin eli miksei voisi sekstailla. Tietysti asia pitää tehdä selväksi, että onko tämä nyt kertaluontoista, satunnaisesti tapahtuvaa ilman sitoumuksia jne.

Ihmiset on erilaisia… toisille se sopii ja toisille ei. Herra N:llä ja minulla ei ollut koskaan seksiä. Se oli enemmänkin hänen päätöksensä. Hän halusi pysyä vain ystävinä. Arvostan hänen päätöstään siinä, että hän piti sen… hän koki, ettei hänestä olisi siihen ja hän pelkäsi menettävänsä minun ystävyyteni jne. Kun ihminen tuntee itsensä, tietää mihin pystyy ja mihin ei… niin silloin on helpompi toimia ilman, että hajottaa itseään. Toki pitää osata lukea hieman toistakin ihmistä ja nähdä sopiiko se tilanne hänelle vai… ja ottaa asia esille mikäli näyttää siltä.

ANONYYMI:
“Ei pidä luulla että kaikki tervejärkiset varsinkaan, viettävät kuvatun kaltaista elämää.”

Kuka on tervejärkinen ja kuka ei? Onko se kaikista estoisin ihminen se tervejärkisin? Jollekin piiskaaminen ja pissaleikit ovat normaalia seksielämää ja toinen ei voi koskaan edes kuvitella harrastavansa moista. Jossain vaiheessa sitä seksiäkään ei pidetty kaiketi kovin normaalina tai ainoastaan lisääntymismielessä. Kaikki muu seksin harrastaminen oli likaista ja moraalitonta. Miehille vielä sallittiin tarpeiden tyydytys, mutta ei naisille. Nyt taas jo tiedetään, että seksi on hyväksi ihmisen terveydelle, joskin tietysti joissakin tapauksissa myös haitaksi. Kyse on mielestäni siitä, että pitää olla avoin asioilla… ennakkoluuloton. Jos minä en pidä esim. kakkaleikeistä niin en minä silti tuomitse niitä jotka siitä pitävät. Ehkä se on minun mielestäni aika sotkuista ja epämiellyttävää puuhaa tai ainakin oletan näin ja siinäpä se tuli… ei se oletus ole sama kuin tieto tai oma kokemus eli en minä voi tuomita näitä ihmisiä. Asia sitten erikseen asioissa, jotka oikeasti määritellään lainvastaisiksi. Niillä lailla on oikeasti tarkoitus turvata ihmisten turvallisuus jne.

Puhuin tässä taannoin ystävättäreni kanssa juuri parisuhteista. Hänellä on ollut parisuhde jo useamman vuoden ajan erääseen mieheen. Heidän parisuhteensa on kuitenkin sellainen, että he tapaavat oikeastaan vain viikonloppuisin. Ystäväni sanoi minulle, että “Mikä se sellainen parisuhde on missä ei asuta yhdessä?”. Sanoin hänelle jotakin sellaista, että minusta on hienoa, että nykyaikana ei ole vain sitä yhtä ja tiettyä parisuhteenmallia… vaan se parisuhde voidaan muokata sellaiseksi kuin mitä se sopii kulloisellekin parille. Tässä lähdetään molempien tarpeesta. Sanoin hänelle myös, että “Jos et ole tyytyväinen tilanteeseen niin siitä pitää keskustella”. Sanoi yrittäneensä, mutta aina mies jonkin varjolla vesittää keskustelun. Tässä mielessä mielestäni on hyvä, että nykyään puhutaan kevytsuhteista, vakipanoista yms. Meillä on enemmän vapautta ja samalla se vapaus kasvattaa vastuuta. Se vastuu tässä tarkoittaa nimenomaan itsen ja toisen (sekä sen parisuhteen) hyvinvoinnista. Kun meitä ei pakoteta enää siihen samaa muottiin missä kaikki muutkin ovat, kun meidän on pakko itse tietoisesti tehdä valintojamme… me joudumme myös pakostikin olemaan niistä vastuussa. Näin me keskitymme ehkä enemmän oikeasti miettimään niitä valintojamme, niiden vaikutuksia ja seurauksia… tämä on mielestäni hyvä asia.

Ajatus:
“Heterosexuality is not normal, it's just common”
~Dorothy Parker ~

Panettaa

2011-06-03T22:31:00.000+03:00

Ihan noin niinkö vähän… Olen myöskin vähän dippaduidaa…. :D No ihan muutaman oluen ottanu hei… vika päivä töitä ja sitä rataa. Niin siis panettaa vaikka on menkat. Olen tässä viime aikoina miettiny hirveesti Igorin omistajaa. Sen kanssa kun kun ne asiat sujuu niiiiin hyvin, sanoisinko liian hyvin. Se on hirveetä ku saa “hyvää” seksiä ni sit sitä alkaa kaivata. Se normi seksi sit menee totta kai, mut se ei ikään kuin riitä. Hirveeeetä, olen siis puutteessa :D

Niin joo siis piti tuosta edellisestä kirjoituksestani kertoa vielä sen verran, että pyysin myös klamydia ja tippuri testit taas ja ne oli siis puhtaita. Hoitaja oli pistänyt vielä hiivakokeen ja se sitten löytyikin. vaikea sitten sanoa oliko se jo ennen lääkekuuria vai vasta sen jälkeen, mutta sekin on nyt lääkitty.

Jotain muutakin fiksua piti tähän kaiketi kirjottaa jos vaan muistais mitä. Huomasin et unohdin pistää toukokuussa kuukauden biisin… oijoi ja voi voi… ollut vähän aika kortilla niin sanotusti ja kaikkea ei vaan ehdi eikä jaksa tehdä.

Niin joo mulla on ollu sellainen sanoisimmeko halikaveri tässä nyt mitä kuukauden päivät, korjaan kaks kuukautta. Nähty viikonloppusin ja viikollaki ehkä kerran… enimmäkseen halittu, koska seksi on vähän ongelmallista tän miehen kanssa. Eli nyt mulla on vakipano ja vakihali eli hyvin menee :D Vakihali tietää vakipanosta mut vakipano ei tiedä vakihalista. Vakipanoakaan tosin en ole nähny viimeisen kuukauden aikana ku vissiin kerran tai korkeintaan kaks. Hän on kiireinen ja niin oon minäkin ollu, jokainenhan sen valitsee mitä ajallaan tekee, eikös se niin menny :)

Vakihalin kanssa on ihan kivaa viettää aikaa, eipä tarvis kummankaan olla yksin :) Niin se seksi… no se ei toimi kun toisella on ujo kulli. Se ei ehdi monestikaan sisään asti edes kun se jo lannistuu. Ja vaikka pääsisikin kyläilemään niin sitten on ongelmia laukeamisen kanssa. Täytyy sanoa, että tämän kokemuksen jälkeen voin sanoa ymmärtäväni paremmin miehiä, jotka tuskailevat sillä kun nainen ei vaan laukea. Siis seksi sinällään silloin kun sitä on ollut vakihalin kanssa niin se on ollut ok, minä olen lauennut jne… mutta ei se vaan ole yhtä nautinnollista kun toinen ei saa. Ei saa vaikka kuinka yritettäisiin tai oltaisiin yrittämättä tai jotain. Ymmärrän niitä miehiä jotka antavat periksi ja silloin siitä seksistä tulee sellainen pikainen suoritus, joka tehdään vain siksi, että saadaan omat paineet purettua ja siitäkin usein tunnetaan huonoa omaatuntoa.

No mutta siis sellaista tänne kuuluu. Piti antaa jotain elonmerkkejä :D

Arkinen kertomus

2011-05-20T17:12:00.002+03:00

Jaahas kerron teille viimeaikaisista piinaviikoista. Haluan niin jakaa sen täällä teille kaikille eli kertomus minun virtsatievaivoistani.

Kaikki alkoi pääsiäisenä. Alkoi tulla virtsatietulehduksen oireita. Minulla sitten sattui olemaan kolmen päivän kuuri trimetopriimiä sisältävää lääkettä, jota usein määrätäänkin virtsatietulehduksiin. kerrottakoon, että kyseinen tauti ei ole minulle mitenkään vieras sillä lapsena olin useamman vuoden estolääkitykselläkin.

No oireet helpottivat hieman, mutta eivät hävinneet kokonaan. Soittelin sitten työterveyshuoltoon, joka on kohdallani uusi kun olen ollut reilun kuukauden tässä työssä. Siellä se hoitaja sanoo, että “No tule tänne hoitajalle”. Vastasin, että “Haluaisin vaan lähetteen virtsanäytettä varten”. Näin sitten tehtiin. Näyte oli negatiivinen… joskin se oli siinä rajalla. Minulla se oli 10 potenssiin 4 kun se raja on 10 potenssiin 5. Kun soittelin siitä tuloksesta sinne työterveyshuoltoon ja hoitaja kertoi tuon ja kysyi, että onko vielä oireita jne… vastasin on. Sovimme, että otan uudestaan yhteyttä mikäli oireet jatkuu.

Ai niin ja koska tiesin, että seuraavaksi ne epäilee klamydiaa niin pyysin, että samalla otettaisiin klamydia näyte. Hoitaja sanoi, että se kuuluu kunnallisen puolen hoidettavaksi eli ei voinut edes lähetettä laittaa. No minä marssin sitten sinne labraan, joka muuten hoidettiin kunnan terveyskeskuksessa (siis se virtsanäyte). Kysyn sitten laborantilta, että voitaisiinko ottaa samalla klamydia-näyte. Ei… eipä tietenkään kun pitää olla lähete. Plääh…

No hankin sen lähetteen sitten seuraavana päivänä ja kävin antamassa klamydia näytteen. Sitä piti odotella sitten viikko. Sitten kuitenkin kävi niin, että tuosta seuraavana yönä valvoin käytännössä katsoen koko yön kun rakkoa särki niin paljon. otin kahteen kertaan parasetamolia kunnon annoksen ja makasin lämpötyynyn päällä. sain nukuttua tovin. ajattelin aamuyöllä, että nyt tää perkele loppuu. Ilmoitin työnantajalle, että en mene töihin.

Aamulla sitten soitin TAAS työterveyshuoltoon. Siellä vaan sanotaan… “Juu ei ole aikoja lääkärille, eikä hoitajalle… tule tänne siihen ilman ajanvarausta hoitajalle aikana”. No minä lampsin. Saan vastaan ensin ynseitä ilmeitä vastaanotossa ja sitten se hoitajakin jotenkin ynseän oloinen. selitin tilanteen ja halusi näytteen, vaikka viimeisestä virtsaamisestani oli vajaa tunti (luotettava näyte saadaan niin, että pitää vähintään olla neljä tuntia virtsaamatta). Sanoin, että no saattaahan tuota saada puristettua. Hoitaja teki ns. tikkutestin, se ilmoittaa, että joko on tai ei… Antaa plussia tai ei… No siinä ei sitten ollut mitään. Kysyi, että olisiko mahdollista, että olisi klamydia. Sanoin, että olen sen jo pyytänyt varmuuden vuoksi, koska tiesin, että se olisi seuraava epäilys. Pyysin sitten sairaslomatodistuksen kun en kerta töihin ollut mennyt. Hoitaja sitten kysyy minulta, että “No mitäs me kirjoitetaan tähän… olisiko väsymys”. Siinä vaiheessa minä olin suurin piirtein, että ihan sama. Niinpä siihen sitten kirjoitettiin väsymys, vaikka syy itse asiassa oli särky ja siitä johtuva valvominen ja väsymys. PERKELE…

No viikko meni ja odottelin sen klamydiatestin tuloksen, joka oli sitten negatiivinen. Oireet jatkuivat. Sellaista pientä kirvelyä ja vessassa ravaamista koko ajan. Välillä vähän enemmän ja välillä vähän vähemmän. Aloin tulla hulluksi. Sitten ne oireet ryöpsähtivät kunnolla päälle. Ensimmäisistä oireista oli tähän mennessä kulunut nelisen viikkoa. Valvoin taas koko yön, mutta en voinut olla töistä pois (ensinnäkään en saa niiltä päiviltä palkkaa, ollut liian vähän aikaa töissä ja sen lisäksi töissä tarvittiin minua). No soitin TAAS työterveyshuoltoon. Selitin asiani jälleen kerran. Juu hoitaja soittajaa sinulle hetken päästä. No niin soitti ja selitin TAAS asiani. Hoitaja sanoo “Juu ei meillä oikein ole näitä aikoja.”. Kun kysyin, että saisinko puhelinajan lääkärille niin hoitaja sanoo “Ei se lääkäri mitään määrää ellei se näe sua”. Huokaus… kunnallisella puolella olen saanut lääkekuurin virtatietulehdukseen ilman lääkärissä käyntiä ja se on myös hoitosuosituksissa… siis jos selkeät oireet jne. Siellä muuten myös lukee, että jos tuo näyte on 10 potenssiin 4 ja potilaalla on selkeitä oireita niin se on yleensä selkeä merkki tulehduksesta ja silloin määrätään lääkitys. No huoh… hoitaja jatkaa… “Niin ensimmäinen vapaa aika lääkärille on maanantaina”. Mitä vittua… siis MAANANTAINA… ja nyt on keskiviikko. No otin sen ajan. Hoitaja sanoo vielä, että “Oireiden mukaista hoitoa ja koita kestää, syö karpalokapseleita ja juo paljon”. Joo arvaa vaan mitä mä on jo tehny.

Päivällä olo alkoi olla todella tuskainen. Rakkoa painoi ja kävin vähän väliä vessassa, osin siksi, että suihkuttelin lämpimällä vedellä… se auttoi hetkeksi. Ennen työpäivän päättymistä sanoin, että “Voisinko mä lähteä nyt, olo on niin tukala…” Ja niin lähdin. Soitin sitten terveyskeskukseen ja sanoin “Saisinkohan mä teiltä apua kun mulla on ollu jo pitkään virtsatietulehduksen oireita mutta en saanu lääkäri aikaa työterveyshuolossa ku vasta maanantaille.” Hoitaja siellä puhelimessa hetken miettii ja sain sitten ajan hoitajalle.

Tuskissani sitten raahaudun sinne ja otetaan näyte. Selvä tapaus. Näyttää plussia ja vertakin on mukana. Saan lääkekuurin nitrofuria… ja lähete kuukauden päästä kontrollinäytettä varten koska siinä virtsassa oli sitä verta. Huojennus, neljän viikon piina ohi kohta… kunhan saa ne lääkkeet. Eli apteekkiin…

No siellä sitten kävi niin, että kyseinen lääke oli loppu ja apteekkari soittaa lääkärille. Vaihdettiin lääkettä. Selexcid (joka on pivmesillinaami), jota olen joskus aiemminkin syönyt ja on tehonnut hyvin. Pahimmat oireet hävisivätkin muutamissa tunneissa. Sain taas jopa nukkua yöllä. Tuohon pari päivää lisää ja olemme tässä päivässä. Soittelin viljelyn tuloksesta, jossa siis selviää se, että onko lääkitys oikea eli tehoaa siihen bakteeriin. Hoitaja sanoo, “Juu täällä on stafylokokki… sullahan on jo lääkitys?” Kerron sitten siitä lääkkeenvaihdosta. Hoitaja tuumailee hetken “Juu kyllä sen pitäisi tehota.”. Jäi vaivaamaan se hoitajan empiminen ja epävarmuus ja ei ku nettiin etsimään tietoa :D

Therapiafennican sivuilta (jotka muuten erittäin hyvät) löydän sitten tiedon, että pivmesillinaami ei tehoa stafylococcus saprho… jotain. Pähkäilen hetken… soitan terveyskeskukseen uudestaan, harmi vaan, että kello on jo yli 16 eli joudun soittamaan päivystykseen. Selitän asian, että halusin vaan varmistaa. Hoitaja siellä sitten selittää, että ei hänellä ole tässä lääkäriä joka sen voisi muuttaa eli tehdään niin, että “Jos sulla on vähääkään oireita vielä sen kuurin loputtua ni tuot näytteen heti hän laittaa tänne jo valmiiksi lähetteen”. Huokaus… eli piinaviikot jatkuu edelleen. Oireet on toki helpottunut eli jatkuvaa kipua ja särkyä ei ole sellaista pientä ärsyttävää tunnetta kylläkin.

Niin joo ja ihan sivuhuomautuksena, että jos olisin saanut sitä nitrofuria mitä alkuperäisesti määrättiin, joka on siis ollut kuulemma tukustakin pitkään loppu… niin se olisi ainakin tehonnut. Niin ja sitten sain tietysti peruutettua sen ajan sinne työterveyshuoltoon, jonka kanssa en enää haluakaan joutua tekemisiin. Mutta joo… huokaus… ja vielä kerran huokaus…

Eli näin meillä täällä suunnalla kaiken muun HUOKAUS lisäksi :(

Kallis kahvikupponen

2011-05-10T19:41:00.001+03:00

On meinaan kiireitä pidelly… Kevään aikana olen järjestellyt kotia uuteen uskoon, olen ollut hetken työttömänä ja sitten taas pitkästä aikaa ihan kokopäivä hommissa aika fyysisessä työssä (ammattinani kun ei ole olla mikään konttorirotta :D), olen treffannut vissiin puolen tusinaa miestä… hetki lasketaan… juu siis ainakin seitsemän. Viimeisin oli sitten tämä Herra Kahvikupillinen, josta hetken päästä lisää… Kiireet jatkuu, olen hakenut opiskelemaan ja toivon koko sydämestäni, että pääsen. Muutamat asiat loksahtaisivat kohdalleen sen myötä… muutamat asiat ovatkin kummasti loksahdelleet jo.

Joku siellä jo varmaan rapsuttelee päätään… “SEITSEMÄN :O”. Joo seitsemän ja mitäköhän taas on niistäkään jäänyt käteen. No siis muutamasta tapauksesta olen täälläkin kirjoittanut mm. Herra Automatkasta. Muutamat ovat sitten olleet sellaisia nettituttuja joiden kanssa on höpissyt niitä näitä aina silloin tällöin jo pitkänkin aikaa ja sitten vaan tilaisuuden tullen (asuneet ehkä kaukanakin) tavannut. Erään herran tapasin pikaisesti kuppilassa, juttelimme jotakuinkin kai tunnin ja sanoimme näkemiin ja se siitä. En ottanut yhteyttä kun ei hänkään… miksi, vaikutti liian fiksulta ja maailmanmieheltä minun makuuni maisterismies kun oli :D

Niin sitten oli tämä Herra Kahvikupillinen. Olimme viestitelleet ja jopa jutelleet puhelimessa muutamia kertoja. Sovimme tapaamisesta hänen luonaan. Lähdin sitten sinne… menimme läheiseen kahvilaan. Joimme kahvit ja sitten tiemme erkanivat. Hän rohkeasti sanoi, että tämä taisi olla tässä. Olimme jotain siinä keskustelleet treffailusta jne. ja olin antanut ymmärtää, että minusta on ok jos ilmaisee, että nyt ei natsaa tms. Mitäpä minä siihen… sanoin, että se on ihan ok. Itse asiassa voin jopa arvostaa noin rohkeaa liikettä. Taisin taas puhua vähän liikaa ja liian “avoimesti”. Tuntuu hassulta, että minä… siis MINÄ olisin avoin ja puhuisin liikaa. Ongelma on enemmänkin siinä, että en pysty valehtelemaan ja kaunistelemaan asioita. Kun sitten kerron jotain avoimesti niin siitä tietysti saa helposti väärän kuvan. Ei se mitään, ei meillä nyt sillä tavalla synkannutkaan, mutta yleensä haluan antaa ihmisille hieman pidemmän aikaa näyttää keitä heitä ovat kuin jonkun vaivaisen puolituntisen.

Eli siinä sitten oli se kallein kahvikupillinen, jonka olen ikinä juonut… vaikka minä en sitä varsinaista kahvia maksanutkaan. Ihan vaan jos nyt sattuu kiinnostamaan niin tuossa matkanteossa sinne ja takaisin paloin sellaiset rapiat 30e. Mitä kaikkea sitä onkaan valmis tekemään löytääkseen rakkauden :D Yleensä ajattelen, että kaikella on merkityksensä ja se mitä tulee niin tulee. seuraavallekin viikonlopulle olisi tiedossa treffit… erään herran kanssa, johon olen tutustunut blogini kautta. Ai joo, siitä tulikin mieleeni, että me melkein ikään kuin tapasimme jo vahingossa :D

Olin menossa tämän Herra Kahvikupillisen luokse ja pisti tekstaria tälle toiselle herralle, että pyyhällän hänen kotipaikkansa ohi. Sattui sitten niin huvittavasti, että hän astui samaan junaan… joskin junan jonnekin toiseen päähän. Siinä me sitten matkasimme samassa junassa. Huvittavinta olisi ollut jos en olisi pistänyt mitään viestiä ja hän olisi sattunut tupsahtamaan samaan junan vaunuun. Minä tietysti olisin osannut hieman odottaa häntä (tiedän, että hän matkailee paljon junalla ja etenkin yhtä tiettyä väliä), mutta hän ei kylläkään minua. No minä tiirasin sitten ikkunasta kun hän jäi ennen minua junasta pois… pitihän se nyt varmistaa, että hän oikeasti oli siinä samassa junassa, eikä vaan huijannut minua.

Mutta näillä eväillä mennään kohti kesää ja katsotaan mitä se sitten tuo tullessaan :) Ai niin ja hei… ekan kerran elämässä voin sanoa, et mulla oli vappuheila :D

Edit: Kyseinen herra jonka aioin tavata nyt seuraavana viikonloppuna niin hän ei halua tulla kutsutuksi herraksi vaan tavalliseksi hepuksi... eli hän on sitten "Heppu Tavallinen" :D

Runoilin rivosti

2011-05-01T18:00:00.001+03:00

Naida naista

Näykkiä nänniä,

nipistää nisää.

Naputella nappia,

nuolaista nuppua.

Kutitella kullilla,

kaivaa kalulla.

Sykkiä syvälle.

ravistella rakoon.

Pääsiäisen kunniaksi jänis laulaa :D

2011-04-21T19:43:00.000+03:00

Villi automatka

2011-04-17T17:20:00.000+03:00

Tapasin tässä taas Igorin omistajan. Ehkä tämä herra ansaitsi jo jonkinlaisen nimen… koska aakkoset ovat jo unohtuneet niin, jokin muu… Herra Dildo, Herra Igor, Herra … no mietitään vielä :D

Joka tapauksessa siis tapasin hänet nyt kolmannen kerran. Viestittelimme jotain netissä ja hän oli jo edellisellä kerralla vihjannut minulle, että haluaisi nähdä “asujani”. Jotenkin siinä sitten flirttailimme sähköisesti ja minä puinkin sellaisen läpikuultavan mekon ylleni, alla rintaliivit ja pikku pöksyt. Laitoin myös stay-up sukat. Kerroin hänelle, että olin jo pukenut jotakin päälleni. Hän siihen sitten, että “Tulenko mä sinne vai tulenko mä hakemaan sut?”. Minä olin ehdottomasti sitä mieltä, että hän tulee hakemaan minut, koska minua kiihotti ajatus siitä, että istuisin niissä vaatteissa hänen autossaan. Tuli vähän olo kuin olisi joku maksullinen nainen :D

No niinpä hän sitten tuli hakemaan minut. Vedin korkokengät jalkaan ja pitkän takin päälleni. Hyppäsin kyytiin ja tietysti mies halusi heti nähdä takkini alle :D Hän lähti ajamaan ja minä availin takkiani. Sanoin hänelle, että “Meinaisin viestittää sulle, et sä saat päättää jätänkö housut kotiin vai en”. Johon hän tietysti vastaa, että ne olisi pitänyt jättää kotiin. Johon minä vastaan jotakin, että “Saahan nää nytkin pois” ja alan riisua alushousujani. Saatuani ne pois niin miehen käsi etsiytyy hyväilemään alapäätäni. Vitsailen hänelle, että “Eihän tää nyt häiritse liikaa sun ajamista… ollaan kohta jossain ojan pohjalla ja poliisit paikalla… voisi olla hieman selittämistä.” No matka jatkui… hänen luokseen nyt on kai jotakin parinkymmenen minuutin matka. Olimme jo aika lähellä hänen kotiaan kun…

Yhtäkkiä hän kääntyy tyhjälle urheilukentälle ja sanoo vaan jotain “Yks pikku juttu”. Katselen ihmetellen… Hän nousee autosta, kävelee minun puolelleni, avaa oven ja ottaa jaloistani kiinni, vetää lähemmäs istuimen reunaa ja alkaa nuolla. Minä olen ihan, että apua :D (Okei mainittakoon tässä, että hänen autonsa on sellainen, että istuimet korkeammalla joten tuo on helppo toteuttaa… ei tarvitse polvistua maahan). Siinä hän sitten työskentelee hetken kimpussani ja minähän valun tietysti istuimelle ja takilleni. Jossain vaiheessa sanon… “Jatkettaisiinko matkaa?”. Hän siihen… “Jaksatko sä odottaa?”. “Jaksan… kyllähän mä sain jo”.

Siitä sitten jatkamme hänen luokseen. Kysyn häneltä haluaako hän, että puen ylleni reisisaappaat, jotka minulla on mukanani. Niissä on sellainen korko, että en oikein osaa kävellä niiden kanssa, joten en voinut niitä pukea jo kotona jalkaani. Niinpä sitten vedän ne jalkaani ja tepastelen hetken siinä hänen edessään. Siinä sitten suutelemme, hyväilemme, leikimme. No eihän se kestä kauaa kun mies on niin täpinöissään :D

No se oli sellainen ilta. Kävimme saunassa ja katselimme telkkua. Siinä vielä uusinta kierros ja sitten nukkumaan. Ihan tavallista puuhaa… Oli se vaan aika mukava ylläri tuo automatka :D

Ajatus:
"You can seduce a man without taking anything off, without even touching him"
~Rae Dawn Chon~

Mielen syvimpiä sokkeloita

2011-04-10T17:10:00.000+03:00

Tajusin tässä erään asian, oikeastaan parhaiten tuon varatun miehen episodin jälkeen. Kun mietin silloin sinä päivänä pienessä sievässä päässäni sitä, että “Mitä mä oikein olen tekemässä… TAAS?”. Silti toimin vaikka aivot tavallaan kapinoivatkin vastaan. Aloin sitten miettiä niitä kaikkia tilanteita joissa näin on käynyt ja minulle valkeni eräs asia.

Teen näitä ns. hulluja tempauksia erityisesti silloin kun olen ahdistunut. Tiedän ei kovin fiksua, mutta havainnoiminen ja asian ymmärtäminen on alku… sen jälkeen vasta voi tulla muutos, jos se on tarpeen. Keskustelin asiasta Herra N:n kanssa, joka useinkin osaa oivallisesti availla pääkoppani solmuja tai pystyn luottamaan siihen, että hän sanoo totuuden jos pyydän, oli se kaunis tai ei. Hänkin siis myös auttoi minua ymmärtämään tätä puolta itsessäni. Näistä tämänkaltaisista tempauksista kuvaavin ehkä on se “Pääsiäismunan” tapaus. Silloin minulla oli kipuja, olin yksinäinen ja maailma ahdisti… halusin seuraa, kosketuksen… jotta saan muutakin ajateltavaa.

Eli läheisyys ja seksi toimivat minulla samoin kuin monella alkoholi. Jos jatkaisin tällä polulla ja elämästäni tulisi jostain muusta syystä hyvin ahdistavaa, niin se todennäköisesti tarkoittaisi tällaisen ajattelematon toiminnan lisääntymistä. Minusta siis voisi tulla jopa seksiaddikti, ehkä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että se annos sitä seksiä olisi saatava mistä tahansa ja suurin piirtein mihin hintaan hyvänsä. Not good… Nyt kun sentään ymmärrän mistä on kyse, niin pystyn kontrolloimaan sitä. Voihan sitä alkoholiakin juoda siihen ahdistukseen, kunhan ei ota tavaksi. Ymmärtäminen ja tajuaminen on tässä se avain.

Mikä on se suurin ongelma tässä… Se ettei minulla ole juurikaan ystäviä. En voi soittaa kenellekään, että “Tuu tänne mun seuraks, mua ahdistaa… haluan vaan olla jonkun kanssa”. Nyt kun olen tätä tilaani tutkiskellut tässä niin uskon, että monessa tapauksessa se pelkkä seura auttaisi. Tosin se läheisyys auttaa vielä paremmin ja seksi vielä paremmin. Olen joskus täälläkin maininnut, että seksi hiljentää mieleni ja tämä on juuri se seikka miksi sitten hakeudun ahdistuksessani näihin tilanteisiin. Samalla tavallahan se alkoholikin kaiketi monen kohdalla toimii, itselläni se ei vaan juurikaan tahdo toimia pääkopan hiljentäjänä. Totta kai ne kaikki teot ovat olleet myös tietoisia valintoja, mutta ahdistuneessa mielentilassa toimin spontaanimmin ja sitten ihmettelen tekojani. Sellaisia, joita en olisi ennen koskaan edes pystynyt kuvittelemaan tekeväni.

Toimintaohjeet jatkon kannalta…
a) etsi vaihtoehtoisia ahdistuksen purku metodeja esim. liikunta
b) hanki ystäviä, sellaisia joita voi kutsua paikalle (helpommin sanottu ku tehty)
c) käänny useammin ennemmin vakipanon puoleen (helpommin sanottu kuin tehty, kun se herra on yrittäjä ja koko ajan menossa ja tulossa…)
d) tee elämästä helpompaa, siedettävämpää, stressivapaampaa…

Joskus sitä pitää elää aika vanhaksi, ennen kuin oppii joitakin asioita :)

Tässä vielä eräs opettava video, josta eräs ystäväni vinkkasi minua... eli kaikille naisten ejakulaatiosta kiinnostuneille :)

Kimppakivaa Igorin kanssa

2011-04-06T10:52:00.002+03:00

… tai jotain sinnepäin :)

Olipa kerran erittäin tylsä perjantai ilta vuonna 2011 ja tämä neitonen istui yksin kotona. Päässä pyöri miljoona asiaa ja niistä suurin osa sellaisia joita ei tehnyt mieli ajatella. Niinpä neitonen eksyi pahoille teille. Hän suostui herrasmiehen vikittely yritykseen ja hyppäsi ison ratsun kyytiin päätyen vieraaseen sänkyyn. Tuo kokemus oli niin miellyttävä, että se piti toistaa, mutta sitten tapahtuikin juonessa pieni mutka ja paikalle saapui Igor (nimi muunnettu) :D

Eli eräänä viikonloppuna kun tylsyys taas hiipi sisään niin otin sitten yhteyttä tähän herraan. Sain itseni kutsuttua hänen luokseen saunomaan. Juttelimme niitä näitä ja katselimme telkkaria. Hän alkoi suudella minua. Hänen kanssaan ne maistuvatkin varsin makoisilta. Niiden intensiteetti kasvaa sopivasti ja voin tuntea niissä intohimon, johon vastaan leikittelemällä miehen huolilla. Välillä suudellen pehmeästi ja lipuen pois… välillä imien huulta ja purren kevyesti viestittäen kehollani, että “Anna lisää”. Mies puristelee rintaani kovakouraisesti, mutta se ei haitta minua vaikka se melkein sattuukin. Mies kuljettaa kättään farkkujeni napille. Pysäytän hänet siihen, otan kädestä kiinni ja irrottaudun suudelmastamme. Viekoittelevasti hymyillen sanon hänelle, “Ei vielä… saunan jälkeen”. Siinä hieman rauhoitumme ja hetken päästä menemme saunaan.

Jossain vaiheessa hän tulee jäähylle sohvalle. Peseydyn ja kävelen pelkkä pyyhe ympärilläni hänen luokseen. Istun hajareisin hänen syliinsä. Katselemme hetken toisiamme… hänen kätensä avaavat pyyhkeen reunat ja tarttuvat rintoihini. Hän kourii niitä isoilla käsillään, imeskelee, nuolee… Naurahdan hänen innolleen. Hetken päästä hän kysyy, “Haluatko sä et mä nuolen sua”. Vastaan, “Tarvitseeko sitä edes kysyä”. Josta seuraa oraalinen ilotulitus ja siitä vielä pano päälle. Kun hän on saanut orgasminsa, niin minä vielä hieron kädelläni klitoristani ja hankaan itseäni häntä vasten. Saan todella ihanan orgasmin, jota hän seuraa sieltä haarojeni välistä. Menemme saunaan jäähylle :D

Se ilta menikin sitten siinä ja sitten nukkumaan. Aamulla nousimme ihan normaalisti ylös ja teimme arki askareita. Katselemme elokuvaa ja hän alkaa suudella minua. Sitten hän ehdottaa, “Miten ois kuusysi makuuhuoneessa”. Tietenkään en kieltäydy… Vaatteet pois ja hommiin. Minä päällä ja hän alla. Kuusysi on siitä mahtava, että usein se vie mennessään ja tekee siitä suihinotostakin jollakin tavalla aivan loistavaa. Jonkin ajan päästä hän haluaa altani pois ja työntyykin takaapäin sisääni. Uikutan ja ulisen… etenkin kun hän hieroo toisella kädellään klitoristani. Hän saa, mutta jatkaa kädellään minun hyväilemistäni. Hän tekee sitä aika pitkään ja jossain vaiheessa turhaudun koska haluan jotakin sisällenikin. Niinpä soperrankin, suorastaan anelen… “Laita jotain sisään”. Hän nousee vauhdikkaasti sängyltä ja menee kaapilleen. Minä vilkaisen taakseni ja katson häntä silmät suurena. Hän kaivoi kaapistaan sellaisen aika ison dildon. Taisin sanoakin siihen jotain…. Hän tulee sen kanssa luokseni, onneksi liukasteen kera. Tunnen kuinka hän työntää sen paksua vartta sisääni. Uppoaahan se kun oli jo tovi leikitty muutenkin. Hän jauhaa sitä sisälläni ja hyväilee klitoristani ja saan orgasmin jälkeen, orgasmin jälkeen, orgasmin… Liikutan lantiotani vartta ja hänen kättään vasten. Se on löytänyt ihan oman rytminsä… Kiemurtelen siinä hänen edessään, hänen sängyllään, hänen kiusatessaan minua ja kaikki paikat märkänä. Jossain vaiheessa hän sitten lopettaa ja läpäisee minua pyllylle ja sanoo jotakin “Nyt riittää”. Jään tasoittamaan hengitystäni siihen sängylle hänen mennessä suihkuun.

Nousen ylös ja painelen pesulle. Naurahdan kun se dildo on siellä seinässä kiinni imukupillaan. Tanassa ja valmiina. Katselen sen kokoa. Olen miehen kanssa olohuoneessa kun kylpyhuoneesta kuuluu “thumps”. Naurahdan ja sanon “Ny se tippu”. Johon hän jotakin “Niin Igor”. Minä katson häneen nauraen “Ai sillä on oikein nimi… nyt olen sitten harrastanu kimppakivaa” :D

Oli kyllä aika letkeä olo tuon jälkeen. Sopivasti pantu, vaikka olisi sitä tehnyt vieläkin mieli lisää. Ei siis niinkään Igoria vaan miestä, meinaan sen miehen kanssa kyllä kemiat kohtaa todella hyvin¨, siis nimenomaan ne vällyjen väliset. Sen voin mainita, että olen minä ennenkin em. kaltaisia kimppakivoja harrastanut, joskin paljon pienemmällä aseella. Yritin etsiä netistä sitä dildoa ja luulen löytäneeni sen… ja sen koko oli jotain 23cm pitkä ja halkaisija jotain 5cm. Kyllä minä siis ihan oikeasti hetken katsoin sitä hänen kädessään ja ajattelin, että apua. Se mahtui paremmin kun ajattelin, ok se liukaste auttoi sekä se, että olimme siinä jo paneskelleet eli paikat olivat sopivasti rentona ja jo hieman venyneenä, kun ei se herran oma asekaan nyt mikään pienimmästä päästä ole. Joo eli sellainen oli Igor ja Igorin omistaja :D

Hyvää seksiä kaikilla mausteilla, kiitos

2011-03-31T20:12:00.000+03:00

Mitä on hyvä seksi ja milloin tietää saaneensa sitä, puhumattakaan antaneensa sitä? Miksi jonkun kanssa seksi sujuu ja toisen kanssa ei? Mitä on hyvä seksi? No kerron lähinnä omien kokemuksieni pohjalta ja muistutan vain, että näissä asioissa me kaikki olemme yksilöitä.

Otsikkoni kaikilla mausteilla viittaa enemmänkin siihen, että se seksi sisältää sopivan määrän esileikkiä ja jälkihoitoa, ei niinkään kaikkia mahdollisia asentoja yms. Hyvän seksin olen usein määritellyt niin, että kun tietää, tai pikemminkin tuntee, vielä seuraavanakin päivänä saaneensa, niin se on hyvää seksiä. Pidän siitä tunteesta, että alapää on vähän hellä. Se tuo väkisinkin mieleen sen mitä on tapahtunut ja mieli on jotenkin paljon virittyneempi, vaikka ole ei olekaan välttämättä kiimainen. On hyvä, rento ja kokonainen olo. Kerran elämässäni olen sitten saanut vähän liikaakin, kun alapää oli kipeä useamman päivän ajan, istuminenkin teki vähän kipeää. Mies oli vähän liian kovakourainen ja minä noviisi näissä asioissa.

Josta taas tullaankin siihen, että minä pidän kyllä kovista otteista. Monia naisia kun ilmeisesti pitää kutitella pehmeästi kuin höyhenellä tai käsitellä varovasti kuin posliinia. No ei minua. Olen kyllä yleensä sanonut tämän herroille sekä lisännyt, että “Ilmoitan sitten jos sattuu liikaa“. Turhaudun siitä jos minua käsitellään liian pehmeästi, koska en tunne niin paljon silloin. Samoin jotenkin mielessäni liitän niihin kovempiin otteisiin sen intohimon. Minun klitoristani pitää painaa kunnolla, rintojani saa puristaa ja nipistellä, saa ottaa kunnolla kiinni. Yksi asia mistä nautin suuresti on se kun mies makaa päälläni ja panee minua, siis lähetyssaarnaajassa, ja laittaa vaikka kätensä käsieni alta ja oikein painaa minua harteista alaspäin puskiessaan sisääni. Pidän siitä, että voin jännittää kehoani vasten hänen kehoaan. Orgasmihan on jännittynyt tila joka siis laukeaa. No jännitä kätesi nyrkkiin ja liikuta sitä… nyt laita tuo jännittynyt nyrkki vasten toista kättäsi, joka jännittää vasten nyrkkiä. Ymmärrättekö eron? Se voimistaa selvästi tunnetta. Voisi ajatella, että kaksi voimaa tai energiaa kohtaa.

Palataanpa vähän takaisinpäin eli siihen mitä tapahtuu ensin :D Esileikki on olennainen osa seksiä, niinhän kaikki sanoo. Mutta pitää muistaa, että ei sitä esileikkiä ole vain se mikä tapahtuu jo kun päästään käsiksi toiseen. Esileikkiä on ilmeet, eleet, sanat… se mitä annetaan ymmärtää, kehot viestivät toisilleen. Flirttailu on olennainen osa tätä. On oikeastaan aika hyvä kysymys, että mihin loppuu esileikki ja mistä alkaa seksi. Moni mieltää seksin nimenomaan yhdynnäksi eli silloinko… varmaan hieman aikaisemmin. Esileikkiin kuuluu hivelyä, sivelyä, suudelmia ja usein myös niitä oraalisia nautintoja. Esileikki on sananmukaisesti aikuisten leikkiä kohti seksiä.

Pidän siitä, että mies nuolee minua. Aiemmin se oli aina takuuvarma portti orgasmiin, on se toki sitä edelleenkin, mutta saan orgasmin yhdynnässäkin nykyään lähes poikkeuksetta. Oma suhteeni siihen suuhoidon antamiseen miehelle on ollut vähän niin ja näin. En ole vielä oppinut nauttimaan siitä täysin. Tosin täytyy sanoa, että siihen vaikuttaa moni asia. Maun ja hajun lisäksi, siihen vaikuttaa oma tunnetilani ja energiatasoni sekä tietysti oleellisesti myös mies sekä asento. Pidän siitä, jos saan tehdä sen omilla ehdoillani eli mieluiten niin, että mies makaa ja minä siitä sitten… kyllä te tiedätte. En pidä siitä jos mies seisoo edessäni ja minä istun tai olen maassa polvillani hänen edessään. En myöskään pidä siitä jos mies tuo kalunsa huulilleni kun makaan. Niissä häiritsee se miehen “valta-asema”, koen olevani kuin orja tms. Kun saan tehdä sen omilla ehdoillani ja rauhassa ja mielellään suhteellisen pitkään niin silloin alan jopa nauttia siitä, etenkin jos mies selvästi nauttii siitä mitä teen hänelle. Toisen nautintoa on aina järjettömän ihana katsella. Kun saan paneutua asiaan niin pidän siitä ja jopa koen olevani suhteellisen hyvä, tempaudun niin mukaan siihen miehen tunnetilaan.

Itse en pidä siitä, että seksin aikana puhutaan. En pidä siitä, että minulta kysytään jotain (ellei ole pakko). Se kaikki häiritsee keskittymistäni ja myös mielestäni tunnelmaa. Onhan se omalla tavallaan ihan kiihottavaa jos mies sanoo asioita kuten “Sä olet todella kaunis”, “Sä tunnut niin hyvälle” tms. Mutta jotenkin kehoni sanoo minulle, että nauttisin enemmän jos mies enemmin näyttäisi sen kuin sanoisi sen. Seksi on minulle kehojen keskustelua ja ei siinä sanoja tarvita, vaikka ääntä pitääkin syntyä :D

Pidänkin siitä, että myös mies pitää ääntä. Itsehän en ole mikään maailman hiljaisin. Itselläni tuo ääntely tehostaa myös omaa orgasmiani. Voin myös ikään kuin säädellä orgasmiani tai nautintoani sillä ääntelyllä. Miellän sen vähän kuin painekattilaksi, että voin vähän vähentää painetta ääntelemällä ja olla hiljaa kun haluan, että paine taas vähän kasvaa. Ääntely ohjaa ehkä myös hengitystä sopivalla tavalla. Pidän siitä, että mieskin ääntelee. Ääntely kertoo usein siitä missä mennään, siis kuinka pian se orgasmi tulee jne. Nämä asiat oppii tunnistamaan yleensä kun on saman kumppanin kanssa tarpeeksi monta kertaa. Aika harvat miehet vaan ääntelevät seksin aikana, useimmat kyllä ainakin taitavat sentään murahtaa orgasmin saadessaan.

Nautin siitä tunteesta kun mies laukeaa sisälleni, laukeaa kanssani. Tietysti kun tuo ehkäisy on pääsääntöisesti ollut se kondomi, niin en ihan täysin siemauksin ole siitä juurikaan päässyt nauttimaan. Olen joskus toki harrastanut seksiä ilmankin. Joskus se on ollut ns. vahinko, joista olen kirjoittanutkin ja joskus ihan tietoinen riski, josta olemme kyllä keskustelleet kumppanin kanssa sitä ennen. Siis olen kertonut kyllä aina, että en syö pillereitä tms. Joka tapauksessa nautin siitä siis ja usein se miehen orgasmi pyyhkäisee ylitseni ja saan itsekin orgasmin. Parhaimmat kokemukset ovat olleet sellaisia, jossa olen alkanut saamaan orgasmia juuri hieman ennen miestä ja näin oma orgasmini tehostuu kun mies vielä pumppaa sisälleni ja yhä uudet aallot lyövät ylitseni. Näin siksi, että silloin oma orgasmini kestää pidempään ja se tuntuu järjettömän voimalliselta. Olen saanut yhdynnöissä myös useita orgasmeja, mutta parhaat ovat olleet silti mielestäni juuri noita em. kaltaisia.

Seksi on hyvää silloin kun molemmilla on oikea asenne. Tarkoitan sillä sitä, että molemmat ovat läsnä siinä hetkessä, eivätkä mieti turhia ts. tekemättömiä töitä, kaksi viikkoa sitten tapahtunutta riitaa, oman kehon virheitä tms. Tietysti siis se tunnetila ja energiataso vaikuttaa. Silti se seksi on asenteesta kiinni. Siinäkin kannattaa harjoittaa mielikuvaharjoittelua eli nähdä onnellinen loppu jo ennen kuin se todella tapahtuu :D Tai mielikuvaharjoitelma sitä mikä omasta mielestä on nimenomaan hyvää seksiä. Mielikuvaharjoittelu luo paremmat mahdollisuudet sen tapahtumiselle todellisuudessa, koska sitä on ikään kuin jo harjoitellut. Enkä tarkoita tässä kohtaa varsinaisesti fantasiointia.

Niin ja se jälkihoito on yhtä tärkeää kuin esileikki. Mielen kannalta se on juuri tärkeää ja se edistää sitä kumppanuutta jne. On sääli, että joskus on niin kiire pois siitä toisen läheisyydestä tai ei kestetä sitä läheisyyttä tai se ei kuulu sopimukseen tai… Se läheisyys seksin jälkeen, etenkin onnistuneen seksin, on ihan erilaista kuin läheisyys muuten. Se on paljon avoimempaa, paljon syvempää, koskettavampaa. Johtunee niistä hormoneista mutta mitä sitten, se hetki kannattaa silti käyttää hyväkseen. Siinä sen rakkauden tuntee jos missään, alasti toisen ihmisen käsivarsilla. Siihen sitä sitten voi nukahtaakin jos siltä tuntuu :)

Joskus sitä saa seksiä ja joskus hyvää seksiä, joskus ei saa seksiä ollenkaan vaikka haluaisi. Joskus sitä antaa koko minänsä siihen hetkeen sen toisen kanssa, joskus vain osan, joskus ei juuri mitään. Hyvä seksi muistuttaa siitä mitä onkaan se huono seksi. Hyvä seksi saa haluamaan lisää seksiä. Hyvä seksi saa mielen virkeäksi ja samalla sopivan rentoutuneen väsyneeksi. Hyvä seksi kaikilla mausteilla, parantaa elämänlaatuasi… nauttikaa siis siitä, niin usein kuin mahdollista :)

Ajatus:
Hornover: what one wakes up with the morning after a night of getting too horny without release. ~Sommeil Liberosensa~

Moraalisaarnaajat ohoi

2011-03-27T18:06:00.001+03:00

Tein jotakin sellaista, jota itsekin moralisoin ja pyrin välttämään tekemästä. Harrastin seksiä varatun miehen kanssa. Olisi pitänyt kuunnella sitä mummoa kun se aina sanoin minulle kun olin pieni, että “Älä koskaan sano ‘Ei ikinä’ “. Niinpä…

Minua kiinnostaa paljon ihmisten motiivit, siis miksi he tekevät (tai sanovat) mitä nyt sitten tekevätkään. tämä tempaus sai minut tajuamaan, että en juurikaan pohdi omia motiivejani, mutta okei menen asioiden edelle…

Eli tutustuin kyseiseen herraan netissä. Jostain syystä asiat sitten etenivät siihen, että hän kutsui minut luokseen viettämään iltaa… ystävinä. Tiesin, että hän on psrisuhteessa mutta oikeastaan sen enempää en sitten tiennytkään. Mietin todella pitkään menenkö vai en. Pallottelin ajatusta loputtomasti ja kun istuin junassa mietin hiljaa mielessäni, että “Mitä mä taas oon tekemässä, tää on ihan järjetöntä”. Paha sitä vaan on enää siinä vaiheessa perua.

Tapasimme… menimme oluelle. Juttelimme niitä näitä, ehkä sellaista pientä kevyttä flirttiä… pilkettä silmäkulmassa. Minulla taitaa olla oma tapani kiusoitella miehiä. Siitä jatkoimme syömään ja sieltä sitten hänen luokseen. Joimme siinä hieman lisää, juttelimme ja kuuntelimme musiikkia. Se mitä minulle sitten valkeni hänen parisuhteestaan oli se, että he ovat olleet yhdessä useamman vuoden, joista pari vuotta asuneet yhdessä. Se olikin minulle pieni järkytys, kun saavuimme siis hänen luokseen. En ollut siis tiennyt sitä, että hän asuu tämän naisen naisen kanssa. Jos olisin tiennyt tuon asian, niin silloin todennäköisesti tuo reissu olisi jäänyt tekemättä kun muutenkin olin kahdenvaiheilla. No ilta jatkui… Oli siinä pientä ja aika viatonta koskettelua, hieromista. Puolita öin menimme nukkumaan. Minä vierashuoneeseen ja hän omaan sänkyynsä. En ehtinyt nukahtaa kun hän tulee kysymään voiko tulla nukkumaan viereeni. Johon minä puoliksi unenpöpperöisenä ynisen jotain myöntävää ja teen tilaa. Hän siinä hieman hiveli vaatteiden päältä. Yritin olla välinpitämätön… en jaksanut keskustella asiasta tms. Hän suutelikin muutaman kerran ja kun en vastannut siihen mitenkään, niin lopetti. Nukuimme siinä sitten… tai minä en kyllä kauheasti nukkunut… vieras paikka, kuuma sekä sama peitto tekivät sen, että en nukahtanut.

Joskus aamusella siinä torkuimme kiinni toisissamme kun hän sitten kysyy minulta “Saanko mä tyydyttää sut?” tai jotakin sellaista. Minä katselen häntä hetken silmiin ja kysyn sitten, “Jos tää tapahtuu ni kadutko sä?” Johon hän vastasi “En”. Meinasin sanoa, että “Kumpikohan pää sulla nyt tekee näit päätöksiä… ylä- vai alapää” :D En sitten oikeastaan sanonut ei, enkä kyllä… asiat vaan siirtyivät siihen suuntaan. Josta siis sitten seurasi seksiä… vähän lepäämistä ja kierros kaksi. Siinä se aamupäivä sitten meni. Sitten vähän ruokaa, torkkumista ja sitten lähdinkin kotiin.

En todellakaan ollut ajatellut, että se mitä tapahtui… tapahtuisi. Toisaalta olisi taas pitänyt tuntea itsensä paremmin. Se mikä minut siis saa näihin tilanteisiin on se minun miksei-asenne. Joskus ennen muinoin piilottelin kotona ja kartoin uusiin ihmisiin tutustumista ja nykyään suorastaan hakeudun niihin. Jos joku heittää tarpeeksi hyvän ehdotuksen niin mieleni alkaa huutaa… “Niin hmm… miksei” ja jos minulla sattuu olemaan tarpeeksi tylsää tai tarpeeksi stressaavaa omassa elämässäni niin sitten vaan teen jotakin yhtä päätöntä kuin tämäkin tempaus. Eräs aikaisempi hyvä esmerkki oli tapaus Pääsiäismuna. Lähtökohtaisesti siis olin kuitenkin menossa vain tapaamaan mielenkiintoiseksi kokemaani ihmistä ja viettämään mukavaa iltaa, en harrastamaan villiä seksiä varatun miehen kanssa.

Mitä tulee sitten tapahtuneeseen ja sen ns. moraalisiin puoliin… Tietyllä tavalla se valaisi minulle enemmän sitä, että ehkä se tavallinen ja tyypillisin parisuhteen muoto ei todellakaan ole minua varten. Tarkoitan lähinnä sitä, että minä en halua valehdella läheisille ihmisille eli tässä tapauksessa kumppanilleni. Se valehtelu syö pohjan luottamukselta joka on parisuhteen yksi tärkeä tekijä ellei jopa tärkein. Toki olen muutenkin silloin tällöin miettinyt, että se perus parisuhde ei ehkä ole minun juttuni. En tiedä millaiseksi se sitten rakentuu kun on sen aika, mutta se riippuu toki paljon myös siitä kumppanista.

Teinkö minä mielestäni jotakin väärin tai kadunko tekemistä? En ja en. Minä en ole tässä kuviossa se joka valehtelee ja pettää. Jos jatkaisin seksin harrastamista kyseisen miehen kanssa, niin sen kokisin vääräksi… se on jo suhde. Voisin toki olla vaimoke numero kaksi, mutta vain jos kyse olisi todellisesta polyamoristisesta suhteesta, jossa myös minulla olisi jonkinlainen ainakin ystävyyssuhde tuon ykkös vaimokkeen kanssa. Kyse on avoimuudesta. En kadu mitään, koska niitä ei saa tekemättömäksi. Se mitä tapahtui… tapahtui.

Tekisinkö saman kuin mitä mies teki? Jos olisin parisuhteessa niin kutsuisin vieraan miehen luokseni ja toivoisin harrastavani seksiä hänen kanssaan? Nämä ovat siitä hankalia kysymyksiä, että en tiedä miehen suhteesta naisystäväänsä käytännössä katsoen juuri mitään. Juuri niitä motiiveja siihen, miksi mies teki näin, en tiedä. Enkä tiedä voinko täysin luottaa tai uskoa siihen kuvaan minkä sain. Periaatteessa sillä ei hirveästi ole merkitystäkään. Joka tapauksessa toivon etten koskaan joudu samanlaiseen tilanteeseen, koska se tuntuu minusta kuitenkin väärälle.

On eräs asia joka muuten nousi taas selkeästi mieleeni tuon tapauksen tiimoilta. Silloin yöllä kun hän selvästi yritti saada jotakin tapahtumaan, niin mielessäni hoin koko ajan “Älä tee sitä, älä laita minua sanomaan ei”. Olen joskus miettinyt, että minkä takia naiset usein joutuvat ns. moraalinvartijan rooliin. Miksi nainen on se joka päättää milloin harrastetaan seksiä ja milloin ei. Tästä moraalinvartijan roolista johtuen niitä naisia jotka jakavat auliisti aletaan usein myös kutsua huoriksi. Jos nainen haluaa seksiä niin miksi hänen pitää silti kieltäytyä jos se on moraalisesti väärin ja vaikka mies yrittää naisen siihen houkutella. Tässä tullaan myös siihen, että jos nainen antaa ensitreffeillä niin mies usein ajattelee naista jakorasiaksi. Se on sikäli ristiriitaista, että mies kuitenkin haluaa seksiä, toimii niin, että saisi sitä… ja silti jollain tasolla (etenkin jos hän ajattelee, että nainen voisi olla hyvä tyttöystävä ehdokaskin) toivoo ettei saisi seksiä.

Mikä sitten on siinä, että minä en halua sanoa ei? Niin, olen ehkä liian kiltti, liian herkkä toisessa ihmisessä havaitsemilleni tarpeille. Useimmissa tilanteissa joissa mies on vienyt tilannetta eteenpäin, yrittänyt… sanoisimmeko vietellä minut, niin koen jotenkin niin vahvasti sen toisen tarpeen, en niinkään seksiin vaan hyväksymiseen. Mies haluaa toki seksiä myös seksin takia, mutta oman kokemukseni ja tuntemuksieni mukaan se on myös hyväksynnän tarvetta, halua olla jotakin toiselle edes hetken, halua olla nimenomaan hyvä, halua tyydyttää nainen. Nämä ovat niitä syitä minkä takia en halua joutua sanomaan ei. Jos mies haluaisi selkeästi vain pelkästään tyydyttää seksuaaliset tarpeensa, niin silloin minulla ei olisi vaikeuksia kieltäytyä.

Että tällaista tällä kertaa, kevät tulee kohisten ja veri virtaa kuumana :D

Kuukauden biisi vielä ettei pääse unohtumaan…

Seksuaalisen vallan kaksi lokeroa

2011-03-08T01:42:00.001+02:00

Olen nyt taas pohtinut tätä asiaa aikatavalla edellisten kirjoitusten kommenttiosastojen herätteleminä jne…

Otetaan esimerkki… (kuva alempana). Otetaan vaikka kolme miestä, yksi “alemman tason mies”, yksi “ylemmän tason mies” ja sitten yksi siitä välistä. Otetaan myös vaikka 10 naista ja kuvitellaan, että jokainen näistä naisista antaisi jollekin näistä miehistä, mutta vain yhdelle. Katsotaanpa miten ajattelin sen menevän ja katsotaan kuka saa seksiä ja kuka ei.

Tämä kuva, jonka siis tein, osoittaa mielestäni hyvin juuri tuon määrä vs. laatu seurauksen. Jaoin naiset siis vielä niin, että “alemman tason naisia” on kaksi, “keskitason naisia” viisi ja “ylemmän tason naisia” kaksi… ajatuksena siis, että keskitason ihmisiä on eniten. Tämä on yksinkertaistettu malli. Totuushan on se, että miehiä ja naisia on suurin piirtein saman verran. Toisaalta kuva ei ota huomioon sitä, että seksikertoja on enemmän jne…

Kuka tuossa kaaviossa sitten saa sitä seksiä? Niinpä eli YTM. Jokainen nainen siis harrasti seksiä kerran, ATM harrasti myöskin kerran, KTM jo kolmesti ja kas kummaa YTM kuusi kertaa. Onko ongelma siis siinä, että naisille merkkaa (tai näyttäisi merkkaavan) enemmän laatu kuin määrä… ei vaan se, että miehille merkkaa enemmän se määrä. Eikö ole totta, että jos asia olisi toisinpäin ja miehetkin saisivat vapaasti valita, niin hekin kiinnittäisivät huomiota laatuun. Eikö ole totta tai ainakin oletan, että YTM:ät jopa tekevätkin niin, heillähän on se vapaus, koska he saavat seksiä, sanoisinko tarpeeksi. Voi olla, että joku noista kaavion ATN:stä yritti flirttailla YTM:n kanssa (tai ehkä kaikki) mutta YTM:lle sattui vain yksi päivä jolloin panetti perkeleesti ja niinpä hän antoi yhden ATN:n saada hänet houkuteltua asiaan. Jos jompikumpi alkaisi ajatella samoin kuin toinen, niin seksi jakautuisi tasaisemmin. Siis jos miehet myöskin keskittyisivät enemmän laatuun, niin seksiä harrastettaisiin enemmän samanarvoisten kanssa, ei muiden (YTM:t YTN:inen kanssa jne... ). Jos taas naisetkin ajattelisivat myös enemmän määrää niin mehän paneskeltaisiin täällä ku puput tai oikeastaan varmaan pikemminkin kuin bonobot :D

Ts. naiset kilpailevat siitä, kuka saa sen laadukkaan miehen ja siis nimenomaan sitoutumaan. Naiset suostuvat ehkä seksiin osin siksi, että he ajattelevat sen hyödyttävän heidän asemaansa YTM:n silmissä. Miehet taas kilpailevat määrästä. Huomautan kuitenkin, että tässä on puhtaasti kyse seksistä. On tavallaan totta, että seksi luo valtaa tai siis seksi on yksi resurssi, josta kilpaillaan. Jos ajatellaan näin ja lisätään siihen se, että ihan arkikielessäkin puhumme, että “mies saa ja nainen antaa”, niin tämä antaa sen vaikutelman, että naisilla on seksuaalista valtaa. Mutta… onko asia ihan näinkään. Otetaan joku YTM joka on naimissa jonkun YTN:n kanssa. Tuolla miehellä saattaa olla vipinää muiden naisten kanssa, monestakin syystä… ensinnäkin, hän on YTM, joten varmasti siihen ns. tarjoutuu tilaisuuksia (etenkin jos hän antaa naisten olettaa, että on sinkku), YTM:lle myös se, että hän saa paljon seksiä eri naisilta on eräs vallan merkki (voisimme ehkä ajatella, että tässä osa syy siihen miksi niin monet julkisuuden henkilöt, siis miehet, ovat jääneet juuri pettämisestä kiinni ja jopa useiden eri naisten kanssa) jne. Jos sitten ajattelemme sitä YTN:ää joka on tuon edellisen vaimo. Vaimolla ei ole mitään syytä pettää miestään ja mies myös varmasti “vartio” naistaan suhteellisen tarkasti. Monet tällaiset miehet eivät myöskään katso kovin hyvällä sitä jos näillä ns. rakastajattarilla on muita miehiä.

Se mihin tässä siis tähtään on se, että miesten näkökulmasta naiset tai pikemminkin se seksi, jota naisilla on tarjottavana, on se resurssi josta kilpaillaan. Kilpailun ja vallan periaate on, että saavutettuja etuja ei anneta pois eli mies vahtii naisiaan. Onko naisella silloinkin seksuaalista valtaa? Onko seksuaalista valtaa se, että jos naisena päättäisin etten koskaan enää harrastaisi seksiä mieheni kanssa niin mieheni jättäisi minut? Mielestäni seksuaalista valtaa ei voida vertailla sukupuolten välillä, YTM:llä on seksuaalista valtaa ATM:iä kohtaan… koska miehet kilpailevat määrästä ja YTM:t saavat enemmän kuin ATM:t. Samalla tavalla YTN:llä on valtaa ATN:iä kohtaan, koska YTN:t saavat ne laadukkaimmat miehet, joista naiset kilpailevat. On siis kaksi erillistä lokeroa joissa kilpaillaan seksuaalisesta vallasta, ei vaan yhtä jossa valta olisi muka sillä, joka päättää antamisesta (ts. yleensä nainen). Valtahan on, siis ihan wikipediankin mukaan “Valta tarkoittaa yleisesti jonkun tai jonkin oikeutta tai mahdollisuutta hallita jotakuta, määrätä tai päättää jostakin.” Parisuhteessa tämä seksuaalisen vallan ongelma ratkaistaan usein niin, että sitoudutaan siihen yhteen kumppaniin. Nainen luopuu etsimästä parempaa miestä ja mies luopuu etsimästä lisää naisia. Tehdään siis kompromissi :)

Pyydän anteeksi jos tekstini on jotenkin epäselvä tms. mutta en nyt saanut sitä tulemaan paremmin ulos suustani tai no aivoistani… en ole akateeminen ihminen, en osaa hienoja sanoja ja yritän niitä jopa välttääkin. Saa kommentoida vapaasti ja se on jopa toivottavaa :)

Tässä muutama kappale mielenkiintoisesta artikkelista…

“Among mammals, there is a significant difference between potential reproductive
success of males and females, namely, that the ceiling for male reproduction is much
higher for males than females. This is because sperm are plentiful compared to eggs, and
females necessarily invest more energy in reproduction than do males (e.g., pregnancy
and lactation), and are typically more involved in the care of very young offspring (i.e.,
infants and toddlers). Male mammals, on the other hand, are not obligated to invest
heavily in their offspring. They can, in a sense, drop their genes and go.
Comparatively speaking, therefore, female reproduction is limited by access to
resources while male reproduction is limited by access to mates. Once a pregnancy has
occurred, females cannot increase their reproductive success by engaging in further
matings. Because of the greater cost to females in producing young, they instead can
increase their lifelong reproductive success by investing in their offspring to ensure their
survival. In contrast, males can increase their reproductive success by maximizing the
number of fertile females with whom they mate, If the number of males in a population is
approximately equal to that of females, then there exists enormous pressure for
competition among males for access to fertile females, and there will exist greater
variability among male reproductive success: For every male who gains reproductive
access to a disproportionate share of females, other males lose opportunities to reproduce.
It is here that status differences begin to have major impact. Generally speaking, the
higher the status a male enjoys, the greater access to potential mates he also enjoys.”

“Status appears to improve male sexual access even when women are given
(relatively speaking) more choice in the matter. By definition, higher status men have
access and control of greater resources than do lower status men, and, as was pointed out
earlier, female reproduction is limited by access to resources necessary to support
pregnancy, lactation, and caring for the young. This makes high status men more
desirable to females than low status men (Buss, 1994; Hill & Hurtado, 1996). This is
most starkly demonstrated by the fact that women in polygnynous societies that restrict
the avenues women may pursue to obtain resources typically prefer to be one of many cowives
of a prosperous man than the only wife of a poor one (Betzig, 1986). In western
cultures that have legally enforced monogamy and relatively greater financial
opportunities available to women, high status men are nonetheless still preferred as
mates, and as partners in extramarital affairs (Baker & Bellis, 1995; Perusse, 1993). The
key factor here seems to be differential distribution of resources between the sexes.”

Dominance, Status, and Social Hierarchies

Muita kiintoisia linkkejä:
Wikipedia - Dominance hierarchy
Hierarkia (ihmisten rakentamat sosiaaliset verkot, suom. kielinen)
Tiede.fi - Vauvatkin tunnistavat sosiaaliset hierarkiat

Muutamien muiden ajatuksia aiheesta:
Seksin puute tasa-arvo-ongelmana
“Alemman tason miehet" ja seksuaalinen tasa-arvo
Kuudeskymmenesneljäs: Otetaan irrallisesti kantaa

Teot vs. sanat

2011-03-01T13:17:00.000+02:00

Usein kuule keskusteltavan siitä kumpi on tärkeämpää ja merkityksellisempää teot vai sanat. Usein kuulee myös ylistettävän sanojen voimaa, mutta itse olen tekojen kannalla. Teot puhuvat enemmän kuin sanat.

Otetaan esimerkki. Kumppanisi istuu sinua vastapäätä aamiaispöydässä. Hän hymyilee ja sanoo “Minä rakastan sinua”. Okei, tuntuupas hyvältä. Toinen vaihtoehto on se, että hän ei sano sitä, mutta halaa sinua ennen töihin lähtöä lujasti. Otetaan vielä kolmas vaihtoehto, entä jos hän halaisi, katsoisi sinua sitten silmiin ja sanoisi “Minä rakastan sinua”. Eikö niin, että kolmas vaihtoehto on se, jossa tunnet eniten sen, että toinen todella rakastaa sinua, uskot sen mitä toinen sanoo, niin sanoin kun kehonkielelläkin. Ts. sanat ja teot yksinään ovat ikään kuin puolitotuuksia. Tapahtuessaan yhdessä, niin silloin puhumme enemmänkin elekielestä ja siitä miten ne joko tukevat sanoja tai ovat ristiriidassa niiden kanssa.

Erilaisista opuksista voi lukea siitä, kuinka sanoin voi valehdella, mutta elekieli aina paljastaa sen. Vaikka me emme oppisi tulkitsemaan elekieltä tietoisesti, me teemme sitä tiedostamatta. Kun joku valehtelee meille, niin kehomme sen kyllä kertoo yleensä, mutta jostain syystä aivomme kuuntelemat ja keskittyvät enemmän sanottuihin sanoihin. Ihmisillä tuntuu olevan tarve sanoihin. Sanat ovatkin käteviä ja hyödyllisiä. Ne kertovat paljon informaatiota varsin kompaktissa muodossa. sanat ovat silti parhaimpia puhuttaessa esineistä ja asioista, ei tunteista. Mietin myös erästä asiaa… Meistä jokainen on joskus valehdellut, ainakin pieniä valheita. Olen tiedostanut noissa hetkissä omat tunteeni niin, että mieleni tuntuisi paeta, en halua katsoa toista silmiin, välttelen aihetta jne. Mietinkin sitä, että pystyisinkö valehtelemaan toiselle jos koskisin häneen. Siis esim. tilanne, pidämme toisiamme kädestä kiinni, hän katsoo minuun ja kysyy jotakin… En usko, että voisin valehdella tai ainakin jotenkin tulisi tarve irrottautua tuosta kosketuksesta, joka taas paljastaisi ainakin osin mitä mieltä olen asiasta.

Yksi asia missä mielestäni teot puhuvat aina kovempaa kuin sanat on fyysinen väkivalta. Yhtäkään lyöntiä ei korvaa sanat “En mä tarkottanu sitä, mähän rakastan sua…”. Minkä takia jotkut silti uskovat enemmän niihin sanoihin kuin tekoihin joista jää mustelmia. Ehkä se on tuo em. ihmisten tarve uskoa sanoihin. Sanat ovat tavallaan luotettavampia tai ihminen kokee helposti, että ne ovat yksiselitteisempiä. Jos joku sanoo jotakin, niin hän tarkoittaa sitä ja voin vedota siihen mitä hän on sanonut… tässä tapauksessa esim. “Miksi sä sitten lyöt mua jos rakastat?”. Toinen ei ehkä pysty selittämään tai sitten vetoaa vaan siihen rakkauteen, joka sinällään on hassua, että rakkaus tuntuu selittävän monta asiaa. “Miksi sä petit mua sen toisen naisen kanssa?”… “Koska mä rakastan sitä”… “Niin mutta ennen sä sanoit rakastavasi mua, mihin se katosi”… “En mä tiedä, mut nyt mä rakastan sitä toista ja muutan sen luokse”. Jotenkin meille riittää se, että toinen sanoo rakastavansa, emme juurikaan koskaan kysy miksi.

Yksi asia mitä en siedä ollenkaan on se, että sanotaan yhtä ja tehdään toista. “Joo tavataan sitten ens viikolla” ja sitten jostain syystä se ensi viikko ei tulekaan. Tai kuten eräs herra teki… oli flirttailtu mesessä (olin siis tavannut jo herran muutaman kerran ihan livenä ja seksiäkin useamman kerran) ja hän siihen sitten jotain “Ens kerralla ihan varmaan nuolen sua” (jota hän ei ollut tehnyt, en ollut pyytänytkään kyllä)… arvatkaan vaan kun se seuraava kerta tuli niin tekikö hän sitä… EI. Jos sanoo jotain, niin myös tekee sitten kanssa, perkule. Ole sanojesi mittainen mies tai nainen :)

Teot puhuvat muutenkin enemmän. Olen tässä nyt viime aikoina esim. miettinyt sitä, kuinka tämä viimeksi tapaamani herra ei tunnu löytävän sopivaa aikaa tavata uudestaan. Juu on jaksanut suitsuttaa sitä kuinka ihana olen jne. jne… mutta niiltä sanoilta katoaa pohja, kun hän ei löydä aikaa olla ihanan minäni kanssa. Hän ei varsinaisesti ole edes antanut mitään syitä siihen miksei. Asumme kuitenkin käytännössä sellaisen reilun puolen tunnin päässä toisistamme. Eli teot alkavat puhua enemmän kuin ne sanat. En minä halua kuitenkaan anella, sillä olen tehnyt selväksi, että haluaisin tavata uudestaan. En halua alkaa miksikään psykopaatti nartuksi, joka alkaa vaatimaan selityksiä. Eilen tajusin taas senkin, että kenellähän se valta taas tässäkin on… sillä joka ei suostu sanomaan koska tavataan seuraavan kerran eli mies pitää minua kylmästi ns. “on hold”. Joka taas saa aikaan minussa ärsyyntymisen tunteita ja ajatuksia “Ai jaaha… tää on taas nyt yksi näitä miehiä”, vaikka en niin halua miettiäkään.

Ajatus:
“Words should be used as tools of communication and not as a substitute for action”
~Unknown~

Laitetaan toinen vielä kaupan päälle :D
“Words may show a man's wit, but actions his meaning”
~Benjamin Franklin~

Ei elämä ole pelkkää seksiä

2011-02-26T23:54:00.000+02:00

Edellisen kirjoitukseni kommenttiosasto on täyttynyt kohtalaisesti ja kiitos siitä. Silti jotenkin taas siellä näkyy selvästi se… eli kaikessa on taas kyse seksissä. “Naisena sinulla on mahdollisuus harrastaa seksiä miesten kanssa joita sinäkin haluat. Kun taas miesten maailmassa tämä ei onnistu kuin ylemmän tason miehiltä. Alemman tason miehen mahdollisuus harrastaa seksiä tulee eteen ehkä pari kertaa vuodessa ja silloin en mieti haluanko kyseistä naista vai en. Jos sinulla olisi se tilanne että mahdollisuus seksiin on esim kolme kertaa vuodessa niin oletan että mieskriteerisi laskisi ainakin jonkin verran.“

Tällaiset kommentit antavat ymmärtää, että miesten mielessä ei todellakaan ole mitään muuta kuin seksi ja se, että koska sitä saa. Se antaa myös kuvan, että ne miehet jotka eivät sitä saa, ovat paitsi katkeria naisille (jotka eivät anna tarpeeksi tai antavat väärille miehille) ovat myös katkeria niille miehille jotka saavat. Heidän mielestään maailma on myös hyvin epätasa-arvoinen. Niin ja edelliseen kommenttiin voisi heittää kysymyksen, että miksi ne miehet sitten harrastavat seksiä sellaisten naisten kanssa, joita eivät halua? Jos miehet eivät tekisi niin, niin naiset eivät saisi niin paljon seksiä niin ehkä naiset jakaisivat sen seksin tasaisemmin, ehkä jopa niille miehille joiden kanssa eivät oikeasti halua seksiä…

Olen osin samaa mieltä, maailma ei todellakaan ole tasa-arvoinen paikka, mutta silti mieltäni ovat askarruttaneet muutamat ajatukset. “Ei ole epäilystäkään etteikö nainen olisi paremmassa asemassa. Kuka tahansa nainen saa baarista mukaansa huipputason miehen.” Jos tämä väittämä pitää paikkansa niin sen mukaan kuka tahansa nainen saisi suurin piirtein kenet tahansa miehen mukaan baarista. Mitä tämä kertoo miehistä??? Miehet ovat siis liian “helppoja”, he ovat huoria… jakavat tavaraansa liian helposti tai siis olisivat, jos naiset tekisivät enemmän aloitteita. Olen aina ihmetellyt miksi naisten pitää olla niitä jotka sanovat EI. Olen joskus jutellut muutamien miesten kanssa siitä, että milloin naisen pitää antaa seksiä ja milloin ei. Minusta on edelleen hassua, että joidenkin miesten mielestä naisen ei kuulu antaa seksiä ensimmäisillä treffeillä. Tämä on hassua siksi, että samainen mies saattaa silti tehdä jotakin saadakseen seksiä ensimmäisillä treffeillä. Ts. suudellaan ja hän siirtää kätensä rinnoilleni ja jos en estele hän jatkaa toimintaansa. Kysyin sitten eräältä mieheltä, että minkä takia hän sitten ylipäätään toimii niin jos hän kuitenkin pohjimmiltaan haluaisi, että nainen ei suostuisi seksiin ensimmäisillä treffeillä. Hän ei tiennyt. Samoin, miksi sellainen nainen joka suostuu seksiin heti, on edelleen joidenkin miesten mielestä huora tai ainakin suhteellisen sopimaton tyttöystäväkandidaatti.

Se, että miehet tähtäävät määrään eivätkä laatuun… on osin johtanut esim. vaikkapa varmaan siihen, että on syntynyt prostituutiota. Miksipä ei, onhan se hyvä käydä kauppaa sellaisesta josta on ns. pulaa. Onko tämä oikein ei tietenkään, kuten ei sekään, että liian monet naiset käyttävät seksiä aseenaan saada mieheltä sitä mitä haluavat. Mutta onko se yksin naisten vika??? Ei tietenkään, minkä takia miehet sitten suostuvat tällä tavalla pompoteltaviksi??? Onko se seksi niin tärkeää??? Ymmärrän, että seksikin on tarve. En tiedä kuinka kovempi tarve se on miehillä kuin naisilla. Mutta silti kyseenalaistan tämän. Mietipä näitä asioita mies, kun seuraavan kerran suostut naisen pompoteltavaksi, kun hän käyttää seksiä aseenaan. Suostutko peliin ihan vain saadaksesi seksiä… vai kokeilisitko olla vaikka vähän aikaa ilman? Mieskin käyttää kyllä aseita… jotkut miehet käyttävät esim. hellyyttä aseenaan, ajan käyttöä, väkivaltaa yms… ja jopa seksiäkin.

“Asiaa voisi vielä miettiä tasa-arvokysymyksenä että onko oikein että naisilla on aina halutessaan mahdollisuus seksiin tekemättä itse asialle mitään. Alemman tason miesten taas on hyvin vaikeaa saada seksiä. “ Jos nyt halutaan puhua tasa-arvosta… on myös muita ihmisryhmiä jotka eivät saa seksiä vaikka haluaisivat. Kirjoitin tästäkin joskus aiemmin. “Kenellä on oikeus seksiin”.

Maailma vaan ei ole tasa-arvoinen paikka. Jos nyt sitten haluttaisiin parantaa maailmaa ja jakaa seksi tasan kaikkien kesken niin mitenköhän se käytännössä tapahtuisi? Vähän sama kun, että kaikista pitäisi tehdä hyvätuloisia… ei onnistu ei. Maailmassa on paljon vääryyksiä joiden eteen ei tehdä yhtään mitään ja vaikka se ettei saa seksiä on yksilön kannalta kärsimystä niin mitä sille pitäisi tehdä ja kenen sille asialle kuuluisi tehdä jotain. Pitäisikö järjestää kursseja “Näin saat naista” vai “Näin opit elämään ilman seksiä”. Mitä minun pitäisi naisena sitten tehdä… jakaa kaikille halukkaille piparia?

Ruikuttajista vielä

2011-02-16T21:08:00.000+02:00

“Arvon neiti H:lle kommentti.
Mainitsit että et voi sietää miesten ruikutusta. Minusta tuo kuulostaa melko ikävältä ja varsinkin kylmältä kun ottaa huomioon asemasi. Naisena saat paljon seksiä tekemättä itse asian eteen mitään ja nämä miehet jotka ruikuttavat ovat monesti miehiä, jotka ovat tehneet paljon aloitteita naisten suuntaan ja sitten kymmenien ja taas kymmenien torjutuksi tulemisen kokemuksien jälkeen he ovat saaneet tarpeekseen. Hyvä vertauskuva olisi kuninkaalliset jotka ovat myöskin saaneet kaiken ilmaiseksi ja sitten vielä kehtaisivat haukkua matalapalkka-pätkätyöläisiä jotka joskus mainitsevat olevansa tyytymättömiä rahatilanteeseensa.”

Kyllä minä tiesin, että se kuulostaa ikävältä, mutta halusin sen silti sanoa. Ruikuttaa kun kaikki muutkin ruikuttavat :D

En saanut seksiä ollenkaan ennen kuin vasta yli 30-vuotiaana ja en tehnyt mitään… eli ei tuo väittämä nyt ihan paikkaansa pidä. Itse ajattelen asiaa niin, että naisen on yhtä vaikea löytää parisuhdetta kuin miehen seksiä. Juu kyllä sitä seksiä on nyt tarjolla, etenkin kun olen aika avoin sen suhteen, mutta haluanko vain seksiä… haluaisin muutakin. Ymmärrän, että se on turhauttavaa ja nakertaa itsetuntoa kun saa pakit kerran toisensa jälkeen. Mutta arvatkaapas rakkaat miehet mitä tekee naisen itsetunnolle se kun mies lupaa ensin kuun taivaalta ja sitten osoittautuukin, että se halusikin vaan pimpsaa. Tämä on juuri se peli jota pelataan ja sen seuraukset. Miehet yrittävät saada seksiä, tavalla tai toisella, naiset taas koittavat selvittää ne syyt miksi mies haluaa sitä seksiä, ts. haluaako vaan seksiä vai myös sitoutua jne. Maailmamme ja yhteiskuntamme on saattanut muuttua, mutta meitä ohjaavat edelleen ne ikiaikaiset geenit ja pelaamme edelleen sitä samaa peliä.

Eli en todellakaan usko, että kumpikaan sukupuoli sinällään olisi paremmassa tai huonommassa asemassa. Kyse on erilaisista lisääntymisstrategioista ja sen ilmenemismuodoista. Naiset tähtää laatuun ja miehet määrään.

Tässä muutama juttu…

“Seksuaalivalinta kohdistuu sekä koiraisiin, että naaraisiin, mutta yleensä naaraat ovat tarkempia koiraita valitessaan, kuin koiraat naaraita valitessaan. Tämä johtuu siitä, että ”munasolu on kallis, mutta siittiöt halpoja”, eli koiraan on suhteellisen helppo tuottaa runsaasti siittiöitä, ja koiras ei paljoa menetä, vaikka hedelmöittäisi vähän heikommankin naaraan, eli naaraan, jonka poikasten eloon jäämisen todennäköisyys on pienempi. Naaralla taas on vain rajallinen määrä munasoluja, ja raskaus kestää tietyn ajan, joten sen omien geenien kannalta olisi paras, jos se voisi valita aina geeneiltään mahdollisimman hyvän koiraan, ja siinä tapauksessa, että koiras osallistuu poikasten hoitoon ja ruokkimiseen, olisi koiraan oltava mahdollisimman kykenevä poikasten ruokinnassa. Näin ollen eläinmaailmassa yleensä naaraat ovat ratkaisevammassa asemassa seksuaalisessa valinnassa. “
Seksuaalivalinta

“Nisäkkäiden parissa monogamia on harvinainen muoto. Arviot monogamian yleisyydestä vaihtelevat laskentatavasta riippuen välillä 3 – 7 %. Monogamia kehittymiseen lajille vaaditaan tiettyä kynnystä monogamian edullisuudesta, sillä promiskuiteettisella lisääntymisstrategialla on omat etunsa. Uroksille mahdollisuus paritella mahdollisimman monien naaraiden kanssa lisää mahdollisuutta levittää omia geenejä enemmän tuleville sukupolville. Joskin pitää muistaa, että vastaavasti tällöin osa uroksista jää vastaavasti vajaille mahdollisuuksia lisääntyä ja levittää geenejään. Promiskuiteettisessa lisääntymisessä naarat voivat valita terveimmät ja kelpoisimmat urokset jälkeläistensä isiksi. Lisäksi geeniperimän monipuolisuus, jonka promiskuiteetti mahdollistaa naaraille, on merkittävä biologinen etu omien geenien jatkumisen kannalta, sillä monipuolisempi geeniperimä mahdollistaa sen, että ainakin osa jälkeläisistä tai heidän jälkeläisistään jää paremmin henkiin esimerkiksi vakavan tartuntataudin uhatessa eläinpopulaatiota.

Koska promiskuiteettisessa lisääntymisstrategiassa suuri osa, joskus jopa valtaosa koiraista jää ilman lisääntymismahdollisuutta, on joillain lajeilla eräänlaista monogamiaa kehittynyt koiraan tarpeista. Tällöin koiraalle on tyypillistä naaraan vahtiminen paritteluaikana, ja joissain tapauksissa koiras voi konkreettisesti kiinnittyä naaraaseen niin, että tämä ei pääse parittelemaan muiden koiraiden kanssa. “
Yksiavioisuus, moniavioisuus ja promiskuiteetti

Tulipahan vaan mieleeni hieman luettuani noita, että olemmeko kuitenkin muuttuneet. Ennen yksiavioisuus oli enemmänkin sääntö ja suurin osa ihmisistä avioitui elämänsä aikana ja vieläpä pysyi siinä liitossa yleensä koko elämänsä. Parit muodostuivat usein yhteiskunnallisen aseman jne. mukaan. Mutta siis näin oli. Uskon tavallaan, että monogamia on osin miesten keksintö. Mitä se estää… sodan ja kilpailun naisista, eikö niin. Eläinmaailmassa urokset kilpailevat mahdollisuudesta päästä parittelemaan, jopa henkensä kustannuksella. Pienemmissä yhteiskunnissa (jollaisia oli ennen) monogamia takasi oivasti sen, että ainakin suurin osa miehistä sai seksiä. Jos ajattelemme, että nyt naiset ovat vapaampia ja seksikin on vapaampaa niin miten on asiat? Nyt kun nainen saa valita vapaammin (asema, ikä jne. eivät vaikuta enää niinkään) niin miten käy… ne naisten valinnat kohdistuvat usein samoihin tiettyihin miehiin. Juuri kuten tuolla edellä sanottiin, että promiskuiteettisessa lisääntymisstrategiassa suuri osa, joskus jopa valtaosa koiraista jää ilman lisääntymismahdollisuutta. Onko tilanne tämä vai onko se menossa enemmän ja enemmän tähän? Vaikka naisen tavoite olisi saada se mies sidottua suhteeseen, niin se seksi yleensä tapahtuu siinä ja sen jälkeenhän se mies voi lähteä ts. nainen antaa usein seksiä sellaiselle miehelle kenen saaliksi hän haluaakin joutua. Seksi on se kauppatavara tässä, niin kylmältä kuin se kuulostaakin. Mies voi antaa paljon muutakin, siksi miehen varallisuudella on naiselle merkitystä (tietysti miehen varallisuus luo sitä turvallisuuden yms. tunnetta naiselle joka pohjaa ajatukseen, että hän pystyy elättämään mahdolliset jälkeläiset). Nainen voi antaa yleensä vain itsensä. Tai se seksi on naisen kauppatavara. Ajoittain toki kuulee näistä miehistä, jotka valitsevat rikkaan naisen ja pistävät naisen elättämään itsensä. Rikkaita naisia vaan ei taida olla ihan hirveästi :)

No juu tässä vielä yksi ihan mielenkiintoinen artikkeli:
Parinvalinnan evoluutiopsykologiaa – seksuaalisia vihjeitä ja kognitiivisia sopeutumia
Edelliset lainaukset sivulta Puute.com-aikamme suurin ongelma, joka vaikutti ihan mielenkiintoiselta sivustolta.

Uusi ulkoasu

2011-02-14T22:40:00.001+02:00

Näin keväisin, tai no ei kai se kevät vielä ole... no siis auringon valon lisääntyessä tulee halu uudistukseen ja muutokseen. Tästä syystä halusin vähän muuttaa blogin ulkoasua.

Banneriin ja taustaan on käytetty ainoastaan eri fontteja. Eroottiset kuvat löytyvät sellaisesta fontista kuin "Erotica CD". Bannerin kulmat ovat "Corn pop" ja tekstit "Ma sexy". Ei mikään iso muutos mutta sopiva. Pidän selkeästä tyylistä ja noista väreistä. Hillittyjä värejä ripauksella mausteisempaa :)

Katsotaan nyt kuinka sopeudun muutokseen. Pidin kyllä siitä edellisestä ja sen kortti teemasta, etenkin kun sain olla "Queen of hearts" :D Edellinen ehti ollakin käytössä vähän reilun vuoden ajan eli tästähän voisi tehdä tavan eli muuttaa blogin ulkoasua aina kerran vuodessa. No saa antaa oman mielipiteensä muutoksista :)

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ muuten kaikille :)

Edit: 16.2 tummensin taustan väriä

Yksi pullo punaviiniä, kaksi ihmistä, kolme ruokalajia, neljä orgasmia ja viisi tuntia

2011-02-11T20:04:00.000+02:00

Niin ja melkein viisi punaista ruusua:) Tosin sitä ei kai lasketa, jos se kävi ajatuksen tasolla, mutta jos sitä ei ehtinyt tekemään… silti aika onnistunut ilta ja jos olisin nuo ruusut saanut niin ehkä koko elämäni romanttisin ilta, vaikka en ruusuista välitäkään… enkä ehkä siitä romantiikastakaan :D No joka tapauksessa oli siis treffit.

Tapasimme siis ensimmäistä kertaa kyseisen miehen kanssa. Olemme kyllä jutelleet netissä jo aika pitkään. Ensimmäinen kontakti on varmaan jostain reilun vuoden takaa jos ei enemmänkin. Viime vuoden lopulla yhteydenpitomme tiivistyi, jossain vaiheessa aloimme sitten keskustella siitä tapaamisesta. Hän sitä ehkä ensin ehdotti, mutta taisin olla minä joka sen sitten otti uudelleen esiin ja niin saimme oikeasti varattua päivän.

Netissä käymämme keskustelut olivat ihan mukavia ja leppoisia sekä toisinaan ihan asiallisiakin. Yhden kerran puhuimme puhelimessa ja sekin oli mukava kokemus. Sanoin hänelle tuon keskustelun aikana, että minua hämäsi hirveästi se, että hän kuulosti ihan eräältä läheiseltä ystävältäni ja etenkin hänen naurunsa - hän kuulosti siis ihan Herra N.ltä.

Niinpä siis tapasimme kuten oli sovittu. Olin luvannut ainakin halauksen ja sen sainkin heti kun näimme toisemme, kuten hän oli luvannut. Se oli luja ja lämmin halaus keskellä talvista maisemaa. Hieman yllätti minut :) Siitä sitten kävelimme luokseni. Söimme ja joimme hyvin kynttilän loisteessa. Juttelimme kaikenlaista mm. koulutuksesta, työkuvioista yms. Hän katseli minua nälkäisesti ja minä hymyilin kiusoittelevasti. Jännitystä ja odotusta ilmassa. Tehdessäni jälkiruokaa hän tuli ja suuteli niskaani.

Syntisen hyvän, hänen sanansa, jälkiruoan jälkeen siirryimme makuuhuoneeseen. Laitoin telkkarin päälle. Makoilimme sängyllämme, juttelimme… kunnes hän sanoi “Mä en kyllä kohta pysty kontrolloimaan käsiäni, ihan vaan tiedoksi”. Hymyilin hänelle vietteleväsi ja sanoin jotain. Hän siihen, “No tuletko sä kainaloon?”. Johon sitten meninkin totta kai kun tilaisuus kerta oli. Viimeksi sain kunnolla läheisyyttä joskus viime syksynä ja sitä olinkin kaivannut. Makasimme siinä välillä hiljaa välillä höpisten, välillä tuijottaen toisiamme silmiin. Hän nauroi välillä ja sanoi, että siinä oli hyvä olla. Niin oli minullakin.

Jossain vaiheessa hän sitten hyökkäsi kimppuuni ja suudelmat johtivat vähän pidemmälle ja pidemmälle. Tapahtui sitä mitä mies ja nainen nyt siinä tilanteessa tuppaavat tekemään. Säästän teidät yksityiskohdilta :D Sanotaan näin, että nautin paljon. Hän ei pidätellyt itseään ja hänen orgasminsa oli “kaunis” viedessään minutkin mukanaan. Meni hetki kun vedimme molemmat henkeä, hän maaten jalkojeni välissä pää rinnoillani. Makoilimme ja silittelimme toisiamme siinä sellaisen vajaan kahden tunnin ajan, kunnes hän lähti kotiinsa.

Jatkoa luvassa? Todennäköisesti… mitään emme vielä ole varsinaisesti sopineet.

VPmies? No hän tietää tilanteen kun arvasi… luki kasvoiltani. Tai no hän kävi pika visiitillä, emme panneet… kävi vain suutelemassa. Tämä tapahtui useita päiviä ennen treffejäni. No hän siinä sitten kyseli, että koska sopisi tulla seuraavan kerran visiitille. Sanoin, että nyt ei oikein käy. Hän arvasi, sanoi… “Sulle tulee joku mies”. No kerroin sitten, että niin tuleekin. En pysty valehtelemaan. Hän siinä sitten innokkaasti kyseli missä olemme tavanneet jne. Sanoin, etten kerro. Jostain syystä hän on hirveän utelias noita miehiäni kohtaan. Tavallaan ehkä ymmärrän ja tavallaan en.

Eli tällaista täällä tällä kertaa. Niin ja ettei mene liian romanttiseksi niin kuukauden biisivalinta :D

Kädenvääntö ihmissuhteissa

2011-02-05T18:01:00.000+02:00

Olen usein kirjoittanut, että minua ärsyttää ns. omistaminen parisuhteissa. Satuin tässä lukemaan erästä kirjaa jonka eräs lause pysäytti minut taas miettimään tätä asiaa. Se lause meni näin, “ It’s a very delicate psychological process, the way we sometimes control and posess each other; and much of it involves crushing the other person’s dreams.” Sitähän se juuri on…

Parisuhteissa ne kaikki ihmissuhteiden erilaiset kuviot ja aspektit tulevat ikään kuin näkyvimmiksi, koska kyse on niin intiimistä ja monella tasolla haavoittuvasta suhteesta. Samoin siinä on kaksi aikuista, toisin kuin vanhempien ja lasten välisissä suhteissa, joissa aikuisella on yleensä se auktoriteetti. Kaikissa suhteissa on tavallaan kyse siitä, miten saan toisen tekemään mitä MINÄ haluan. Meillä jokaisella on unelmia ja toiveita sekä haluja. Me elämme niin, että pyrimme saavuttamaan näitä asioita, me olemme itsekkäitä (joka ei tarkoita, ettemmekö voisi ottaa toisia huomioon). Tästä seuraa ristiriita sen välillä mitä minä haluan vs. mitä sinä haluat. Asiat sujuvat mutkattomasti yleensä niin kauan kun ne halut ja toiveet ovat hyvin samanlaisia, mutta kun ne eivät ole… siitä seuraa “ongelmia”.

Hyvät sosiaaliset taidot tarkoittavat oikeastaan sitä, että pystyy saamaan toiset ihmiset haluamaan ja tukemaan sitä mitä itse haluaa. Parhaiten siinä onnistuu kun osaa ottaa vähän niitä muitakin huomioon ts. se väkivalloin pakottaminen harvoin toimii. Tästä seuraa se, että jos haluan jotakin, minun on osattava ilmaista se oikein ja perusteltava se niin, että toinenkin tajuaa sen olevan “paras” vaihtoehto. Tämä on tavallaan manipulaatiota, joskin tämänkaltaista tapahtuu koko ajan. Tässä tullaan myös siihen, että jos ihminen on tietoinen siitä kuinka vahvasti hän pystyy vaikuttamaan ihmisiin tällä tavalla, niin hänellä tulisi olla myös jonkinlaista vastuuta siihen, miten hän käyttää toisia ihmisiä edukseen. Hänellä pitää siis olla kykyä nähdä ne ratkaisut jotka toimivat parhaaksi kaikille ei vain hänelle itselleen (vrt. narsisti). Näin hallitseva ihminen tekee kompromisseja.

Jos palaamme tuohon lauseeseen, niin parisuhteessa tämä omistaminen ja kontrollointi viedään yleensä kaikista pisimmälle. Toista vahditaan, ettei se nyt vaan flirttaile tuon naapurin naisen kanssa. Toista määräillään ja pakotetaan toimimaan omalla haluamallaan tavalla. Miksi, koska ihminen kokee yleensä suurinta turvallisuutta silloin kun kokee, että pystyy kontrolloimaan ympärillään olevia asioita. Jos kontrolloin toista, hän ei voi lähteä ja jättää minua, eikö niin. Tämä ei tietenkään pidä paikkansa, ihminen vaan uskoo niin, uskoo tunteisiinsa. Vahtimalla ja estämällä toista, mitään pahaa ei pääse tapahtumaan. Tästä kaikesta seuraa kuitenkin juuri se, että kontrolloimalla toista, me rikomme hänen minuuden. Me teemme hänestä ikään kuin oman itsemme jatkeen. Sinä haluat mitä minä haluan piste. Me poistamme toiselta juuri ne unelmat, koska me poistamme toiselta tulevaisuuden, toisella ei saa olla omia haluja, tarpeita ja toiveita, koska ne ovat RISTIRIIDASSA omieni kanssa.

Tämä on se taisto jota käymme joka ikisessä ihmissuhteessamme tavalla tai toisella. Mitä läheisempi suhde ja mitä enemmän olemme kiinni toisessa, sitä enemmän tätä tapahtuu. Sellaiset suhteet, jotka ovat suhteellisen vapaita siitä toisen tarvitsemisesta, niin niissä ei kontrollia tarvita, koska suhteen asenne on jo ihan erilainen eli “sinä olet vapaa ja minä olen vapaa lähtemään ja tulemaan”. Parisuhteessa tällä kaikella on siis oiva näyttämö. Se tulee esiin mm. seuraavissa lauseissa “Miks sun pitää mennä taas kavereiden kanssa ryyppäämään?”, “Kuka sulle tekstarin laitto tähän aikaan?”, “Pitääks meidän aina mennä sun vanhemmille?”. Kuinka usein sitä kuuleekaan kun joku puhisee sitä kun oma kumppani ei voinut tehdä niin tai näin, että aina sen pitää tehdä niin kuin SE haluaa.

Tämä kaikki on mielestäni vaan niin suuressa ristiriidassa sen kanssa, mitä sen rakkauden pitäisi merkitä. Jos rakastan ja välitän ihmisestä, niin enkö halua, että hän on onnellinen. Eikö onnellisuus tule pitkälti siitä, että sinulla on ne omat unelmasi ja sinulla on mahdollisuus pyrkiä niihin. Eikö silloin minun tehtäväni olisi tukea sinua siinä, eikä päinvastoin. Tämä on itsellenikin ollut monella tavalla kova pala purtavaksi ja opettelen edelleen tätä asiaa, mutta miten se on vaikuttanut kokemuksiini… Koen, että muut ihmiset ovat omia yksilöitään ja jopa hienoja sellaisia. Ymmärrän, että omat haluni ja toiveeni voivat olla hyvin erilaisia kuin muiden ja vaikka ne olisivatkin, niin voimme silti tulla toimeen ja jopa välittää toisistamme. Haluan antaa sinulle vapauden olla oma itsesi, en takerru, en vaadi, en syytä, en alista… silti monen kohdalla olen huomannut, että joidenkin ihmisten on vaikea hyväksyä tämä. He ikään kuin katsovat minua ja ilmaiset sanattomasti “Mitä sä oikein haluat, kyllä sä jotain haluat vaikka yrität olla, että et muka halua… mitä sä oikein yrität…”. Heille tulee sellainen outo hieman hämillinen ja pelokas katse kasvoilleen. No onneksi on niitä tuttujakin ihmisiä, jotka tuntevat minut sen verran hyvin, että tietävät millainen olen.

Tämä kaikki on vapauttanut minut. Olen oppinut paljon mustasukkaisuudesta, joskin sekin välillä nostaa päätään. Saatan esimerkiksi, olla kateellinen siskolleni siitä kuinka vanhempamme välillä tuntuvat paapoavan häntä. Sitten mietin, mitä se on pois minulta, vanhempamme rakastavat minua yhtälailla. Siskoni on vaan erilainen, hän tarvitsee enemmän vanhempiemme tukea, ainakin nyt. Saatan kokea ajoittain pienen mustasukkaisuuden iskevän vakipanon suhteen… kun en tiedä missä mies viipottaa, kuinka monta naista sillä on ympäri maata ja jos sillä kuitenkin onkin vielä se vaimo tms. Sitten rauhoitan itseni ja sanon, “En voi kontrolloida toista ihmistä, en voi pakottaa häntä toimimaan haluamallani tavalla, en voi pakottaa häntä antamaan enemmän, enkä etenkään rakastamaan… haluan uskoa kaikkeen mitä hän on minulle sanonut, koska tunteeni ja vaistoni sanovat, että hän ei ole koskaan valehdellut minulle, meillä ei ole tarvetta siihen… olemme vain kaksi ihmistä, jotka välittävät toistaan niin paljon, että jakavat hetkiä elämästään, tuntematta tarvetta kahlita toista ja varastaa toisen unelmia”. Tarkoitan tällä sitä, että tiedän ettei hän sopeutuisi siihen elämään jota ehkä minä haluaisin ja minä en ehkä siihen mitä hän haluaa, emme vaadi toisiltamme muutosta ja status quo säilyy.

Nämäkin on niitä käytösmalleja ja toimintatapoja, joita harvemmin tulee miettineeksi kun elää elämäänsä. Tilanteet tapahtuvat usein niin nopeasti, että niissä ei pysty pysähtymään ja miettimään mitä ja miten ne asiansa ilmaisisikaan. Myöhemmin joskus tajuaa tehneensä virheitä ja vain rohkea ihminen uskaltaa myöntää virheensä, pyytää anteeksi. Elämä on :D

Rakkaudessa on se hassu piirre, että se tavallaan haluaa omistaa ja jakaa samaan aikaan. Jos rakastan jota kuta annan hänelle tavallaan arvon, hän on erityisasemassa silmissäni. Rakastamani ihminen on usein ihmeellinen, niin ihmeellinen että hänet haluaa jakaa kaikkien muiden kanssa. Useinhan me rakastuessamme emme muusta puhukaan :D Jakamisesta seuraa vaan se ongelma, että jos joku muukin ihastuu häneen, jos se joku muu sitten saakin sen rakkani ihastumaan toiseen. Silti rakkaus on pohjimmiltaan vapaata, ei kahlitsevaa.

Ajatus:
Onnellinen on rakastunut, joka rakastaa toista itsessään eikä itseään toisessa.
~Kerttu Wanne~

Viestinnästä

2011-01-23T21:41:00.000+02:00

Joskus sitä sanoo asioita joita ei ihan tarkoita tai toinen ymmärtää väärin. Joskus sitä ei ymmärrä niitä toisen sanoja. Joskus ei osaa sanoa mitään, mutta keho kuiskailee silti. Joskus kirjoituksissa lauseet eivät rakennu kuten haluaisi, ei saa kirjoitetuksi sitä mitä ajattelee.

Olen pyöritellyt muutamaa asiaa tässä aina silloin tällöin mielessäni. Muistatteko sen miehen jota tapasin tuossa ennen joulua muutaman kerran. No… uskon, että se viimeinen niitti arkkuun oli jokin mitä sanoin, vähän niin kuin vahingossa ja jota en ajatellut sillä hetkellä kun sen sanoin. Olin siis tullut kotiin hänen luotaan ja olin jo jotenkin ihan varma, että en edes kuule hänestä enää. Ajattelin asioita ja itkinkin hieman, lähinnä pettymyksestä. Makasin hiljaa pimeydessä, yritin nukkua… puhelin soi, hän. No siinä juttelimme vähän aikaa. Oli lähtenyt muutamalla työkaverinsa kanssa. Ei hän mitenkään ainakaan kovin humalassa ollut äänestä päätellen. Hän siinä sitten sanoi ensin muutaman jutun ja kysyi sitten, että tavataanko me vielä. Johon minä siis vastasin jotakuinkin… “No voidaan me vielä kerran tavata… jos sä vaikka tulisit mun luokse.” Minä siis olin käynyt hänen luonaan kahdesti.

Niin se virheellinen sana on siis tuo KERRAN. Sovimme alustavasti tapaavamme viikon päästä tuosta puhelusta ja miten kävi… se tapaaminen ei tullut koskaan. Uskon, että se johtuu juuri ensisijaisesti tuosta sanasta. Kai hän ajatteli, että mitä järkeä on tavata vielä, jos sen jälkeen ei kuitenkaan tavata tms. Kai hän ajatteli tekojani ja sanojani ja tuli siihen tulokseen ettei maksa vaivaa. No minäkään en kyllä jaksanut kauheasti jäädä jahkailemaan. suurin vika siinä, että se kommunikointi ei välillämme tahtonut oikein toimia. Siis toki me juttelimme ja ihan asiaakin jne. mutta sellainen rentous puutui siitä. Jotkut hänen kommenttinsa hieman kummeksuttivat minua ja varmasti päinvastoinkin. No se siitä.

Tuo asia taas valkeni minulle siksi, että joskus taannoin eräs tapaamani herra sanoi minulle ensi tapaamisen ja yhdessä vietetyn päivän sekä yön jälkeen, että “Voidaan me vielä tavata, mut en mä usko et tästä tulee mitään itseni tuntien.” Näin hän sanoi erotessamme. Jäin sitten maistelemaan sanoja ja ajattelin, että olkoot… ei maksa vaivaa jos hän on tuota mieltä. Olin hämmentynyt kun hän otti yhteyttä ja kysyi miksen ollut ollut missään yhteydessä häneen. En muista enää tarkalleen mitä tuossa kävi, mutta emme tavanneet enää koskaan.

Tietyt tapahtumat, kuten nuo em. ovat juuri niitä, jotka saavat minut ajattelemaan sanomisiani. Helpointa viestiminen on ihan kasvotusten tai silloin se värinymmärretyksi tulemisen vaara on mielestäni pienempi, koska luemme kuitenkin toistemme kehonkieltäkin. Puhelimessa keskusteltaessa meillä on onneksi vielä se toisen äänenpaino. Kirjeissä meillä on aikaa miettiä sitä mitä haluamme todella kertoa. Voimme muokata tekstiä yhä uudestaan ja uudestaan. Mese-keskustelut ovat mielestäni kaikista hankalimpia. Ne ovat ikään kuin keskustelua, siis melkein yhtä nopeatempoista, mutta niistä puuttuu se elekieli ja äänenpanot. Onneksi on sentään hymiöt :)

Se onkin sitten mahtavaa kun kohtaa ihmisen jonka kanssa se kommunikointi sujuu. Herra N. on ollut minulle yksi sellainen, joskin meilläkin oli välillä aika kiivasta keskustelua mesessä. Hän tietämättään loukkasi minua, mutta saimme asiat yleensä jossain vaiheessa puhuttua halki. Tuossa taannoin kun tapasin hänen ihan elävässä elämässä, niin miten mahtavaa olikaan se keskustelu vaikka emme olleet tavanneet mitä ainakaan reiluun vuoteen. Minusta oli mahtava huomata, että minulla todellakin on ystävä. Hassua on myös se, että vaikka me emme oikeastaan juurikaan keskustele vakipanon kanssa niin silti kommunikointimme sujuu. Muistan kuinka silloin keväällä olin vähän huolissani siitä alapään kutinasta jne. Satuimme vakipanon kanssa sitten meseen samaan aikaan ja kai minä sitten olin jotenkin hieman hiljainen tms. koska hän kysyi heti “Mikä on? Kerro.” Minusta se oli hienoa, että hän kysyi suoraa ja vielä hienompaa, että hän sen havaitsi mesessä. No minähän kerroin ja keskustelimme asiasta. Näissä kahdessa herrassa parhaana pidän sitä, että minusta tuntuu, että heistä kumpikaan ei vaadi minulta mitään. He eivät odota, että olisin parempi kuin olen, että olisin jotakin muuta kuin olen. Näin ollen voin olla todella rento heidän seurassaan.

Minusta on mielenkiintoista tutkiskella millaisten ihmisten kanssa tulen toimeen ja millaisten en. Kenen kanssa viestintä onnistuu ja kenen kanssa aina eksyy sekä hämmentyy. Se kaikki kertoo minulle itselleni jotakin itsestäni. Tänään keskustelin puhelimessa tunnin verran ihmisen kanssa, jota en ole koskaan tavannut. Juttelu oli luontevaa ja arkista. Minä kyselin ja hän kyseli, olimme molemmat kiinnostuneita. Minusta oli mukava kuunnella hänen ääntään, koska hänen äänensä muistutti niin paljon erään minulle tutun henkilön ääntä, se oli jollakin tavalla rauhoittavaa. Saa sitten nähdä miten käy kun joskus näemme toisemme. Miten se kommunikointi sujuu sitten. Vaikutti ainakin lupaavalta :)

Tässä vielä kuukauden biisi ettei pääse unohtumaan.

Miesten ruikutus

2011-01-20T17:56:00.001+02:00

… pistää kyllä välillä ärsyttämään siis niiiiiin paljon. Aika moni varmaan on törmännyt erilaisilla foorumeilla ja keskustelupalstoilla tms. yhteisöissä miehiin, jotka valittavat kun eivät saa naista. Kun muut sitten antavat ihan hyviäkin perusteluja ja kommentteja niin ruikutus vaan jatkuu… ja arvatkaapa mitä, vika on AINA naisissa. Argh…

Nämä miehet kirjoittavat usein, että miksi naisille kelpaa vaan renttumiehet, eikä heidän tapaiset kiltit miehet, jotka ei juo, ei polta, ei lyö, ei petä… niin ja miksi naiset vaan tuijottaa jotain ulkonäköä tai… Huoh… Siis eihän maailma koostu vain kahdenlaisista miehistä, siis rentuista ja näistä ns. hyvistä miehistä. Ehei… ja voin minä naisena sanoa, että en halua tuollaistakaan miestä mitä tuossa hyvänä mainostetaan. Haluan miehen, joka on jotakin noiden kahden ääripään väliltä. Olen usein sanonut, että en ottaisi miestä joka sanoisi minulle, että hän ei ole koskaan katsonut pornoa tai ei katsele. A) joko hän valehtelee tai B) ei ole yhtä seksuaalinen kuin minä, joista molemmista seuraisi ongelmia. Samasta syystä minun on vaikea kuvitella olevani täysin absolutisti miehen kanssa, tosin en mitään känniääliötäkään halua. Tietyissä asioissa olen siis enemmän toisessa ääripäässä ja toisissa taas ihan toisessa ääripäässä. Jokaisella naisella on ne omat juttunsa joissa on vaan suhteellisen ehdoton.

Näissä ruikuttajissa ärsyttää sekin, että vaikka onkin ok purkaa niitä tuntemuksiaan jne. mutta kun he eivät tunnu kuuntelevan, etenkään naisten neuvoja. Jos sinne nyt sattuu joku nainen mennä sanomaan jotain, niin vastauksena tulee… “Hyvähän teidän naisten on sanoa… saatte munaa koska haluatte”. Kuinkakohan moneen vastaavankaltaiseen tyyppiin olen törmännyt, siis netissä. ensin jutellaan ihan kivasti. Sitten jos sattuu menemään pari päivää, etten ole mitään ilmoitellut itsestäni, niin jo aletaan hiillostaan… “Mikset sä enää juttele mulle?”.

En väitä etteikö ulkonäöllä olisi merkitystä (ulkonäöllisesti ehkä lyhyet miehet ovat huonoimmassa asemassa). En väitä etteikö sillä kunnollisuudella olisi merkitystä. Mutta jos jollain on merkitystä ni jumalauta sillä asenteella. Ikään kuin olisi mukava katsella toista ihmistä jonka naama on koko ajan mutrulla ja joka valittaa ja jankuttaa. Ihan turha muuten tulla sanomaan minulle, että “No en mä sit ois sellanen jos oisin suhteessa.” Pyh sanon minä… ensinnäkin ensivaikutelma on tärkeää ja jos ihmisellä on tapana valittaa ja ruikuttaa niin se tekee sitä kyllä aina. Ehkä se mies ei enää ruikuttaisi siitä kun ei saa naista, mutta se ihan varmasti ruikuttaisi jostain muusta.

Tiedän miehiä, jotka eivät ole saaneet naista… kuin ehkä kerran tai kaksi elämänsä aikansa ja ovat jotain ikäisiäni tai vanhempiakin… mutta eivät he silti ruikuta kohtalostaan. Ikään kuin elämässä muutenkaan mikään olisi tasa-arvoista… että kun muutkin saa naista, niin munkin pitää saada. Ehei, elämä on itse asiassa aika pirun epäarvoista. Toki siihen tasa-arvoon pitää pyrkiä, mutta ei siihen ruikuttamalla päästä.

Ihan vaan alkoi niin taas tämäkin ärsyttää, enkä jaksa mennä avautumaan noille foorumeille, kirjailemaan vastauksia miesten kysymyksiin… kun aina kuitenkin saa katkeria syytöksiä niskaan, josta oikein huokuu “Sä oot ihan samanlainen kylmä paska kuin kaikki muutkin naiset, haluat vaan lihaksikkaan ja isokyrpäsen miehen.” Tämä on juuri sitä syyllistämistä ja manipulointia josta taisin joskus aiemmin mainita. Sanomalla jotakin em. kaltaista mies ikään kuin osoittaa minun olevan kylmä ja tunteeton ihminen, samanlainen kuin kaikki muutkin häntä kohdelleet. Mies hakee sääliä, mutta mitä sillä voi saada… ehkä sitä säälipillua ja vaan siksi, että mies syyllistämällä ja haukkumalla sai naisessa aikaan tunteita, että nainen on huono ihminen.

Miettikää oikeasti mitä kaikkea päästätte suustanne, miten se toinen sen sitten ottaa. Miettikää mitä toinen sanoo ja mitä hän sillä todella tarkoittaa, mitä hän haluaa. Ihmiset toimivat yleensä saadakseen jotain, meillä on yleensä jokin motiivi toimia jollakin tavalla ja se on tapa jolla toimimme on yleensä se, jonka olemme havainneet itsellemme kannattavimmaksi (joskaan aina emme ole kokeilleet juuri muita tapoja). Olen huomannut, että monilla ihmisillä on tiettyjä vahingollisia tapoja toimia, koska he ovat ne vain omaksuneet ja oppineet, eivätkä tiedä muusta mitään. Siksi, on joskus hyvä tarkastella niiden sanojen ja toimien taakse. Kaikella tällä ruikuttamisellakin on jokin tarkoitus, jokin motiivi… ehkä se on säälin ja myötätunnon kerääminen, erilaisuuden korostamista (olen erilainen kuin muut, olen uniikki)… ja muitakin syitä, kuka tietää. Toivoisin vaan, että niin miehet kuin naisetkin lopettaisivat sen ainaisen ruikuttamisen (ok, itsekin voisin vähentää tätä ruikuttamisesta ruikuttamista :D ) ei vaan jaksaisi enää kuunnella. Jooko sovitaanko näin :)

Rakkauden esikuvat

2011-01-13T20:37:00.001+02:00

Olo ei ole ollut mitenkään hehkeimmillään viime aikoina. Viime vuoden lopussa oli sellainen määrä ressiä ja epämiellyttäviä juttuja niskan päällä, että huh huh. Sanoinkin, että kun ne ovat ohi niin nukun kaksi viikkoa putkeen. No sitten vähän lisää reisiä kun olin niin kipeä, että en kunnolla liikkumaan päässyt. Sitten sen jälkeen iski flunssa. No ihmekös tuo kun en sitten kuunnellut kehoani… eli olisi vaan oikeasti pitänyt ottaa ne kahden viikon unet. Mutta se siitä, kunhan vaan kerroin kun siinä ne syyt miksi en ole jaksanut kauheasti päivitelläkään… en edes vuodenvaihtumisesta tms.

Eilen kun uni ei tullut mieleni palasi tähän aiheeseen josta kirjoitin tavallaan tuolla muutama poustaus aikaisemmin kirjoittaessani katsomastani elokuvasta. Mietin sitä millaisia ne todellisen elämän esikuvat rakkaudessa ovat. Kaikista lähimmäksi pääsee ehkä tarkastelemaan omien vanhempiensa suhdetta, muiden parisuhteet sitten jäävätkin aika vieraiksi. Lapsena me väkisinkin näemme vanhempiemme suhteen, niin hyvässä kuin pahassakin. Emme tosin hirveästi kiinnitä siihen huomiota, mikäli asiat ovat noin pääsääntöisesti ok. Murrosikäisenä tuskin haluamme nähdä tai ajatella vanhempiamme kovinkaan intiimeissä puuhissa tai välttämättä näin aikuisenakaan. Toisaalta se parisuhde on usein juuri se peili, johon vertaamme omaa (tai omia) parisuhteitamme. Tai se on yksi peili, mutta se on yksi niistä ainoista todellisista parisuhteista. Viitaten siihen mitä aiemmin kirjoitin juuri median meille ruokkimaan kuvaan.

Onkin aika suuri ero jos ajattelemme nyt mitä tahansa oikean elämän parisuhdetta, jota meillä on ollut mahdollisuus päästä näkemään suhteellisen läheltä ja jos vertaamme sitä juuri näihin elokuvien kiillotettuihin kuviin. Ei se parisuhde ole intohimoa ja suuria tekoja vaan enemmänkin arkea. Moni meistä tässä vaiheessa sanoo, että “Joo joo totta kai mä nyt ton tiedän…”. Silti hups heijaa, miksi me niin usein näemme vain ne negatiiviset asiat niissä parisuhteissamme tai mikä ajaa ajattelemaan “Tämä ei nyt ole sitä mitä odotin tai halusin…”. Kuinka usein kyse on toteutumattomista haaveista, niistä jotka eivät alkujaankaan olleet kovinkaan realistisia.

Tässä mielessä varmasti kannattaakin miettiä, että ketkä ovat niitä rakkauden esikuvia itselle. Monesti omien vanhempien suhteessa nähdään enemmän jotain vikaa kuin jotain hyvää ja sitten halutaan etsiä jotakin erilaista. Olisi varmasti hyvä tarkastella niitä vanhempien suhteen hyviäkin puolia, siinäkin tapauksessa vaikka heidän suhteensa ei olisi ollut mitenkään maailman paras. Omien vanhempien, isovanhempien, läheisten yms. parisuhteiden analysoiminen auttaa näkemään mitä itse todella toivoo parisuhteelta ja kuinka realistisia ne toiveet ovat. Mitä enemmän tutustuu omaan menneisyytensä, siihen joka on ollut jo ennen omaa syntymää eli omien vanhempien elämään sekä heidän vanhempiensa elämään… niin sitä selkeämmin alkaa nähdä myös itsenä. Ne juuret ovat olemassa jo paljon aikaisemmin eivät ne kasva syntymässä.

Vähän sekavaa ja sen sellaista hupun puppu tekstiä… pyydän kärsivällisyyttä. Mielessä on kyllä ollut kaikenlaista mutta käytännössä voimat ovat olleet aika vähissä. Mutta kohtahan sitä saa mielenvireyttä ja voimaa siitä kun ajattelee, että kevät tulee ihan kohta :)

Ihan vähän vielä näistä rentuista

2011-01-03T00:15:00.002+02:00

… koska sain palautetta, josta iso kiitos : )

Anonyymi : “uteliaisuudesta kysyn että mikä on todellisen miehen ja pelimiehen välinen ero?”. Puhuisin mieluummin mikä on aidon miehen ja pelimiehen ero, kaikki miehethän ovat todellisia :D. Pelimies käyttää ns. peliä hyväkseen itsekkäästi, aito mies saattaa käyttää myös peliä hyväkseen, mutta lähtökohdat eivät ole niin itsekkäitä. Pelimiehiäkin on toki monenlaisia, jotkut pelaavat avoimempaa peliä kuin toiset. Pelimies osaa parhaimmillaan toimia hyvin herrasmiesmäisesti ja hän osaa käyttää sukupuolieroja ja käyttäytymistä hyväkseen saadakseen seuraa. Pahimmillaan pelimies syyllistää ja manipuloi naisia saadakseen seuraa. Aito mies voi käyttää samoja metodeja kuin em. mutta kenties ei niin tietoisesti, eikä ehkä niin usein. Eli lyhyesti sanottuna näiden määritelmien erot eivät ehkä ole niin selvät ja em. asiat ovat vain oma näkemykseni asiasta.

Anonyymi: “miksi naiset valitsevat mieluummin rentun(=narsistin, alkoholi-ongelmaisen, pettäjän) joka on itsevarma, mutta eivät kilttiä miestä, joka olisi loistava perheenisä?
onko miehen itsevarmuus naiselle niin tärkeä asia että sen takia kannattaa sietää noita kolmea yllämainittua negatiivista asiaa. miehenä kummastelen suuresti naisten parinvalintakriteerejä. itse olen ns. kiltti mies ja haluaisin kiltin, tavallisen ja kunnollisen naisen, en blogitekstissä mainittua ilkeää naista.”

Niin miksi… itse olen miettinyt paljon samaa. Tässä olen sivusta seurannut erään vanhemman naisen parisuhdetta renttumieheen. Renttuun joka juo liikaa. Samoin olen seurannut toisen itseäni hieman vanhemman naisen suhdetta renttumieheen joka juo liikaa, valehtelee ja välillä on ollut väkivaltainenkin. No tämä vanhempi nainen lopetti nyt sitten tuon suhteen eli pisteet hänelle. Tuo toinen nainen taas on edelleen suhteessaan. Nainen pisti jo kerran miehen ulos, kun mies oli juonut kaikki rahat… osta siinä sitten lapsille ruokaa jne. Ihmettelen silti näitä naisia ja tavallaan kuitenkin ymmärrän.

Naisissa lienee se sellainen piirre joka haluaa pitää toisista huolta, etenkin niistä joilla menee huonosti. Ja omasta kokemuksestani voin sanoa, että nämä renttumiehet osaavat käyttää tätä piirrettä hyväkseen, monesti manipuloimalla. Moni tällainen renttumies, etenkin kun on tehnyt jotakin mistä nainen loukkaantuu, sanoo jotakin vaikka… “Mutta mä niin rakastan sua, anna anteeksi… kukaan muu ei koskaan huoli mua… jne.” Näin mies esittää olevansa herkkä ja haavoittuvainen (hoivaa minua), sekä esittää yksinäistä sellaista jota KUKAAN muu ei voi ymmärtää tai ei ymmärrä kuin juuri tämä nainen (syyllistää, vaatii, manipuloi). Näin nainen ei enää tiedä mitä hänen pitäisi tehdä. Niinpä nainen jää hoivaamaan…

Jotkut miehet käyttävät sitä fyysistä väkivaltaa ja se on sellainen asia jota en ymmärrä, siis sitä että miksi ne naiset jää. Pelkäävätkö he, että mies tekee jotain naiselle, mies itselleen tai mahdollisesti lapsille. Nämä ovat toki ihan todellisia pelkoja, mutta jokaisen pitäisi myös tajuta, että nuo tuollaiset suhteet/miehet harvoin muuttuvat. Jos mies lyö kerran, niin hän usein myös tekee sen toisen kerran. Mitä useammin sitä tapahtuu, niin sitä helpommaksi se tavallaan käy. Usein tarinaan liittyy se alkoholi ja se onkin se peikko josta pitäisi päästä ensimmäiseksi eroon ja katsoa sitten miten parisuhde muuttuu kun mies muuttuu.

Nämä rentut eivät koskaan ole oikeasti itsevarmoja, eivät oikeasti, aidosti. Narsisti on näistä ihmistyypeistä ehkä kaikista eniten sellainen joka vaikuttaa itsevarmalta, mutta jonka itsevarmuus on ikään kuin näyttelemistä ja jonka itsevarmuus kumpuaa väärästä lähteestä. Narsisti alentaa muut ylentääkseen itsensä.

Miksi naiset sitten tuntuvat usein valitsevan ennemmin sen rentun kuin ns. kiltin miehen? Oman näkemykseni mukaan se johtuu eniten ehkä siitä, että ne rentut tekevät enemmän aloitteita kuin ns. kiltit miehet. Rentut ovat hyvin sosiaalisia, eikö totta. Heitä näkee etenkin iltaisin pubeissa jne. Missä ne kiltit miehet sitten ovat? Joku anonyymi kyseli myös sitä, että missä ne kiltit naiset ovat? Niinpä… ehkä he ovat kotona neulomassa sukkia, tietokoneen ääressä kirjoittamassa blogeja, harrastuksissa joita voi harrastaa yksin… Kiltit ihmiset eivät usein välttämättä ole kauhean sosiaalisia ja vaikka he olisivat, niin he eivät ainakaan tee niitä aloitteita… he jäävät usein ihailemaan ihastuksiaan kauempaa ja katsovat sivusta kuinka joku renttumies tai -nainen korjaa ihastukset talteen.
Eräs seikka joka tuli nyt mieleeni, etsiessäni informaatiota, on se, että nämä rentut tai pahat pojat ovat usein “jännittäviä”, jopa “vaarallisia”. Muistan lukeneeni “Rakkauden selitys”: Bas Kast kirjasta eräästä tutkimuksesta, joka tehtiin sillalla. Nainen pysäytti miehiä ja pyysi heitä täyttämään kaavakkeen. Kun miehet olivat täyttäneet kaavakkeen nainen repäisi palan paperia ja kirjoitti siihen yhteystietonsa. Tutkimuksessa käytettiin kahta erilaista siltaa. Toinen oli hutera riippusilta ja toinen tukeva puusilta. Tulokset olivat seuraavat, riippusillalla kaavakkeen oli täyttänyt 18 miestä, joista yhdeksän soitti naiselle… puusillalla kaavakkeen oli täyttänyt 16 miestä ja vain kaksi heistä soitti naiselle. Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että jännitys synnytti seksuaalisen kiinnostuksen. Ja se jännitys voi liittyä siis olosuhteisiinkin, mutta toki myös ihmiseen.

Uskoisin myös, että sellaiset naiset joilla on tarpeeksi itsevarmuutta osaavat ja pystyvät pääsemään näistä rentuista eroon. Harmi vaan, että jotkut naiset sitten tuntuvat olevan oikeita renttumagneetteja.

Ajatus:
“Every girl has to experience the bad boy to appreciate the nice guy.”
~Mae West~

Miksi renttu vetoaa naisiin? - Iltalehti
Why women really do love self-obsessed psychopaths

Miksi naiset ihastuvat renttuihin?

2010-12-28T22:00:00.001+02:00

Satuin tässä katselemaan romanttista komediaa “Tuplamorsian” (The Accidental Husband) ja saipas taas ajatukset liikkeelle, vaikka elokuva olikin ihan normaalia Hollywood höttöä.

Kuinka monen, etenkin romanttisten, elokuvien juoni menee niin, että ensin on joku ihana mies, sitten se mies tekee jotain ei niin ihanaa ja sitten tulee ero jne. ja lopussa palataan kuitenkin takaisin kun tämä mies tekee ns. “parannuksen”. Kyseisessä elokuvassa se ns. renttumies on oikeasti ihan kunnon mies mutta huijaa naista ja he ihastuvat ja sitten totuus valkenee naiselle. Totta kai nainen ei enää halua olla missään tekemisissä miehen kanssa, mieshän petti hänen luottamuksensa. Nainenhan ei tiedä sitä mitä me tiedämme eli, että mies on kunnon mies.

Ts. kun nainen sitten ihastuu renttuilevaan mieheen oikeassa elämässä ja tuo mies sitten lopulta tekee jotakin sellaista, joka on ihan oikea syy jättää mies niin mitä nainen tekee??? Hän ehkä saattaa jättää miehen, mutta kun tuo mies tulee hänen ovelleen julistamaan rakkauttaan niin nainen ottaa miehen takaisin. Miksi… no juuri siksi, että meille on syötetty tämä tällainen ihmeellinen kuva siitä, että miehet ovat aina vähän “renttuilevia”, mutta kun se mies rakastaa naista ihan todella niin se lopettaa renttuilun, joka ei tietenkään ole totta.

Tämä sama kuvio siis toistuu elokuvissa, useimmissa romanttisissa kirjoissa ja tarinoissa. Pointti on siis siinä, että meille lukijoille ja katsojille kyllä näytetään, että kyseinen mies on ok. Mutta, mutta… katsokaapa niitä tarinoita siitä näkökulmasta mitä se tarinan naispäähenkilö tietääkään kyseisestä miehestä. Yleensä ei juuri mitään. No jos minä törmään mieheen jossa on renttuilevia piirteitä, niin hemmetistäkö minä voin tietää, että onko hän oikeasti “kunnon” mies vai täysrenttu.

Huomautan tässä kohtaa vielä siitä, että romantiikkaan on aina kuulunut ripaus jotakin saavuttamatonta. Romantiikan pohjalla on ikuinen kaipaus, jopa täyttymätön rakkaus. Tätä kautta on helppo ymmärtää se, miksi juuri ne ihastumiset, jotka eivät koskaan toteutuneet ovat jääneet niin riipaisevasti ja kaihoisasti mieleen. Tämän takia ne kaikki romanttiset tarinatkin loppuvat yleensä siihen kun se pari saa toisensa… miksi, koska sen jälkeen alkaa se todellinen elämä, se jossa riidellään roskien viemisestä ulos, vessanpytyn kannesta ja siitä kuinka hammastahnatuubia puristetaan oikein.

Ei tämä ainut syy ole… olen kirjoittanut joskus aiemmin muistakin syistä miksi naiset ihastuvat renttuihin. Tämä nyt vaan sattui tulemaan mieleeni eli joskus ne kaikista turhimmat elokuvatkin voivat opettaa jotakin elämästä : )

Ajatus:
Miehet ovat tehneet elämästä naimattomille naisille niin sietämättömän, että useimmat sen asemesta ilomielin hyväksyisivät jopa huonon avioliiton. Melkein mikä hyvänsä on väkisinkin parempaa kuin kahmia kokoon elantonsa jossain alipalkatussa työssä ja karkottaa vapaa-aikanaan epämiellyttäviä miehiä pois yrittäen samalla epätoivoisesti jahdata miellyttävämpiä miehiä. ~Erica Jong~

Iloista joulua

2010-12-23T23:22:00.002+02:00

... sinulle ja sinulle ja sinulle ... :D

Rakkauskalenteri

2010-12-16T23:47:00.001+02:00

Ihailin tuossa kaupassa noita joulukalentereita. Jotkut ovat muuten yllättävän kalliita eli onneksi ei ole niitä lapsia, jotka olisivat niitä kinuamassa heti : )

Satuin sitten keskustelemaan asiasta jonkun kanssa ja tajusin, että minkä takia ei ole aikuisille suunnattuja joulukalentereita ja siis etenkään nimenomaan k-18 :D Yritin sitten hieman etsiskellä netistä et löytyiskö sieltä mitään ja tällaseen törmäsin. Ei nyt mikään paras mut jotain sentään.

Aloin sitten miettiä, että millainen tää aikuisten joulukalenteri sitten olisi. Sanoin, että luukun takana olisi nännin mallinen suklaa ja joku tyttö nakuna. Ei kauhean hyvä idea kuitenkaan ja entäs sitten mitäs meille naisille.

Sitten tuli mieleeni, että jos olisin parisuhteessa niin voisi pistääkin oman miehen kanssa pystyyn sellaisen pikkutuhman joulukalenterin. Se olisi sellainen jossa molemmat miettisivät 12 päivälle jonkun aktiviteetin. Sen ei tarvitse keskittyä pelkästään seksiin. Voitaisiin vaikka sopia, että molemmat keksivät vaikka 4 seksiin liittyvää aktiviteettia (esim. pikapano suihkussa ennen töihin lähtöä), 3 läheisyyteen liittyvää (esim. tunti illalla pyhitetään keskusteluun ja toisen kainalossa makoiluun yms.) 3 yhteistä tekemistä kodin ulkopuolella (esim. elokuvissa käynti) sekä 2 sellaista tekoa joka tehdään toiselle (esim. 40min selkähierontaa). Nämä voitaisiin vielä tehdä niin, että erottaa noista ne jotka onnistuvat parhaiten viikonloppuina/vapaapäivinä (etenkin jos molemmat/toinen vuorotöissä). Minulla ainakin tuli muutama ihan hauskakin idea mieleen kun aloin miettiä mitä kaikkea sitä keksisi. Kaikki riippuu siis pitkälti parista ja molempien omista mieltymyksistä jne.

Ehkä tämä kalenteri on aika huono toteutettavaksi jouluna kun on kaikkea muuta kiirettä ja hösellystä. Ehkä siihen voisi rauhoittaa jonkun muun kuukauden tai vaikka vaan kaksi viikkoa sellaisesta ajanjaksosta, jossa ei ole niin kiire ja stressi päällä. Tekisi varmaan ihan hyvää parisuhteelle : ) Miksiköhän sitä voisi kutsua… parisuhdeviikot, lemmenviikot, rakkauskalenteri… Tämä on taas yksi näitä ideoita joka pitää muistaa ja yrittää toteuttaa sitten kun on parisuhteessa.

Olen edelleen ollut aika väsynyt vaikkakin parempaan suuntaan ollaan menossa. Joitakin kivoja asioita tapahtunut ja joitakin ärsyttäviä kuten elämässä yleensä. Tänään törmäsin tuohon edellisessä poustauksessa mainitsemaani henkilöön ja sanoinkin vanhemmilleni, että “Miten joku yks ihminen voikaan niin äkkiä pilata päivän”. Päätinpä vaan, että nyt kun tilanne tulee olemaan se, että emme juurikaan näe toisiamme, niin yritän myös välttää hänen seuraansa. Tänäänkin meinaan kyllä nousi verenpaine siihen malliin hänen seurassaan ettei tosikaan. Hänessä on ehkä sellaisia lievästi narsistisia piirteitä. Mutta juu ei tästä sen enempää, ettei tarvitse häntäkään enää miettiä.

Onneksi sentään itse saan sitä hyvää palautetta. Viimeksi eilen eräs ihminen, jota en kylläkään ole tavannut (vielä), sanoi minulle mesessä, että “Sun kanssa jutellessa tulee sellanen lämmin olo”. Vastasin “Kiitos : )”. Olen joskus myös vastannut tuon tapaisiin kommentteihin, että se on tarkoituskin… siis pyrin siihen, että toiselle ihmiselle tulee positiivinen ja hyvä olo. Niin ja miksi en, ei se ole mitenkään minulta pois… pikemminkin päinvastoin ja tämän jos monet muut nyrpeänaamat vain ymmärtäisivätkään.

Niin siis juu nyt loppui viserrys… joululahjat jo osittain hankittu, kortit muistin lähettää juuri ja juuri ajoissa… niin, että jouluun on enää perkule viikko. No olenhan sitä vuoden vaihtumista jo odottanutkin kuin kuuta nousevaa, että saa taas hengittää vapaasti… tahi sitten ei??? Sehän jää nähtäväksi.

Ajatus:
Jotkut ihmiset ovat luonnoltaan ja virityksiltään niin täysin erilaisia, että he ovat yksinkertaisesti yhteen sopimattomia. ... He voivat oppia hyväksymään toisensa entistä paremmin ja antamaan toisilleen riittävästi tilaa itseilmaisulle, mutta he eivät ehkä silti halua olla toistensa seurassa.
~Stephen Arroyo~

Pahanolon purkamista

2010-12-05T00:26:00.004+02:00

Tänään eräs ihminen tai no muutama muukin sain ärsytyskynnykseni nousemaan. Normaalisti en varmaan olisi niin kovin ärsyyntynytkään mutta oli muutenkin huono päivä kun oli kipua ja särkyä. Niin siis nyt on sitten koko illan ollut jokseenkin pahamieli ja surullinen olo. Ei tämä yksinäisyyskään helpota sitä yhtään.

Tiedän, että itsekin olen joskus vähän liian kiltti ja ystävällinen tai siis tarkoitan, että kärsin siitä sitten itse em. tavalla. Tänään olisi ehkä pitänyt avata se suu ja sanoa jotain vastaan. Syy siihen miksi en sanonut mitään tuolle äykkäröijälle on se, että vihaan riitelyä ja epäsopua. Siitä tulee itselleni vielä pahempi olo kuin tämä. Minä voin vielä ottaa ne loukkaukset vastaan, selitellä itselleni, että toinen ei ehkä ymmärrä sanojaan ja tekojaan tms. mutta se olo mikä minulle tulee jos joudun tilanteeseen, jossa minun on loukattava toista ihmistä niin en pidä siitä yhtään. Joillekin ihmisille kun ei uppoa ne pehmeämmät sanat esim. “Minua loukkaa, että sanoit noin”, he eivät kuuntele. Päällepäsmäreitä, öykkärin äykkäreitä, kontrollifriikkejä… : (

Minä inhoan ihmisiä, jotka löytävät aina asioista valittamisen aiheita, jotka löytävät kaikessa sen nurjan puolen, eivätkä näe koskaan niitä hopeareunuksia. Eivät asiat murehtimalla ja valittamisella muutu. Asioista, niistä huonoistakin, voidaan puhua… mutta jätetään se valittaminen. Mikä siinäkin on, että sitä kiitosta saa niin harvoin. Onneksi sitäkin sain tällä viikolla ja sellaista, joka oikeasti tuntui aidolta ja nyt tässä olotilassani lämmittää sydäntäni enemmän kuin juuri tuolla hetkellä kun kyseinen ihminen ne kiitoksen sanat minulle lausui.

Minä hymyilen, yritän tuoda aurinkoa muiden päiviin ja pitkälti siksi, että minä tajuan sen, että jos ympärillä olevillani ihmisillä on hyvä olo, niin silloin myös minulla on. Olen sillä tavalla itsekäs : ) Jos minä hymyilen ja he hymyilevät takaisin, niin minun hymyni on sen jälkeen vielä suurempi. Minä teen joskus hassuja juttuja tai puen jotakin hieman huvittavaa ylleni vain siksi, että saan muut hymyilemään. Jos voisin kutittelisin jokaisen mutruhuulen nauramaan ja synkistelijän hymyilemään.

On minullakin huonoja päiviä, kuten tänäänkin sitten sattui olemaan. Sorruin hieman valittamaan ja puhumaan paskaa, mutta yleensä pahoina päivinä minä enemmänkin vain vetäydyn jonnekin omaan tilaani murjottamaan. Yksinolo rauhoittaa ne kuohuvat tunteet, löydän järjen äänen ja loogisuuden, ymmärrän omat tunteeni ja toisten sanojen ja tekojen syyt, motiivit. Rauhoitun, annan asioiden mennä, eivät ne maailmaa kaada, eivät edes minua. Ehkä minua eniten satuttaakin se, että en voi saada näitä joitakin ihmisiä tajuamaan tekojensa ja sanojensa voimaa, en saa heitä näkemään sitä mitä he tekevät muille, en saa heitä ymmärtämään.

Onneksi elämässäni on ihmisiä, jotka näkevät minut sellaisena kuin olen. Näkevät kaiken hyvyyden ja lämmön joka minussa pohjimmiltani on. Olen kiitollinen kaikista niistä aidoista ja rakkaudella sanotuista sanoista, joita he ovat lausuneet minulle.

Ajatus:
Aina kun olet vihainen minuutin ajan, menetät kuusikymmentä onnellista sekuntia.
~R. W. Emerson~

Jotain mukavaa sentään... satuin ihan vahingossa tai no ei tavallaan... löytämään erään lempiartsitini yhden biisin, jonka olemassaoloa en ollut edes tiennyt :)

Kuuntele tarkasti

2010-11-29T14:41:00.001+02:00

Minusta on hienoa, että ympärilläni on ajattelevia ihmisiä. Sellaisia, jotka osaavat kysyä “oikeita” kysymyksiä, jotka osaavat sanoillaan herättää minutkin miettimään sellaisia asioita joita en ole aiemmin tajunnutkaan. Tietysti pitää osata myös kuunnella tarkasti tai lukea tarkasti, maistella niitä toisen sanoja, osata olla loukkaantumatta ja tarkastella niiden sanojen todenperäisyyttä. Joskus sitä onnistuu, toisinaan ei… kukapa sitä täydellinen olisi :D

No tässä eräs nimeltä mainitsematon mieshenkilö sattui kirjailemaan postilaatikkooni postia, joka juurikin sai tämän ajatusjuoksun kulkemaan päässäni. Hän kirjoitti “… otat ihmiset ja suhteet sellaisina kuin he ovat, ja pohdit asioita, sen sijaan että kokisit ihmisten olevan olemassa ensisijaisesti itseäsi varten ja kokisit henkilökohtaisena loukkauksena, jos he eivät olisikaan sellaisia kuin haluat…”. Tuo kuulostaa varsin hienolta ja maistellessani sanoja tulin siihen tulokseen, että ehkä olenkin tuollainen.

Mutta, mutta… asioilla on aina kaksi puolta. Jos siis otankin ihmiset sellaisina kuin he ovat, niin en sitten varmaankaan esitä juurikaan vaatimuksia siitä millainen sen toisen pitäisi olla. Mietin… ehkä sen takia jotkut ihmissuhteeni ovat hankalia. Kun en aseta niitä vaatimuksia, enkä odotuksia, että toisen pitää olla sellainen tai tällainen ollakseen jotakin minulle… niin sen toisen voi olla vaikea olla seurassani. Tämä kaikki on siis enemmän tai vähemmän arvailua, ajatuksia, sanoja tuntemukselle jota en osaa kuitenkaan kunnolla selittää.

Selvennetään tai ainakin yritetään :D Jos minä en esitä vaatimuksia siitä millainen sinun tulisi olla, niin sinun voi olla vaikea olla seurassani, koska et tiedä miten ja millainen sinun pitäisi olla. Näin jäljelle jääkin se, että sinun pitää olla oma itsesi ja monelle se on aika vaikeaa. Toinen seikka johon tämä saattaa vaikuttaa on myös se, että jos minä en vaadi, enkä esitä odotuksia sinun suhteesi niin sinä saatat ajatella, että en ole kiinnostunut. Tämä on asia, jonka olen tajunnut aiemminkin ja josta olen jo joskus maininnut uusille tuttavuuksille. Ts. saatan vaikuttaa varsin kylmältä jne. kun en esim. heitä seuraavanlaisia kommentteja sulhasehdokkailleni “Miks me ei vietetä enemmän aikaa yhdessä? Miks sun pitää koko ajan tehdä niin hirveesti ylitöitä ja sit meillä ei ole aikaa olla yhdessä?”.

Niin minun kanssani voi olla hankala olla, koska haluan, että minun seurassani ollaan omasta halusta, ei siksi, että MINÄ haluan. Toki ymmärrän, että sillä mitä minä haluan on myös merkitystä, mutta eikö meistä jokainen halua, että se toinen ihminen haluaa olla seurassamme koska hän itse haluaa sitä. Tiedostan toki, että minun pitäisi vähän selvemmin tuoda omat haluni esiin ja opiskelen… taistelen itseni ja omien mörköjeni kanssa jatkuvasti.

Minä en ripustaudu tai takerru ihmisiin. Osin se johtuu omasta itsenäisyydestäni ja osin ehkä omista peloistani. Minun pitäisi kuitenkin uskaltaa ottaa toista kädestä kiinni, oppia ilmaisemaan selkeämmin omia tarpeitani, toiveitani… ei se tarkoita sitä, että alkaisin vaatia, se minun tulisi kaiketi ymmärtää itsekin.

Alkaa olemaan selvää loppuvuoden väsymystä. Nyt odotan vaan sitä, että vuosi vaihtuu, ehkä sitten saa taas hengittää vähän vapaammin. Tietyt asiat ärsyttää ja ahdistaa tällä hetkellä, mutta osasta niistä onneksi pääsee eroon aika pian. Näin se vaan on… PISTE.

Menneisyyden haamuja

2010-11-22T00:01:00.001+02:00

Törmäsin tässä asiaan, joka ei olekaan muistuttanut olemassaolostaan pitkiin aikoihin. Kyse on läheisyydestä ja sanoisinko kosketuskammostani. Selailin tässä tänään vanhoja kirjoituksiani pikaisesti läpi ja törmäsin myös vanhoihin teksteihini “Henkilökohtaisia kipuja” ja "Henkilökohtaisia kipuja 2”, joissa olen käsitellyt tätä aihetta jo keväällä 2008. Lukaisin nuo tekstini läpi ennen tämän tekstin kirjoitusta. Olipas tyttö kirjoittanut asiaa jo silloin :D

Lyhyesti… tapasin nyt toistamiseen tätä miestä, jonka tapasin joskus kolmisen viikkoa sitten ensimmäisen kerran. Olisimme varmasti tavanneet aiemmin tuon toisen kerran, mutta siihen ei vaan ollut mahdollisuutta. No tuo toinen tapaaminen ei ehkä ollut kummankaan mielestä mitenkään erityisen hyvä. Hän oli sairastellut ja minä olin oikeastaan aika väsynyt (liian väsynyt?). Nämä alkutaipaleen tapaamiset kun kuitenkin ovat aika tärkeitä, myöhemmin noilla asioilla ei merkitystä vaan sairastumiset ja väsymys kuuluvat arkielämään. No tästä näköjään seurasi sellainen hassu väärinkäsitysten vyyhti (lue: olisi pitänyt puhua), että kumpikaan ei oikein tiedä saako koskea vai ei. Juttelimme asiasta siis jälkikäteen puhelimessa. Joka tapauksessa se joka sieltä hänen sanojensa joukosta iski tajuntaani oli seuraavat sanat “Kun säkään et kauheasti tee aloitteita…” Hän siis viittasi kosketukseen. sanoin tietäväni, että olen vähän sellainen. Etenkin ihan alussa. Hän jatkoi kyllä, että ei halua syyttää. Ymmärsin kyllä, hän sanoi sen ikään kuin vain toteamuksena.

No itkin sitten tuon puhelun jälkeen tai no olin itkenyt jo sitä ennen. Vähän on taas tunteet pinnassa :D Tai no välillä ei kauheasti naurata. Joka tapauksessa tajusin, että tässä sitä taas ollaan, että näin ne menneisyyden haamut taas nousevat pintaan. En puolustele mitenkään itseäni, mutta tähän tilanteeseen vaikuttivat muutamat jutut. Se, että tapaamisien välillä oli kolme viikkoa teki jo itsessään siitä hieman hankalan ja sitten vielä nuo ym. asiat. Sen lisäksi, en tiedä, välillä tuntuu, että kommunikaatio meidän välillä ei oikein suju tai se siis takkuilee jotenkin. Tämän siis huomannut jo aikaisemmin ja uskon, että sekin on saanut minut hieman jarruttelemaan. Toisaalta on vähän sellainenkin olo kuin olisimme enemmän kavereita kuin mitään muuta.

Niin ja miksi itkin… siksi, että minua harmittaa ihan älyttömästi jos tämäkin taas kaatuu on se syy mikä tahansa. Harmittaa siksi, että hän on mukava, sopivan ikäinen, ihan kivannäköinen, hyväkäytöksinen yms. yms. siis ne perusasiat kunnossa, joiden toivonkin olevan ilman suurempia ongelmia (tai ei ainakaan vielä ole ilmennyt *koputtaa puuta*). Harmittaa se, että aika kuluu koko ajan, mutta minä rämmin jossain ihmeen sinkkusuossa. Voisiko joku ystävällinen sielu lähettää kartan tänne tai… lähettää pelastushelikopterin tai jotain pliiiiis.

No me nyt päätimme tavata ainakin vielä kerran. Luulenpa, että kerron hänelle minun menneisyydestäni. Emme oikeastaan olekaan niistä puhuneet, emmekä ehkä muistakaan tärkeistä asioista tarpeeksi. No näillä mennään ja katsotaan sitten miten käy…

Miehet…

2010-11-16T19:01:00.000+02:00

On joskus todella ärsyttäviä. Huokaus…

Välillä kyllä on tuntunut siltä, että vakipano on halunnut yrittää houkutella minua pyörtämään päätöstäni. Tuossa oli usean päivän ellei nyt ihan viikon pituinen täysin hiljainen jakso. Ei viestiä, eikä mitään yhteydenottoa. Eilen sitten keskustelimme netin välityksellä.

Hän sitten heitti sen lauseen jota olin jo osannut odottaa, mutta jota en varsinaisesti halunnut kuulla eli “Miks et sanonu mulle et olisit halunnu jotain vakavampaa?:)”. Jos tämä lause edes olisi tullut siinä vaiheessa kun kerroin päätöksestäni, niin silloin uskoisin, että se olisi aito kysymys… nyt se tuntuu manipulaatiolta ja houkuttelulta. Vastasin tähän sitten “ No olisinko mä saanu sulta jotain vakavampaa? Viimeks sanoit ettei susta ole 24/7 poikaystäväksi ja mä olen sen niin ajatelluki... ja ajattelin myös et tuskinpa sua kiinnostaa ku et oo mitään merkkejä antanu siihen suuntaan et sua kiinnostais :)” Hän siihen sitten… “Hmmm, olisit ehkä voinut saaada:)”. Johon minä sitten… “No ehkä se ehkä oli just se mikä ei riittäny mulle :D”. Johon hän heitti… “Hehheh”

Niinpä… hän tuntui siis kaupittelevan jotain mitä hän ei edes ollut aikeissa myydä. Siltä se ainakin vähän tuntui. Ei siinä mitään, tavallaan kyllä ymmärrän tämän käytöksen, olen siihen törmännyt tähän aikaisemmin muiden miesten taholta. Silti se on aina yhtä ärsyttävää.

Myöhemmin hän yritti vielä saada minut tapaamaan hänet, edes vähän pussailemaan. Sanoin, etten pysty. Kyse ei ole siitä, että olisin jonkun ja siihen vakipano juuri vetosikin “No eihän se sitten ole väärin… ei sen tarvitse tietää… eihän sun tarvis kertoo… pussaillaan vaan…”. Okei annan vakipanolle anteeksi… kaikki tuo johtuu siitä panetuksesta ja on “pikkuveljen” puhetta :D Mutta silti siis ärsytti se, että minun pitää ikään kuin puolustella itseäni… “Niin mutta ku mä en pysty… ei se mitään vaik toinen ei tietäis mut mä tiedän ja mä en kestä sen tunteen kanssa… mä en halua valehdella”. Kun sitten olen tehnyt selväksi, että “EI”… niin paluupostissa tulee “höh”. Tuo taas tuntuu syyllistämiseltä.

Sekin ärsytti, että hänen piti tivata muutamaankin otteeseen sitä, että “Joko te oiotte ollu sillai ;)” Johon minä aina vastasin, että “Mitä se nyt tähän kuuluu?”. Olin kuitenkin jo kertonut, että se tapaaminen tämän miehen kanssa oli ensimmäinen kerta eli en ollut vehdannut molempien kanssa samaan aikaan edes, vaikka meillähän ei ollut mitään sopimusta mistään vakipanon kanssa, emmehän me olleet koskaan keskustelleet näistä asioista.

Kuulostaa ehkä vähän katkeralta tuo tekstini… se ei ole sitä… olen vaan lievästi ärtynyt vakipanon tai no ylipäätään miesten käytöksestä. Tuosta tuollaisesta, että kun kaikki on ohi tai loppu, niin sitten pitää tulla heittämään em. kaltaisia juttuja. Ikään kuin se auttaisi, että tulee itkemään oven taakse ja sanoa, että “Nyt kaikki on toisin… nyt mä tajuan kuinka paljon sä merkitsist mulle”. Näitäkään ei tapahdu kuin elokuvissa :D Niin voisihan hän asiallisesti kysyä, että “Mikä sun tilanne on?”.

Eli hoh ja hoijaa… no niin makaa ku petaa…

Muutoksen tuulia vai pieniä puhureita

2010-11-08T16:17:00.000+02:00

Arvatkaapa mikä on mielestäni vaikeinta parisuhteilussa… se, että etsimällä ei löydä eikä etsimättäkään tule löydetyksi. Syvä huokauuuus… Niin ja kun niin käy, niin niinä yksinäisinä ja heikkoina hetkinä alkaa aina väkisin miettiä, että sen vian pitää olla minussa. Ah, kuinka suloista kun oma mieli lyö jo valmiiksi lattianrajassa makaavaa itsetuntoa. No se on itsetutkiskelun paikka se…

No sain sitten jollakin tavalla juteltua vakipanon kanssa asiasta, joskaan se ei tapahtunut livenä. Hän sattui tulemaan meseen ja kysyi sitten, että “Miksi sä oot ollu noin hiljanen?”. Johon vastasin, “Oon vaan ajatellu asioita”, johon hän sitten “Kerro”. No kun minä en osaa valehdella ja vastaan kun kysytään. Ajattelin myös, että ihan sama vaikka sanon sen nyt kun tunteet muutenkin pyörineet päässä. Niinpä sitten selitin asiani eli sen, että en voi tavata häntä ainakaan ennen kuin olen selvittänyt tämän mikä-tämä-nyt-sitten-onkaan - suhteen siihen tapaamaani mieheen. Selitin vakipanolle, että viettämäni aika hänen kanssaan on ollut mukavaa ja nautinnollista, mutta se ei vaan riitä enää minulle. Sanoin myös itkeväni. Hän tietysti kysyi miksi, johon sitten vastasin, että “Tuntuu pahalta koska tuntuu, että menetän ystävän”. Olisi aika järjetöntä ajatella, että hänellä ja minulla voisi olla minkäänlaista suhdetta muuten. Siis koska meidän suhteemme on ollut puhtaasi panosuhde, niin emme voi palata olemaan “vaan ystäviä” koska emme ole olleet koskaan “vaan ystäviä”.

Toinen erittäin painava seikka tässä koko asiassa on juuri se, että hän on käytännössä katsoen naimissa työnsä kanssa. Kun meseilimme aiheesta niin hän itse sanoi minulle “Ei musta ole 24/7 poikaystäväksi”, johon vastasin “Ei edes 12/5”. Se on vaan tosiasia, tosiasia jonka minäkin tiesin ja jonka takia en koskaan liiemmin kuvitellut edes saavani mitään muuta kuin satunnaisia panoja. Tästä syystä en koskaan juurikaan edes vaatinut mitään enempää, koska tajusin jo aikaisessa vaiheessa, että jos olisinkin esittänyt jonkinlaisia vaatimuksia niin olisin jäänyt toiseksi. Arvostan kuitenkin hänessä myös paljon sitä, kuinka omistautunut hän on työlleen, josta hän nauttii ehkä enemmän kuin työstä olisi lupa nauttia. Hänen elämänsä ja siinä tekemänsä valinnat ovat täysin hänen. Toki minussakin pieni ääni aina silloin tällöin kuiskaili “Jos olisit kauniimpi, sopivampi, ihanampi, nuorempi, hoikempi… niin ihan varmasti hän haluaisi sinut kokonaan…”. No näitä suuria rakkaustarinoita tapahtuu pääosin vain elokuvissa, reaalimaailma on usein toisenlainen.

Tästä keskustelustamme on nyt sellainen viikon verran. Tuon viikon aikana hän kyllä yritti saada minut suostuteltua tapaamaan hänet samoissa merkeissä kuin ennenkin, mutta minä kieltäydyin. Jollakin tavalla se oli ehkä jopa ärsyttävää, siis tyyliin “Enkö mä jo sanonut et en nyt pysty tapaamaa PISTE”. Käydessämme tuota mesikeskustelua sanoin kyllä hänelle, että “Eikö tämä ollutkin odotettavissa, siis että eihän tää voi jatkua näinkään ikuisesti…”.

En siis tiedä tulenko enää koskaan näkemään häntä. Enää ei itketä ja se kaikki itkukin mitä itkin oli nimenomaan sitä, että koin menettäväni yhden hyvän ihmisen elämästäni, ystävän. Tietysti siinä itkussa oli myös sitä yksinäisyydenpelkoa, ahdistusta muutoksesta ja tulevaisuudesta, sitä että ei kuitenkaan ollut tarpeeksi tärkeä, huolta siitä ettei saa ehkä koskaan tietää miten hän elää lopun elämänsä. Mietin sitä mitä hän on merkinnyt elämässäni ja taisin sen jossain aiemmin mainita, että hän on ollut tämän vuoden ajan ikään kuin henkireikä. Olen saanut säännöllisen epäsäännöllisesti seksiä ja pienen palan läheisyyttä, sekä hauskoja hetkiä. Arkisemmalla tasolla olen nyt huomannut, että hänen viestittelynsä ovat piristäneet useitakin päiviä, koska nyt kun niitä ei enää ole ollut samalla tavalla niin niitäkin kaipaa.

Se mihin otsikkoni viittaa on se, että joko kaikki muuttuu tai sitten tämä on vain pieni pyörähdys ja hetken päästä huomaan palanneeni samoihin kuvioihin. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että mikäli tämä juttu tämän tapaamani miehen kanssa ei kanna sen pidemmälle niin mitä sitten??? En osaa yhtään sanoa mistään mitään, en tällä hetkellä edes viitsi hirveästi sitä ajatella, stressata turhaan tulevaisuudesta…

Ajatus:
Lemmenvietti herää aina kutsuttaessa, mutta rakkaus vain milloin se itse haluaa.
~Lord Chesterfield~

Treffilöintiä

2010-10-31T19:51:00.001+02:00

Tapahtumia parin viimeisen kuukauden ajalta.

Tapasin exän syyskuussa. Se oli sikäli aika hauska juttu, että kirjoittelin tuolla syyskuun alussa nähneeni unta hänestä. Muutama päivä tuon jälkeen hän otti yhteyttä, että “olisi kiva tavata”. Hän tuli tänne ja viettimme ihan mukavan illan, joskin aika kostean. Oli aika outoa tavata kun emme olleet nähneet kahteen vuoteen. Jännitin tapaamista, olihan se aika hassua tavata noinkin pitkän ajan jälkeen, etenkin kun emme ole juurikaan pitäneet mitään yhteyttä. Pari kertaa tuona aikana hän kyseli kuulumisiani ja eipä juuri muuta.

Oli meillä ihan mukava ilta ja sain jutella sellaisista asioista, joista kovin moni muu ei ole valmis keskustelemaan kanssani. Huomasin kyllä nyt selkeämmin ne asiat minkä takia suhteemme ei oikein ottanut toimiakseen silloin aikoinaan. Lopputulos: vuosikymmenen krapula : (

Tapasin erään muutaman vuoden itseäni vanhemman miehen. Olimme jutelleet netissä vähän aikaa ja kävimme sitten ajelulla ja kahvilla. Tulimme luokseni ja juttelimme vähän aikaa. Hän lähti kotiin. Siinäkin ihan mukava mies varmaan, mutta ongelma olikin siinä, että minussa ei mikään liikahtanut. En oikein löytänyt minkäänlaista vastusta hänestä. Puhuimme erinäisistä asioita ja kun minä sanoin mielipiteeni niin useammankin kerran hän sanoi “Niin toi on ihan totta, en oo miettinytkään sitä noin”. Hän tuntui kyllä olevan minusta kiinnostunut, harmillista… Lopputulos: mukava ilta.

No sitten tapasin erään toisen herran, jonka kanssa jutustelin netissä aika lyhyen aikaa. Hän sitten ehdotti, että voisi tulla käymään kahvilla. No myönnyin. Niinpä hän sitten kävikin. Tuli joskus kahdeksan aikaa sunnuntai iltana ja poistui joskus ysin jälkeen. Eikä muuten juotu kahveja. Tarjosin kyllä, mutta ei sitten halunnut juodakaan siihen aikaan. Tämä mies oli kyllä ihan mukavan näköinen ja tuntui ihan kiinnostavalta. Toisaalta jokin asia hänessä myös häiritsi minua, joskaan en osaa oikein sanoa mitään. Jotenkin jäi olo, että hänen nopea poistumisensa johtui siitä, että en ollut hänen mielestään kiinnostava tms. vaikka hän sanoinkin poistuessaan jotain “Juodaan ne kahvit sit ens kerralla”. Hän ei ottanut yhteyttä, enkä minäkään sitten jaksanut vaivautua. Lopputulos: jos ei ole järkevää pitkittää sitä tapaamista, niin tuollaiset liian nopeatkin kohtaamiset eivät ole ehkä hyvä juttu.

Noooh… sitten tapasin sellaisen melkein ikäiseni miehen. Kirjoittelimme ensin netissä ehkä viikon verran, toinen viikko meni jutellessa puhelimessa joka ilta puolesta tunnista tuntiin. Sitten menin hänen luokseen. Vietimme ihan mukavan illan, juoden ja syöden. Sohvalla hän kyllä jo vähän siveli reittäni, mutta ei tehnyt muuta. Menimme sitten nukkumaan ja mies kävi kiinni kuin sika limppuun : ) No ei nyt ehkä ihan, mutta melkein. Siinä sitten nautimme hetken toisistamme ja kävimme nukkumaan. Aamulla uusinta ja sitten hän lähtikin töihin. Minä jäin sinne keräämään tavaroitani kasaan. Lopputulos: epäselvä toistaiseksi.

Olin sopinut jo herra N. kanssa, että saattaisin piipahtaa hänen luonaan samalla, koska sattuu asumaan matkan varrella. Soittelin sitten hänelle ja kyselin, että sopiiko tulla. Niinpä sitten otin suunnakseni pienen harharetken matkalla kotiin. Oli aivan järjettömän ihanaa tavata hänet. Hänenkin tapaamisestaan oli kulunut jo kaksi vuotta. Kun hän tuli minua vastaan asemalle, niin hymyilin ja sanoin “Nyt me kyllä halataan” ja niin halattiinkin. Aiemmin, olimme kai molemmat jotenkin liian ujoja tekemään niin eli aika muuttaa ihmisiä, joskus parempaan suuntaan. No menimme hänen luokseen ja sain tutustua häneen tyttöystäväänsä, joka vaikuttikin ihan mukavalta tytöltä tai no naiselta. Vietimme ihan mukavan päivän ja illan. Juttelin herra N. kanssa kaikenlaista ja sitten illalla söimme kolmisin maittavan illallisen kynttilän valossa viinin kera. Sitten suuntasin matkani takaisin kotiin. Halasimme vielä herra N. kanssa ennen lähtöäni ja se tuntui mukavalta. Ei siksi, että haluaisin hänet tms. vaan siksi, että minusta on järjettömän ihanaa, että minulla on hänenkaltaisensa ystävä… YSTÄVÄ. Oli niin ihanaa katsoa tai olla läsnä siinä sellaisessa rakastavassa ja välittävässä ilmapiirissä. Olen myös erittäin onnellinen hänen puolestaan. Itken tätä kirjoittaessani…

Itkin melkein matkalla kotiin samasta syystä, itkin tänään aamulla joskin eri syystä, ja itken nyt taas. Olen väsynyt ja rakkauden sekä huolenpidon tarpeessa : ) Tuo viimeisin herra poistui maasta vähäksi aikaa eli tämä tarina jäi siksi epäselväksi. Vakipano oli yhteydessä tänään ja sanoin, että “En pysty tapaamaan nyt”. Se oli osa syy siihen miksi itkin. Syy siihen on lähinnä se, että kun olen aiemminkin miettinyt sitä, että jos jossain vaiheessa tapaan jonkun jonka kanssa aloitan suhteen niin minun pitää jättää hänet. Toki minulla on tunteita häntä kohtaan, enemmänkin välittämistä kuin rakkautta tai syvää intohimoa. Sen takia se tuntuukin pahalta. Minun täytyy hyvästellä ystävä, ihminen joka on kuitenkin ollut minulle tietynlainen henkireikä jo vuoden ajan. Toisaalta olen tiennyt sen koko ajan, että ne jäähyväiset tulevat joskus. Täytyy selvittää pää… ja keskustella asiasta hänen kanssaan. No siitä joskus lisää myöhemmin.

Otetaan kantaa

2010-10-21T15:17:00.000+03:00

Siis tähän homokeskusteluun joka velloo juuri nyt tällä hetkellä. Itse satuin katsomaan tuon “Homoillan” ensimmäisen osan, toisen osan aikana taisin siirtyä seuraamaan BB:tä. No herättihän tuo ajatuksia.

Mielestäni on hassua, että on pitänyt säätää erikseen sellainen systeemi kuin “rekisteröity parisuhde”. Avioliittolaki määrittää sitä kuka voi mennä naimisiin ja kenen kanssa. Avioliittolaki alkaa sanoin “Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet”. Toisaalta monet lait nojaavat uskontoon, kuten tämäkin. Siis niiden muoto ja asetukset ovat tulleet vallitsevasta uskonnosta, silloin kun lakeja on säädetty. On kuitenkin huomionarvoista, että heteropari voi mennä avioliittoon maistraatissa, jolloin uskonnolla ja etenkään sillä raamatulla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Tarkoitan siis sitä, että ymmärrän kyllä senkin näkökulman, että ne joille raamatun sana on elämisen pohja vetoavat juuri siihen, että pyhänkirjan mukaan avioliitto on nimenomaan miehen ja naisen välinen sopimus.

Tässä ehkä se suurin ongelma. Siis se, että tässä kohtaa se laki ja uskonto kävelevät käsikädessä. Itse koen, että avioliittolakia pitäisi muuttaa niin, että se mahdollistaisi myös homoparien solmivan avioliittoja. On sitten ihan kirkon asia suostuuko se vihkimään heitä vai ei, siihen en ota kantaa. Siis koska avioliittoon he pääsisivät siis maistraatissa. Ymmärrän toki senkin, että osa homoseksuaaleista haluaisi avioliittoon nimenomaan kirkossa, etenkin jos he itse ovat uskovia ja haluavat sen Jumalan siunauksen liitolleen. Toisaalta itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ei siihenkään kirkkoa tarvita. Kirkkohan on oikeastaan vain välikappale, mieluummin minä pidän itse suoran yhteyden Jumalaani, en minä siihen kirkkoa, pappia tai seurakuntaa tarvitse.

Tässä vielä pari artiklaa ihmisoikeuksien julistuksesta.

“2. artikla. Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.”

“16. artikla. 1. Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen. 2. Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja täydestä suostumuksesta. 3. Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan.”

Voidaan siis selkeästi sanoa, että tässä kohtaa eivät ihmisoikeudet ainakaan toteudu. Tosin kuten Wikipedia mainitsee “Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistus sekä kansainväliset ihmisoikeussopimukset takaavat jokaiselle täysi-ikäiselle ihmiselle oikeuden mennä avioliittoon. Käytännössä jokaisen valtion omat lait sääntelevät tämän oikeuden toteutumista tarkemmin”.

Itse voisin kuvitella, että meillä käy suurin piirtein samoin kuin esim. Ruotsissa. Siellä rekisteröity parisuhde hyväksyttiin jo vuonna 1994 (meillä 2001) ja avioliitto saman sukupuolen edustajien välillä hyväksyttiin viime kesänä.

Luulen, että yksi syy miksi tämä herättää paljon huomiota jne. on se, että se herättää aina sen saman ajatuksen lopulta, eli saako kaksi miestä adoptoida lapsia. On hassua kuinka monen mielessä varmasti herää vaikka minkänlaisia ajatuksia päässään. En itsekään oikein tiedä mitä mieltä olisin. Tunnepuolella jotenkin edelleen vähän haraan vastaan. Toisaalta jos joku kysyisi minulta mielipidettäni asiaan, niin vastaisin varmasti jotakin tyyliin, “Eikö jokaisella ihmisellä ole oikeus vanhemmuuteen?”. Eikö ole hassua mennä riistämään toiselta mahdollisuus isyyteen vain siksi, että hän sattuu rakastamaan toista miestä. Samalla kuitenkin suomme isyyden monelle sellaiselle, jolle sen olisi voinut jättää suomatta.

En oikein ymmärrä sitäkään, että vedotaan usein siihen, että lapsella pitää olla äiti ja isä. Eivät nämä nykyajan lapset kasva missään purkissa. He saavat kyllä vaikutteita joka paikassa eli kyllä ne naisen ja miehen roolit tulevat selviksi ja samoin se perinteinen heteroparisuhdemallikin, sitähän on media pullollaan. On aika turha sanoa, että homoseksuaalit olisivat sen huonompia vanhempia kuin heteroseksuaalit. Eihän se seksuaalisuus sinänsä liity vanhemmuuteen, kysehän on huolenpidosta ja ei siihen liity sukupuoli mitenkään. Voisi jopa sanoa, että näissä liitoissa ne lapset ovat ehkä jopa todella toivottuja lapsia, eivätkä niinkään vahingon kautta maailmaan syntyneitä, jolloin näitä lapsia ehkä jopa rakastetaan enemmän.

Nämä asiat ovat niitä, joita olisi suositelkaa miettiä järjellä ja ottaa asioista selvää itse. Kun niihin sekoitetaan tunteet, niin silloin niistä tulee vaikeita. On helppo aina sanoa, “Niin mutta ku musta tuntuu siltä..”, mutta perustelepa sitten se tunne. Vaikeita asioita, joiden kaiketi pitäisi olla helppoja ja silti ne eivät ole. En väitä olevani oikeassa näissä omissa mielipiteissäni, enkä oikein itsekään tiedä mitä mieltä olisin. Kuten sanoin, joskus se tunne on eri mieltä kuin järki. Jokaisella on silti se oma mielipide ja jopa oikeus siihen, eikö niin.

Wikipedia: Same-sex marriage

Mä vihaan sua

2010-10-18T17:03:00.001+03:00

Sä olet liian mukava, liian ihana. Mä mietin sua ihan liikaa, mietin ihan liikaa mitä teet tai et tee tai mitä tekisit jos olisit nyt täällä. Mietin mikset ole ottanut mitään yhteyttä tai kun otat niin miksi edelleen olet niin ihana.

Sä et ole täydellinen, sä et ole sellainen kuin millaiseksi kuvailisin ihannemieheni ja silti sä olet ollut liian sopiva. Mä pidän tavasta millä me jutellaan mesessä, hassutellaan. Mut silti mä vihaan sua tai tahtoisin vihata.

Mua ärsyttää, että sä olet saanut mut epäilemään myös liikaa. Epäilemään kaikkia pieniä juttuja ja isoja juttuja. Mä mietin ihan liikaa mikä on totta ja mikä valhetta, kun en kuitenkaan tiedä kuin sen minkä sinä kerrot.

Sä silitit mun hiuksia, nuuhkit niskaa, olit vieressä ja pidit hyvänä. Me rakasteltiin illalla. Mä katsoin sua silmiin ja sä kysyit “Mikä toi tollanen katse nyt on?”. Mä hymyilin. Me rakasteltiin aamulla. Sä katsoit mua silmiin, hipaisit poskea ja sanoit “Sulla on ihan punaset posket”. No sähän ne sait aikaseks. Silti mä vihaan nyt sitä tunnetta jonka jätit minuun. Se oli liian hyvä, liian kaunis.

Ota ne kaikki takasin, katoa jonnekin ja jätä mut rauhaan. Mä vihaan sitä et mä en voi vihata sua.

Ei seksiä ilman rakkautta

2010-10-16T22:21:00.000+03:00

Jotenkin tuo lause saa minut aina ihmettelemään. Ihmiset myös tuntuvat toitottavan sitä sukupuolesta tms. riippumatta. En vaan jotenkin ymmärrä ihan täysin sitä mitä ihmiset tuolla tarkoittavat? Miksi he sanovat noin, mikä on sen ajatuksen pohjimmainen tarkoitus?

Itse koen tuon lauseen hieman negatiivisessakin valossa. Olen useamminkin kirjoittanut siitä, kuinka minua häiritsee se, että ihmiset olettavat voivansa omistaa toisia ihmisiä. Yleensä kun puhutaan rakkaudesta, niin siihen hirveän helposti liitetään juuri tämä omistaminen, vaikka se ei rakkauteen kuulukaan. Koen, että jos joku mies sanoisi tuon lauseen minulle, että hän tarkoittaisi “Jos en saa omistaa sinua, en halua olla missään tekemisissä kanssasi”. Tavallaan koen sen siis jopa manipuloimisena, yrityksenä saada minut rakastamaan. Ja mitä se rakkaus itse asiassa on… se on sitä, että annamme toiselle ihmiselle erityisen sijan. On eri asia jos sen erityisen sijan antaa todellakin omasta halusta kuin se, että jos sen antaa siksi, että kokee toisen ikään kuin pakottavan siihen. Vähän niin kuin… “Jos sinä et rakasta minua niin minäkään en rakasta sinua”.

Kuinka usein siitä rakkaudesta tulee se ongelmien aiheuttaja. Aletaan kilpailla siitä kumpi rakastaa enemmän. Ollaan joka itsekkään ylpeitä siitä, että itse rakastaa enemmän toista kuin toinen minua tai sitten nimenomaan vahditaan sitä, ettei vaan ole se joka rakastaa enemmän, ettei vaan käy huonosti. Miksi sitä rakkautta pitää säädellä, annostella???

Ymmärrän kyllä, että tuolla tuon lauseen pohjalla on myös ajatus siitä, että pelkää tulevansa loukatuksi ja satutetuksi. Entä jos minä rakastankin ja antaudun toiselle ja hän vain käyttää minua hyväkseen. Mutta tässä on juuri se vaatimus… “En uskalla rakastaa sinua, jos sinä et rakasta minua”. Ja mitä tästä seuraakaan jos siitä syntyy suhde… no se, että koko ajan vahdataan, että rakastaako se toinen minua vai ei. “Tänään hän ei halannut minua töistä tullessaan vaikka hän aina tekee niin… hän ei rakasta minua enää”. Näin siitä rakkaudesta tulee itsessään ahdistuksen lähde.

Seksi on toki hirvittävän intiimiä, siinä ihminen on aina haavoittuvainen. Seksin kautta ihminen voi ilmentää itseään hirveän vahvasti. Itselleni seksi onkin hyvin pitkälle myös itseilmaisua. Se on vahvaa kehonilmaisua ilman sanoja. Välitän kehoni kautta tunteeni toiselle ja toivon toisen ihmisen ymmärtävän edes pienen osan. Onko sillä väliä jos toinen ei ymmärräkään. On ja ei… ei siinä mielessä, että joskus se antaminen on tärkeämpää kuin itse saaminen. Eikä siis pelkästään seksissä vaan tunteissa, materiassa… missä tahansa. Aika moni sortuu myös ajattelemaan, että “No mutta minähän olen ansainnut rakkautta…”. No jokainen onkin omalla tavallaan, mutta jos sitä aletaan mittamaan, että kuinka paljon on antanut ja kuinka paljon saanut, niin se rakkauden merkitys häviää. Tässäkin mielessä sanonta “Jos haluaa saada, on pakko antaa” pitää paikkansa.

Katosin ehkä aika kauas tuosta otsikosta, mutta kysehän on siis rakkaudesta eikä seksistä, siis tuossa lauseessa. Mietin vaan joskus tällaisia asioita, antakaa anteeksi :D

Moderni parisuhde

2010-10-04T16:14:00.001+03:00

Luin tässä kirjan, joka osoittautui ihan mielenkiintoiseksi opukseksi eli Tony Dunderfeltin "Parisuhteen kemia". Teos kuvaa miten parisuhde, nimenomaan siis naisen ja miehen välinen intiimi suhde, on muuttunut ajassa sekä paneutuu niihin muutoksiin joita koemme parisuhteissa nykypäivänä. Siinä parisuhteet jaetaan I, II ja III-vaiheisiin. I-vaihe kuvaa sitä parisuhdemallia joka on ollut vallalla luolamies ajoista näihin päiviin eli suhdetta, jossa miehellä on valta (lyhyesti sanottuna). II-Vaiheen parisuhde kuvaa useimpia nykyaikaisia suhteita tai niitä, joita solmitaan tänä päivänä. Niissä naisen itsenäistyttyä (ts. ei ole enää miehen vallan alla) on molempien yksilöllisyys noussut esiin. Naisella on oikeus haluihinsa ja tarpeisiinsa, hän on itsenäinen ja jopa vahva nainen. Mutta kuten yleensä kaikissa ihmissuhteissa. Kun joku on jotakin, niin toinen on sitten sen vastapuoli. Eli kun naisista on tullut itsenäisiä ja haluavia toimijoita, niin miehistä on tullut pehmeämpiä. Kyse on siitä, että parisuhteessa etsitään tasa-arvoa, joka toimiikin joillakin tasoilla, mutta silti ihmiset ovat onnettomia.

Kirjan antamat kaksi ensimmäistä parisuhdemallia ovat ne jotka ovat suurimmaksi osaksi edelleen toiminnassa. Luettuani kirjan, ymmärsin kuinka näistä kahdesta mallista on erilaisia sekoituksia, vaikka kirjassa pääosin esitetään ne niin, että molemmat, siis mies ja nainen ovat samassa vaiheessa. Muunnelmina ovat ne joissa, ihmiset ovat parisuhdemalleisaan eri vaiheissa, niistä vasta niitä ristiriitoja ja sekaannuksia syntyykin. Kirja painottaa myös seksuaalisuutta, joka onkin yksi tärkeä alue naisen ja miehen intiimissä suhteessa. Kirja kuvaa oivalla tavalla juuri sitä, että vaikka tällainen II-Vaiheen tasa-arvoinen suhde voi vielä toimiakin yleensä arjessa, niin makuuhuoneenpuolella se tuottaa usein kuitenkin ongelmia. I-vaiheessa mies ottaa, eikä edes anna ajatustakaan naisen nautinnolle, niin II-vaiheessa taas ongelmaksi nousee se, että kuka johtaa leikkiä.

II-vaiheessa ne vaakakupit ovat kaatuneet yleensä niin päin, että nainen usein päättää perheen asioista ja tästä seuraakin se, että taakka käy turhan raskaaksi. Usein kuitenkaan kumpikaan osapuoli ei oikein osaa tehdä asialle mitään. Nainen ei useinkaan varmaan tietoisesti ole pyrkinyt ottamaan valtaa tai ainakaan kaikkea valtaa, mies on usein sen myös hänelle antanut, kun se kaikki nyt näyttää käyvän naiselta niin hyvin. Mies menettää näin otteensa yhteisiin asioihin ja kun nainen kokee olevansa se voimakkaampi osapuoli tai se jonka pitää “huolehtia“ kaikesta, niin se tietynlainen jännite katoaa. Nainen haluaa ja tarvitsee voimakkaan miehen.

Miehet tuntuvat usein olevan pihalla siinä mitä naiset haluavat. En ihmettele sitä ollenkaan. Naiset puhuvat kovaan ääneen tasa-arvosta. He toitottavat kuinka haluavat miehen osallistuvan kotitöihin jne. Näin monet miehet tekevätkin, koska olettavat sen olevan sitä mitä nainen haluaa ja tarvitsee ollakseen onnellinen ja tyytyväinen. Nainen haluaakin tätä, se on totta. Nainen ei halua yksin tehdä kaikkea, hoitaa lapsia ja kotia ja vielä miestä (parisuhdetta). Monella naisella on tänä päivänä vielä urakin, jota pitäisi hoitaa. Nainen haluaa tasa-arvoa, mutta tasa-arvo ei tarkoita koskaan miehen ja naisen tulemista samanlaisiksi vaan ainoastaan samanarvoisiksi. Jos mies siis alkaa hoitamaan kotia ja lapsia kuin nainen, niin ongelmia seuraa. Tai jos mies tekee tämän naisen vuoksi, eikä omasta halusta. Nykypäivänä mies helposti asettaa itsensä siihen asemaan, jossa naiset olivat vuosisatoja eli ts. laittaa muiden halut ja tarpeet ensisijalle. Se on toki hienoa, mutta nainen aistii tämän voiman menetyksenä sekä osin varmasti myös niin, että mies tekee asioita hänen takiaan, ei siksi että mies oikeasti ja aidosti haluaa itse tehdä niin.

Mitä nainen sitten oikeasti haluaa? Kirjassa tätä kuvataan hyvin asetelmalla "pehmeä-voimakas-kova". Kova on I-vaiheen mies eli mies joka tyrannisoi, joka pitää naista oman valtansa alla, joka ei anna arvoa naisen mielipiteille. Pehmeä on II-vaiheen mies, joka ymmärtää, että nainen on yksilö ja jonka kanssa mies haluaa rakentaa tasa-arvoisen suhteen. Voimakas taas kuvaa sitä tulevaisuuden III-vaiheen miestä, joka tavallaan omaa nämä molemmat piirteet. Miehen tulee olla pehmeä ja jopa kovakin tarvittaessa, tästä tulee juuri se voimakkuus. Miehen tulee vastata vahvan ja itsenäisen naisen heittämään haasteeseen taipumatta. Kirjassa tätä dynamiikkaa käsitellään juuri seksuaalisuuden kautta. Kuten itsekin olen useissa kirjoituksissani ilmaissut, niin seksissä joku ottaa ja joku antaa. Yleensä se on se mies joka ottaa ja nainen antaa (siis lähinnä jo fyysisten erojen takia). Tämän takia miehen tulee olla myös kova tai mieluummin voimakas, häneltä vaaditaan tietynlaista voimaa, että hän voi ottaa naisen. Tässä mielessä nainen ei halua sänkyynsä miestä joka kyselee jatkuvasti naisen mielipidettä tai on liikaa huolissaan siitä nauttiiko nainen vai ei, siis nimenomaan sänkyynsä. Itse juuri tästä syystä korostan sitä, että seksistä voidaan puhua ja pitääkin puhua (siis haluaista ja tarpeista) mutta ei seksin aikana. Kaikista parasta sängyssä on juuri se, kun kokee voivansa luottaa mieheen ja siihen, että hän ohjaa sitä yhteistä hetkeä määrätietoisesti. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että minua sytyttää suunnattomasti mies, joka on sopivasti itsekäs. Kun mies saavuttaa sen hetken jolloin orgasmi on tulossa, jolloin mikään asia ei sitä enää voi muuttaa, kun työnnöt voimistuvat ja kun tunnelma muuttuu nimenomaan ottamiseksi, niin sinä hetkenä oma nautintoni laajenee suunnattomasti. Se on se hetki jolloin voin kokea, että voin ja pystyn antamaan kaiken mitä minulla ja mies pystyy ottamaan sen vastaan. Mitä paremmin koen tuon hetken ja juuri sen, että mies ajattelee enemmän itseään sillä hetkellä, niin sitä paremmin minäkin voi antautua tunteen vietäväksi. Sitä on vaikea sanoin kuvailla, mutta se on se voimallinen jännite josta myös kirjassa puhutaan. Se on se erilaisuuden jännite, joka purkautuu seksuaalisuudessa. Mies ja nainen ovat erilaisia ja etenkin seksuaalisuudessa tietyillä tasoilla toistensa vastapuolia, mutta juuri siksi myös niin yhteensopivia.

Kirjassa puhutaan myös tästä III-vaiheesta ja miten kuljetaan sitä kohti jne. Naisena koen, että olen aika vahvasti matkalla siihen. III-vaiheen parisuhde on muuttanut muotoon. Siinä korostuu molempien vapaus ja vapaus myös tietynlaisista normeista. Suhteesta luodaan kahden yksilön välinen suhde, joka muotoutuu sellaiseksi kuin he sen haluavat. Läsnä on toisen arvostus ja kunnioitus nimenomaan ihmisinä ja yksilöinä. Siinä ei omisteta toista, vaan kuljetaan yhdessä. Tämä mahdollistaa myös hyvin kirjavien suhteiden luomisen ja jopa sellaiset joissa on useampia ihmisiä.

Suosittelen kirjaa kaikille niille joita kiinnostaa parisuhteen dynamiikka ja sen esiintymismuodot. Jos joidenkin niin niiden ns. pehmeiden miesten pitäisi kirja lukea. Miksi... heissä on sitä potentiaalia kasvaa III-vaiheen mieheksi. Heissä on jo kyky keskusteluun ja kyky empatiaan, heidän pitää vaan ymmärtää, että siinä maskuliinisessa voimassa ei ole mitään vikaa, eikä sen ilmentämisessä. Voima ei ole pakottamista tai toisen hallitsemista vaan ohjaamista. Oman halunsa ja tarpeensa ilmaiseminen ei ole väärin. Mies saa haluta seksiä jne. Ongelmia tulee vasta sitten, jos käyttäytyy kuin oli oikeutettu saamaan haluamansa (I-vaiheen mies) tai ei ilmaise haluaan tarpeeksi ja pettyy jatkuviin kieltäytymisiin (II-vaiheen mies).

Jos itse kuvailisin III-vaiheen suhdetta, niin näkisin sen ensisijaisesti siinä mielessä tasa-arvoisena suhteena, että siinä kohtaa ensisijaisesti kaksi ihmistä. Syvemmältä katsottuna nämä kaksi ihmistä ovat kuitenkin erilaisia, toinen on maskuliininen ja toinen feminiininen. Tämä ero tuo sen jännitteen, jota suhteessa halutaan tutkia. Nämä vastaparit tukevat toistensa olemassa oloa. Vaikka ehkä III-vaiheen parisuhteessakin maskuliininen on yleensä mies ja feminiininen on nainen, niin näiden mallien ei tarvitse olla enää kiveen kirjoitettuja vaan voidaan lähteä tutkailemaan erilaisia ilmenemismuotoja. Näin on osin mielestäni jo käynytkin, etenkin seksuaalisuuden saralla, jossa nykyään on suhteellisen tavallista kokeilla erilaisia rooleja.

No eiköhän se ollut siinä taas tällä kertaa.

Ajatus:
Esittäydyn sinulle tavalla, joka sopii ihmissuhteeseen, jonka haluan kanssasi saada aikaan.
~Luigi Pirandello~

Salainen ase

2010-09-18T21:31:00.000+03:00

Oli järjettömän kiimainen olo. Paria päivää aikasemmin leikkiessämme en saanut kunnolla orgasmia. Piti samana iltana tarttua surisevaan sauvaan ja tyydyttäää itseni huolella. Fantasioin illala nukkumaan mennessä pienestä leikistä. Mietin mitenköhän leikitään seuravaalla kerralla. En toteuttaisi fantasiaani, mutta jotain sinnepäin.

Viestittelin jo kuumeisesti, että ehditkö tulemaan vai et. Olin vähän väsynyt… makoilin sängyllä odottaen sinua. Hipelöin itseäni. Teki mieli viedä itseni huipulle, mutta halusin säästää itseäni sinulle. Käteni tunsi kuinka alapääni paisui ja kostui, litisi. Halusin käteni tilalle jotain muuta.

Ovikello soi… saavuit. Nopea suudelma. Riisun loputkin vaatteet yltäni ja makaan selälläni sängyllä katselen kun sinä riisut vaatteesi. Tulet viereeni makaamaan. Minä nousen päällesi, kalusi vasten kosteuttani. Suutelemme, suutelen nälkäisesti, haluan enemmän.

Tartut rintoihini. Puristelet, suutelet, imet, näykit… molempia tasapuolisesti. Hieron itseäni sinua vasten. Tunnen kuinka kiihotut. Pelkään, että jään taas ilman kunnon räjähdystä. Nyt en halua tyytyä vain siihen tavalliseen ja tyydyttävään orgasmiin. Haluan enemmän, tarvitsen enemmän.

Kalusi työntyy sisälleni. Huokaisen… Miten ihanaa tuo täyttävä tunne. Puristun ympärillesi. Puristan lujempaa. Istun päälläsi, sylissäsi. Katselen sinua ja sanon ”Mulla on sellainen salainen ase”. Kaivan sen esiin eli surisevan leluni, jota sinä et olekaan nähnyt… vielä. Painan nappia ja toisella kädellä levitän häpyhuulia ja toisella pidän lelua kiinni klitoriksellani. Liikun vain vähän päälläsi, mutta tunnen kuinka sinä liikutat hieman lantiotasi allani. Nautin surisevan lelun tuottamasta nautinnosta, joka kasvaa vähitellen. Hieron itseäni lelua ja sinua vasten. Huokailen, ynisen, mutisen, hengitän. Orgasmini alkaa ja vie minut mukanani. Keinun siinä päälläsi, jossain vaiheessa sinäkin tulet. Orgasmini jatkuu ja jossain vaiheessa se saavuttaa sen pisteen, että räjähdän palasiksi. Vapisevin käsin sammutan lelun ja lysähdän päällesi yhtenä sulana kasana, joka huohotan, hengitän raskaasti, en pysty liikkumaan… hengitän… hengitän. Yritän saada hengitykseni tasaantumaan ja saamaan ajatukset taas kasaan. Vapisen edelleen. Nousen päältäsi ja lysähdän silti edelleneen osin päällesi.

Päästän sinut peseytymään. Puen puseron pälleni ja istahdan sängynlaidalle. Tulet siihen pukemaan vaatteitasi. Vitsailen, että pitäisikö soittaa lääkärille ”Hei lääkärisetä, mitä mun pitäis tehdä ku jalat ei tahdo kantaa” :D Suutelet ja lähdet jatkamaan päivääsi. Käyn peseytymässä ja nukun ihan päiväunet.

Mietin jälkikäteen, että kerrankin minusta tuntui, että minä käytin sinua hyväkseni. Halusin enemmän, tarvitsin enemmän ja otin sen. Huoh… ihanaa :)

Ajatus:
The orgasm is simply when the body does take over.
~Betty Dodson~

Asioita joita jokaisen tulisi tietää

2010-09-12T13:26:00.002+03:00

Katselin areenalta seuraavan dokumentin "Ulkolinja: Myrkkyä halvalla".

Muistatteko kun kirjoitin seksilelujen turvallisuudesta... no tässä dokumentissa puhutaan juuri niistä ftalaateista. Dokkarissa ei tietenkään puhuta aikuisten leluista, mutta lasten leluista kuitenkin.

Toinen seikka on se, että taidan lopettaa vaatteiden käytön kokonaan :D

Seksi sattumia

2010-09-09T17:18:00.001+03:00

En nyt ole niin kauaa vielä harrastellut näiden asioiden kimpussa eli ei niitä niin hirveesti ole ehtinyt sattua. Mietin vaan tuossa eräänä päivänä näitäkin juttuja jne.

Näin muuten viime yönä unta ja nimenomaan tuhmia unia. En ole pitkiin aikoihin sellaisia nähnytkään tai en ole muistanut aamulla herätessäni. No siinä oli sitten tämä mies joka vei neitsyyteni, että sekin oli aika outo juttu se. Muistan kyllä kuinka sain unessa orgasmin :D Mies otti minua takaapäin tai no otti ja otti, kun oli jotenkin ärsyttävän liikkumatta ja siksi aloin itse puskea sitten kovemmin vastaan. Unessa sitten fiilistelin sitä orgasmia, joka jatkui ja jatkui. No joo, on ne hereillä koetut orgasmit silti parempia.

Niin niistä sattumista. Yhtenä päivänä katselin pornoa ja ovikello soi. Tuli aikamoinen paniikki kun ajattelin, että siellä on remppamies joka tulee just sisälle jos en mee avaan ovea. Tuli siis lähinnä paniikki saada äänet pois :D Kyllä mä onnituinkin mut sydän kyl hakkas tuhatta ja sataa. Juoksen sitten ovelle ja se olikin posteljooni, nuorimies muuten :D

Joo sitten näitä tilanteita kun erään kännykkä on alkanut soimaan kesken toimituksen. Tässä erään kerran ratsastelin siinä herran päällä ja joo… alkoi westerniä kuulua. Kyllä hieman itseäni nauratti se tilanne… olisiko pitänyt alkaa kiljua “Jiiiihaaa” :D Tai no siis kyseinen kappale laitetaan kuukauden biisiksi. Erään kerran sitten taas alkoi kirkonkellot soida… no tosin siihen olen tottunut kun ne soi muutenkin alvariinsa. Aloin vaan miettiä kun nykyäänhän on näitä puhelimia joissa saa asetuksista laitettua niin, että puhelin ilmoittaa kuka soittaa. Olis aika kiva kun kävis niin ja se puhelin huutaisi “Äiti soittaa” :D

On niitä tietysti kaikkea muitakin huvittavia tilanteita sattunut tai ainakin vähän. Ainakin minua nyt yleensä aina naurattaa :D Niin ja siis tietysti se kun ekakuloin, niin välillä sitä sitten suihkitaan sinne ja tänne.

Ps. Muutama hyvä kotimainen tai no en tiedä vielä onko hyviä, mutta lupaavia sarjoja, on alkanut yleltä. Bongaa ne Areenasta eli "Sitoutumisen alkeet" ja Lemmenleikit"

Parisuhdemietintöjä

2010-09-03T22:46:00.000+03:00

En meinaa sitten millään päästä renttumiehestä eroon. On jotenkin hassulla tavalla tuntunut, että minä olen tässä suhteessa se mies ja hän se perään ruikuttava nainen tai jotain. Okei tavallaan tajuan ja tavallaan en, mutta olkoon.

Tapasin nyt sen… sen… sanotaan vaikka vuosimiehen (siis kun kirjoiteltu vuosi ja nyt vasta tavattiin) vai onkohan sillä jo joku nimi. . Ensimmäisen kerran puhuttiin puhelimessakin pari minuuttia ennen tapaamista :D En tiedä mitä tulee tapahtumaan, todennäköisesti ainakin tapaamme vielä. Välimatkaa vaan on siis vähän enemmän ja molemmat töissä, vaikka ei se nyt ongelma kaiketi ole, jos on halua.

Ajasta ja halusta tuli toinen asia mieleeni. Mietin tässä tai tuli mieleeni tuossa ajatellessani renttumiestä ja sitä millainen mahdollisesta suhteestamme ehkä olisi pahimmillaan tullut. Hänellä aika pitkät työpäivät. Viikonloppuja ja viikollakin aikaa menee lasten kanssa. Sitten vielä ne kaverit jne. Aloin ajatella, että kuinka paljon hänellä olisi lopulta ollut aikaa minulle. Sitten aloin ajatella, kuinka paljon ylipäätään ihmisillä parisuhteessa on aikaa toisilleen. Ajattelin, että jos en saa mieheltä aikaa vähintään 5% niin sitten se on aika turhaa ja en siis laske tähän yhdessä nukkumista. Piti sitten oikein laskea kuinka paljon tämä olisi käytännössä viikossa se ois sellanen reilu 8 tuntia eli oikeasti aika vähän.

Niin siis mietin, että kuinka paljon siinä parisuhteessa ihan normi arjessa onkaan aikaa toisille, etenkin jos on lapsia. Ehtiikö siinä samaan aina edes tuota 5%. Koska siis jos siellä töissä menee se 8 tuntia tai vähän enemmän, jos lasketaan työmatkaan kulutettu aika jne., nukkumiseen 8 tuntia niin siitä jää se 8 tuntia muuhun. Toisaalta viikonloput nyt jos on molemmilla vapaat, mutta siltikin… Yleensä ihmisillä on harrastuksia ja muita menoja, etenkin jos on niitä lapsia. Toisaalta kertyyhän se aika pienistäkin hetkistä, kuten vaikka yhteisestä aamiaisesta ennen lasten heräämistä tms. Pisti tuo asia silti miettimään, että oikeasti siihen parisuhteen hoitamiseen pitää satsata ja etenkin aikaa. Eli haluan ainakin sen 5% ja siitä ylöspäin. Toki siis suhteen alussa nyt tuskin voi vaatia ihan näin paljon, jos olosuhteet on mitä on. Mutta tajuan nyt paremmin sen kuinka vähän sitä aikaa tavallaan on.

Ai joo muuten… eräälle ystävälle tiedoksi, kyl sä tiedät kuka kun luet mun viestin :D Tää mun tapaamani mies on samaa merkkiä ku sinä ja ylläri pylläri aika samanlainen, aika monella tavalla. Et katotaan ny mitä tästä suttaantuu.

Ai joo pari tärppää… Luin tossa “Hyvä Terveys”-lehden uusimman numeron ja siinä oli hauska ja positiivinen kirjoitus “Mies vonkaa parisuhdekurssille”. Niin ja toinen positiivista energiaa pursuava tapaus TV1 alkoi brittiläinen sarja “Avot, sinkut ja avikset”. Katselin ensimmäisen osan Areenasta ja tuli tippa linssiin.

Mut eipä täi muuta, et ihan hyvä meininki :D

Ajatus:
Käsi on sydämen näkyvä osa.
~Bosshart~

Itsevarmuus

2010-08-28T17:50:00.001+03:00

Havahduin taas pohtimaan tätäkin. Eräs herra kirjoitti minulle ”… Todellinen itsevarmuus ei nimittäin ole koskaan päällekäyvää vaan muut huomioonottavaa. Liian helposti tietynlaista rehvakkuutta ja ronskiutta pidetään varmuuden merkkinä. Ehkäpä todellista varmuutta on kyky paljastaa toiselle myös oma haavoittuvuutensa, ja se lienee ihmiselossa vaikeinta. …”

Tämä pätkä pohjautuu oikeasti keskusteluumme seksistä ja siihen, miten vapaasti ja luonnollisesti ihminen pystyy siihen suhtautumaan. Toki ihan yleisesti itsevarmuuden kohdalla olen noin ajatellutkin. Olen aina ajatellut mm. että ne heikoimmat ovat vahvimpia. Miksi, koska he eivät piilota omia heikkouksiaan kuten ne, jotka piiloutuvat sen ns. itsevarmuuden alle. Oikea itsevarmuus onkin pitkälti juuri nimenomaan toiset huomioonottavaa. Siinä ei ylennetä itseä alentamalla toisia. Siinä ylennetään muut omalle tasolle…

Yllättävintä tässä oli siis se, että en ollut osannut ajatella tuota kaikkea seksiin liittyen. Mitä se itsevarmuus seksissä sitten olisi. Mielestäni se ei ole sitä, että ajattelee olevansa hyvä, että ajattelee olevansa todella seksikäs jne. Enemmänkin se on sitä, että tietää mihin pystyy ja on sinut oman kehonsa kanssa. Samalla jos ajattelemme tuota ”muut huomioonottavaa”, niin tässä tulee myös siis se, että haluaa antaa toiselle jotakin. Ei itsekkäistä syistä, vaan siksi että nautinto on mukavaa. Olen monesti sanonut, että itse sytyn siitä kun mies haluaa minua. Ihan samalla tavalla nautin monesti miehen nautinnosta, tosin en aina, riippuu hieman tilanteista tai tunnelmasta.

Muutenkin, olen sitä mieltä, että seksissä ja seksikkyydessä jne. on pitkälti kyse asenteesta. Tätä on aika vaikea selittää, mutta tuo asenne sanana on sellainen joka kuvaa sitä mielestäni parhaiten. Mitenköhän sen sanoisi, siis sellainen asenne, että elää siinä hetkessä niin täysillä kuin pystyy. Minä en ainakaan pysty ajattelemaan juuri mitään kun olen tarpeeksi kiihottunut, en muuta kuin omaa ja toisen nautintoa. En minä ajattele silloin miltä näytän tai kuulostan… tai mitä mies ajattelee minusta sillä hetkellä tai seuraavana päivänä. Kuten olen sanonut, otan sen hetken ja se riittää, koska aikaa ei ole olemassa.

En minäkään väitä onnistuvani aina. Joskus minunkin mieleni temppuilee ja se nautinto jää kauemmaksi. Silti… johonkin tällaiseen pyrin, opettelen.

Niin ja itsevarmuus on usein ihmisessä yksi viehättävimmistä piirteistä. Yllä mainitun tekstin olen kirjoittanut joskus aikaisemmin, mutta myöhemmin mietin tätä itsevarmuutta ja itsetuntoa eräänä iltana nukkumaan mennessäni.

Usein me taidamme rakentaa itsevarmuutemme sen kautta mitä teemme. Olen hyvä työssäni, olen hyvä äiti, olen hyvä ystävä, olen hyvä soittamaan pianoa jne… Kun sitten koemmekin, että emme ole hyviä missään tai ainakaan riittävän hyviä, niin silloin juuri epäilemme itseämme ja itsetunto ei ole niin hyvä. Mietin ihmisiä elämässäni joilla on tuntunut olevan suhteellisen hyvä itsetunto ja jotenkin juuri tuo on kuvaavaa, he tietävät olevansa hyviä siinä mitä tekevät ja osaavat nauttia siitä.

Jos emme voi rakentaa itsetuntoa sen kautta mitä teemme, niin siinä tapauksessa se usein tulee siitä, että ihminen on tajunnut ns. paikkansa maailmansa. Hän tietää, ettei ehkä osaa sitä ja tätä, hän ei ehkä ole ns. menestynyt elämässä, hänellä ei ole paksua rahapussia, ei kunnon ammattia tms… ja silti hän voi olla varsin kokonainen ihmisenä. Tällainen ihminen on löytänyt minuutensa ja hyväksynyt sen, hyvine ja huonoine puolineen.

Jos sen itsevarmuuden rakentaan jonkin sellaisen asian varaan jonka voi kadottaa tai joka voidaan ottaa pois, niin silloin se itsevarmuus on aika heikoissa pitimissä. Tarkoitan tällä lähinnä ulkonäköä ja sitä rahapussin paksuutta. Molemmat seikat voi kadottaa. Jos vaikka elämäntilanne menee siihen, että sinne kukkaroon ei jää enää kuin matti, niin jollekin se voi olla kova paikka. Jollekin taas ei, jos ihmisen itsevarmuus perustuu vaikka siihen taitoon, niin hän tajuaa, että se on vielä tallella ja hän voi korjata tilanteen.

Itsevarmuus on varmuutta itsestä :) se on pohjimmiltaan sitä, että voi luottaa itseensä ”Minä pystyn tähän, minä osaan tämän, minä opin tämän…”. Kaikkien itsevarmuutta koetellaan ajoittain. Eihän sen elämän pidä helppoa ollakaan, vaan haasteellista :)

Ajatus:
The best way to gain self-confidence is to do what you are afraid to do.
~Author Unknown~

Väärinymmärryksiä

2010-08-23T19:13:00.001+03:00

Onks se puhuminen tai asioiden esille tuominen niin pirun vaikeeta, hä? No onneksi osaan ainakin itse olla jo vähän rohkeampi. En pidä epäselvistä tilanteista, en sitten ollenkaan, alkaa päässä viirata. Niinpä sitten piti selvitellä muutama juttu…

Okei se herrashenkilö jonka kanssa olen viestitellyt vuoden päivät ja jonka tuossa taannoin sanoin unohtavani kun en enää jaksanut. No sattuipa tässä sitten eräänä iltana niin, että herran mesevalo näytti vihreää enkä voinut olla hiljaa… Niinpä sitten ensin sanoin moit jne. Sitten hän taisi sanoa, että “ei oo susta kuulunu mitään”. Johon minä “No itestäs ei oo kuulunu”. Sanoin sitten, että päätin jossain vaiheessa, että en ota enää mitään yhteyttä kun en jaksa aina olla se joka aloittaa keskustelun tai ottaa sen ensimmäisen askeleen ja että tarkoitukseni oli katsoa, että koskas se mies sit pistää viestiä… mut ei kuulunu mitään. Hän siihen sitten sanomaan, että luuli minun kyllästyneen tms. siis etten ollut enää kiinnostunut. Myönsi kyllä sen, että se olin minä joka oli ollut aktiivisempi yhteydenpidossa. Että niinkö haloo hyvä mies… oishan sitä voinu ottaa puheeksi… kysästä “Haloo minne oot hävinny”. Vai enkö sitten olekaan tarpeeksi kiinnostava? No nyt on kuitenkin mennyt ihan ok hänenkin kanssa ja sain melkein mustaavalkoisella allekirjoituksen kera lupauksen tapaamisesta lähiaikoina.

No sitten palataankin tähän renttumieheen. Tekstailimme tuossa muutaman viestin viikonlopun aikana. Hän ei ymmärtänyt minua, enkä minä oikein häntä. Viikkoon emme siis olleet puhuneet. Hän sitten laittoi viestiä ettei tiedä mistään mitään, eikä ymmärtänyt viestejäni. Tuijottelin vähän aikaa sitä viestiä ja päätin sitten soittaa. Miksi, koska minua ärsyttää epäselvät tilanteet. Halusin saada hänet ainakin tajuamaan, että en ollut mistään vihainen, koska tiesin aika tarkkaan mistä tuulee. Niinpä siinä sitten hetken tuijoteltuani soitin hänelle.

Hän tiesi mitä oli tehnyt tai no osa hämärän peitossa, mutta hän kyllä häpesi sitä, ainakin vähän, myönsi… vaikka viikko sitten sitä ei myöntänytkään. Hän sanoi, että häntä pelotti. No niinpä, ketä ei pelottaisi kun toinen tuntuu hyvälle. Sanoin, että toki ymmärrän, etenkin kun tiedän hänen historiansa eli pitkä liitto takana josta ero tuli siksi, että sai tietää naisella olleen toisen miehen. Kun sydän on särkynyt, kun tulevaisuus on otettu pois ja unelmat tuhottu… niin ottaahan se aikaa, että pääsee edes jalkeilleen, puhumattakaan siitä, että uskaltaisi altistaa itsensä uudestaan kaikelle tuolle… rakastumalla.

En halua, että tämä kuulostaa siltä, että olisin nyt hyysäämässä tätä renttua. Mutta haluan antaa hänelle edes osittain uskon takaisin ihmisiin, naisiin. Ymmärrän hyvin, että hänen käytöksensä olisi saanut monen naisen jo kääntämään kelkkansa ja sanomaan jopa pahasti. Ehkä hän sitä jopa odotti. Jos olisin vaikkapa sanonut “Haista sä kuule jätkä…” niin olisihan ollut taas helpompi vaan olla ja jatkaa entiseen malliin. Olisi saanut syyn syyttää naista, että siinähän se vika oli… kaikki naiset on ihan samanlaisia.

Kuinka monta kertaa tämä sama kuvio toistuu ja toistuu. Joku tekee jotakin ihan vaan karkottaakseen toisen vaikka oikeasti ei haluaisikaan. Käyttäydytään tavalla, joka ajaa toisen kauemmas, joka kokeilee toisen hermoja ja sitten kun se toinen todella kyllästyy niin lopputulos on “Mitä, jättikö se todella mut, mitä vikaa mussa muka on?” tai “Just… menköön helvetin huora/saatanan mulkku”. Jotkut katsovat kyllä peiliin ja saattavat jopa nähdä sieltä omat silmänsä ja omat tekonsa, mutta jotenkin se on niin helppoa se itsensä ja totuuden vältteleminen. Sitten ihmetellään miksi ei ollakaan onnellisia.

Onko se keskusteleminen nyt sitten oikeasti niin pirun vaikeaa, onko? Olenkin sanonut, että totuus toki satuttaa joskus, mutta ei koskaan niin paljon kuin paljastunut valhe. Kun uskaltaa sanoa, paljastaa ne todelliset syyt käytökselleen niin toisenkin on helpompi nähdä koko kuvio ja ymmärtää toista, sekä jopa omaa osuuttaan koko kuviossa. Olen pohjimmiltani sitä mieltä, että ei ole olemassa pahoja ihmisiä (paitsi todelliset psykopaatit, narsistit yms. jotka voidaan ajatella sairautena). Siis jos ihmisessä on empaattisuutta, niin ei hän halua tahallaan satuttaa tai loukata ketään, jolloin hänen ns. “pahoille” sanoilleen tai toiminnalleen pitää löytää joku muu selitys. Kun tuo renttumies sanoi pelkäävänsä, niin sanoinkin, että olin aistinut jotakin sellaista. Eli hän oli välillä, etenkin puhelimessa, varsin “lähellä” kertoen hyvinkin arkoja asioita jne. Mutta sitten etenkin tavatessamme aistin sellaista varovaisuutta ja sellaista no… pelkoa. On hienoa kun saa vahvistuksen tuntemuksilleen, että ei ole ollut ihan väärillä jäljillä.

Niin siis emmehän me ole ajatustenlukijoita ja siksi se puhuminen on aika välttämätöntä. Eikä se pelkkä puhuminen riitä, pitää kuunnellakin ja todella kuunnella. Pitää uskaltaa kysyä, jos ei ymmärrä. Siltikin kaikesta tekee hankalaa se, että puheemme ja käytöksemme ei aina suinkaan ole yhteneväisiä. Yritä siinä sitten tulkita toista. Väärinymmärryksiltä tuskin voi välttyä, mutta jos tuntuu siltä, että toinen ei ole nyt tajunnut minua tai minä en toista… niin ei se hiljaisuuskaan siinä auta. Kysy, puhu ja kuuntele… muista kuunnella myös sillä sydämelläsi :)

Ajatus:
Voi valita, palaako takaisinpäin turvaan vai meneekö eteenpäin kasvua kohti. Kasvu on valittava uudelleen ja uudelleen; pelko on voitettava uudelleen ja uudelleen.
~Abraham Maslow~

Hups...

2010-08-20T23:27:00.002+03:00

Meinas mennä ihan ohi tämän kuukauden musiikkivalinnat. Meinasin valita jotain tummaa ja tunteellista näihin tummiin ja tähtikirkkaisiin öihin, mut toisin kävi :D

Samasta kappaleesta oma versio miehille ja naisille, noin niinku tasa-arvon vuoks :D

Renttumiehistä

2010-08-14T22:50:00.002+03:00

Tässä useampanakin päivänä on pyörinyt paljon ajatuksia päässä. Jotenkin alkaa tuntua taas siltä, että joko jonkinlainen muutos on tulossa tai sitten teen sen muutoksen. Niin en vaan tiedä mikä :D Sitä odotellessa siis…

Voisin taas rutista siitä kuinka minä oikein olen joidenkin ihmeotusten magneetti. En vaan käsitä tai tavallaan tulin käsittäneeksi tai siis mietin tätä asiaa tässä. Tajusin samalla kertaa ehkä yhden syyn siihen miksi nämä renttu miehet vetoavat naisiin. Renttumiehet puhuvat tunteista, ihan totta, niin humalassa kuin selvinpäin ja se on ehkä se asia, joka vetoaa naisiin. Naiset ehkä yhdistävät helposti sen sellaisen hoivavietin rakkauteen. Siis vaikka kyse on enemmänkin “Voi toista pientä raukkaa” (just puhuu jostain 190senttisestä ja satakiloisesta jässikästä). Rakkaus on toki hoivaamistakin, mutta ei ainoastaan sitä ja näiden renttumiesten kanssa se menee aika usein siihen. Heidän kanssaan on hetken kivaa, mutta sitten he ikään kuin imevät kaiken antamatta juuri mitään takaisin.

Olen sanonut usein, että naiset valitsevat renttumiehiä myös siitä syystä, että kun kaikki menee pieleen voi rauhallisin mielin sanoa “No kaikki on sen miehen vikaa, sehän oli ihan renttu, alkoholisti pummi…” . Noin sanoessaan nainen vielä saa ainakin vähintäänkin ystäviensä tuen, koska totta kai he ovat nähneet millainen se mies on. Tässä siis tarkoitan renttumiehellä nimenomaan miestä, joka juo ja sitä rataa, mutta ei ole väkivaltainen. Ne sellaiset hakkaajat ovatkin siten lukunsa erikseen.

Olen tainnut vaan törmätä jälleen siis yhteen renttuun ja hälytyskelloni soivat aikas lujaa. Arvatkaapa mikä lause alkaa jatkossa aiheuttaa minulle allergisia reaktioita… “Kaveria ei jätetä”. Siis periaatteessa tuo on hienoa asia, mutta mutta… kun se menee siihen, että ne kaverit vaikuttavat elämääsi negatiivisesti ihmisen itse sitä tajuamatta. Näillä rentuilla usein muuten riittää niitä ystäviä ja ne on usein samanlaisia renttuja. Näin sen etenkin silloin viime kesäisen miehen kanssa. Toinen lause josta saan jatkossa allergisia reaktioita “Joo kaverit sanoo et mä oon tosi hieno mies…”. Niin just, sen takia niitä kavereita sit pitää olla niin pirusti. Aina löytyy joku joka nostaa jalustalle ja kehuu ja… joo joo sitä vartenhan ystävät ovat mutta silti kyllä vähän epäilyttää. Ai joo ja yks asia vielä saa varmaan jatkossa hieman kellot soimaan… “Mä haluan olla täysin rehellinen sulle… Mä haluan kertoa sulle nää asiat sillai ku ne on…”. Joopa joo voi sitä olla rehellinen ilman et mainostaa sitä rehellisyyttä ja eikö tuo ole tavallaan asian korostamista “MÄ OLEN REHELLINEN… ainakin nyt”.

Periaatteessa nää renttumiehet onkin rehellisiä, mutta vaan niin kauan kun eivät ole mielestään tehneet mitään väärää. Sitten kun he tekevät jotain sellasta josta tietävät, että toinen ei tykkää tai toinen jopa loukkaantuu, niin sitten alkaa piilottelu ja jopa valehtelu. Tähän kaikkeen liittyy häpeä ja syyllisyys, jota nämä miehet sitten potevat ja siihen haetaan usein avuksi sitten se pullo ja ne kaverit. Vedetään pää täyteen, itketään murheita kavereille siitä kuinka kylmä maailma on ja etenkin naiset, johon kaverit sitten sanoo “No mut hei sä oot TOOOOOOSI hyvä jätkä, jos mä oisin nainen ottaisin sut heti.”. Näin se päivä on taas pelastettu hetkeksi ja voi mennä nukkumaan rauhassa, kunnes se todellisuus taas kerran lyö kasvoille ja sieltä saapuu häpeä ja syyllisyys.

Mietin tuotakin asiaa jo siinä yhteydessä kun tämä uusin tuttavuus sanoi minulle vietettyään kosteaa iltaa, että “On jotenkin syyllinen olo, ihan niinkö mä oisin paha ihminen vaik en oo…” Niinpä niin, kop kop, moraalinen krapula, joka taas tulee juuri siitä, että tietää tehneensä jotain tyhmää humalassa ja tietää, että se ois ollu estettävissä sillä ettei olisi juonut ihan niin paljon. Moraalinen krapula seuraa usein myös silloin kun huomaa juovansa liikaa ja/tai liian usein. Ongelma onkin siinä, että siinä moraalisessa krapulassa usein tartutaan taas siihen pulloon, joka nyt ei ole oikea hoito ollenkaan.

En nyt tiedä, ehkä tämä kuvaus on yhdenlaisesta renttumiehestyypistä… tai vaan alkoholismista tai alkoholin vaikutuksesta elämään. Oli miten oli, miksi MÄ törmään näihin. tai niin tiedän senkin. Koen “ongelmalliset” ihmiset hirveän kiinnostavina, heistä tulee helposti ikään kuin tutkimuskohteita minulle, koska pääsen näkemään heidän elämäänsä. Nämä “ongelmattomat” ihmiset koen sitten äärimmäisen tylsinä. Eli joo vika on mussa ja kai mun on sit sen kanssa elettävä, onneksi nyt sentään jollain tavalla tiedostan tämän ja osaan olla jatkossa - toivottavasti - ihastumatta tai rakastumatta renttuun.

Noin 10–15 % miehistä kärsii jossain elämänsä aikana alkoholiriippuvuudesta.

Sairaskertomus

2010-08-13T11:55:00.000+03:00

Olen ollu sit niinkös vähä kipeenä tai enemmänkin. Kaikki alkoi reilu kuukausi sitten.

Eräänä torstai päivänä harrastin vakipanon kanssa seksiä ja kyllä… synnillä on seurauksensa. Seuraavana päivänä alkoivat kuukautiseni ja lauantaina lähti paikka hampaasta. Sunnuntaina huomasin nieluni tulehtuneen. Nielun takia kävin sitten hoitajalla seuraavalla viikolla, kun oli niin pirun kipeä vaikka muita oireita ei ollutkaan. Hoitaja passitti sitten nieluviljelyyn, joka oli puhdas. Seuraavana viikonloppuna nielu alkoi parantua, mutta sitten tuli tilalle pahan hajuinen vuoto kuukautisten loputtua. Hain apteekista Lactalia, joka tuntuikin toimivan kunnes sitten kun se alkoi olla lopussa (viikon kuuri) alkoi alavatsaani särkeä. Laitoin vielä sunnuntaina hiivalääkityksen. Alavatsakivut jatkuivat.

Soitin sitten hoitajalla ja tämä passitti minut muutamaan kokeseen, eli otettiin ns. fluornäyte eli emätineritteen näyte sekä hiiva, että tricomonas kokeet. Eli marssin sitten kokeisiin levittelemään taas jalkojani. Seuraavana päivänä, kun olin pari yötä valvonut kipujen takia vaikka olin ottanut särkylääkettäkin, niin menin sitten vielä hoitajalle. Tämä passitti sitten vielä virtsakokeeseen ja otettiin varmuudeksi tippuri/klamydiakokeet. No ne onnistui sentään vaan pissaamalla purkkiin. Seuraavana päivänä soittelin tuloksista. Fluornäyteet ja pissanäyteet oli puhtaita ja hoitaja kyseli, et “Onko vielä oireita?”. No hei camooon, en mä huvikseen käy siellä ravaamassa. No antoi sitten lääkäri ajan seuraavalle päivälle.

Lääkärisetä sitten kuunteli em. tarinani ja sitten pyysi riisumaan. Siihen sitten taas jalat levälleen. Lääkäri katsoi ja tunnusteli paikat. Sanoi, että halua odottaa testien tulokset ennen ku määrää mitään. No se meni sitten melkein viikolla eteenpäin se diagnoosi.

Viikonloppuna huomasin sitten ylävatsakivut. Heräsin parina aamuyönä siihen kipuun. Sitten taas apteekkiin. Ilmeisesti kaikki nuo em. asiat monen muun asian kanssa sai vatsani ärtymään eli join paljon helteiden aikana hiilihappopitoisia juomia, nielutulehduksen aikana nielua desinfioivia tabletteja, sitten oli yksi viikonloppu kun join alkoholia, sitten kipuun tietysti särkylääkkeitä, töissä liikaa kahvia ja kaiken päälle lievä ripaus stressiä ja tulos on sitten tuossa. No lääkkeet tuntuvat helpottavan, vaikka vaiva ei ole vielä poistunutkaan.

Sain sitten keskiviikkona lääkityksen alapäävaivaani kun kaikki testitulokset olivat puhtaita eli ts. ilmeisesti minulla oli sitten epäspesifinen bakteeritulehdus. Sain sitten sellaista paikallisesti laitettavaa antibioottivoidetta. Se kuuri kestää nyt viikon ja sen jälkeen alkaa varmaan menkat tai jotain ja olen nyt ollut siis kuukauden ilman seksiä. Muutaman kerran olen hyväillyt itse itseäni, mutta ei niitäkään ole kovin montaa kertaa. Vitsailinkin vakipanolle, että jos tämä seksielämä on tällaista niin aloitan selibaatin. Hän siihen jotain, että “Mä kans…”. Kysyin, “Ai, että aloitat myötätuntoselibaatin”. Hän vastaa “Tukilakko :D”. No eli näin…

Niin ja ei tässä siis vielä kaikki. Olin sitten hammaslääkärissä ja paikkasivat sen reiän mikä syntyi tämän tarinan alussa. Sitten illalla alkoi hirveä päänsärky. Itselläni on ilmeisesti migreeni, joskaan en ole vielä käynyt siitä lääkärin juttusilla, mutta pitäisi mennä kun tavalliset särkylääkkeet ei enää tunnu auttavan. Vaikka särky teki tuloaan jo edellisenä päivänä niin en oikein uskaltanut hirveästi popsia lääkkeitä. No panadolia sit otin, mut se ei itselläni auta edes sitä vertaa mitä burana. Siinä sitten kärvistelin viime yön ja pitelin päästäni kiinni. Vieläkin on sellainen pieni kaiku särystä, mutta ehkä tämä tästä.

Onneksi on vaan muutama päivä töitä ensi viikolla ja sitten pitkä vapaa, jos sitä lomaa meinaan ehtisi pitää pois. Et jos sitten ehtisi parantua ja parannella kunnolla. Tosin kai silloinkin pitäisi jotain muutakin saada aikaan. Naisen elämää…

Juuri äsken kosittiin

2010-08-04T11:17:00.003+03:00

"Neiti H. koskas mennään naimisiin" kysyy kosija.

"Ei koskaan." vastaa Neiti H.

Oli pakko... en ole ihan varma kyseisen miehen mielenterveydestä. Siis ihan oikeesti, mut voi ainakin sanoa et on sit kosittu :D

Sattuu ja tapahtuu

2010-08-03T18:54:00.000+03:00

Selittäkää minulle miten voi kaivata toista ihmistä, jota ei ole koskaan tavannut fyysisesti? Näin on käynyt ainakin muutaman kerran ja se on aina jotenkin hämmentävää ku niin pääsee tapahtumaan. Varmaankin jos oikein muistan niin herra N:n kanssa kävi niin ja sitten sen viime kesäisen herran kanssa ja nyt sitten kolmannen herran kanssa. Pistää vaan miettimään mikä se on se juttu???

Onko se jonkin oman pään sisäinen tila, kun kaipaa jotakin ja sellainen suhteellisen lupaava yksilö tai ainakin siltä tuntuva sattuu näköpiiriin niin sitten se vaan tapahtuu. Herra N. kanssa juttu luisti meileissä vähän liiankin hyvin. En muista... ei varmaan juteltu puhelimessa ennen tapaamista tai ehkä ihan vaan lyhyesti jotain. Häntä siis kaipasin pelkkien melien ja mesekeskustelujen perusteella. Olin koukussa niihin keskusteluihin. Tätä varmaan tapahtuu aika paljon, siis noin niinkö yleisestikin :D

No viime kesän herrassa koukutuin täysin siihen hymyyn jonka näin camissa. Olisin voinut tuijotella sitä koko ajan. Nyt sitten tämä kolmas tapaus. Juttelimme puhelimessa muutaman kerran ja aloin jotenkin ihan odottaa niitä puheluita. Tuntui hassulta jos toinen ei soittanutkaan. Sitten ku itse hajosin ihan palasiksi tuossa jotain reilu viikko sitten, niin soitin hänelle. Miksi, koska hän saa minut yleensä hyvälle tuulelle ilman mitään erikoista. Sitten kävi niin hassusti, että noin viikko tuon jälkeen hän soittaa minulle eräänä iltana. Kun vastasin niin sanoin, että "Sä kuulostat ihan omituiselta". Kertoi itkeneensä. Siinä sitten juttelimme aika pitkään ja yritin saada hänet paremmalle tuulelle ja luulen onnistuneeni aika hyvin.

No olen kyllä tavannut tämänkin herran siis jo livenä. Ja sen voi sanoa, kuten kaikista näistä herroista, että se sellainen tietynlainen rentous ja helppous on siinä olemisessa. Eli kyllä se, että saa jonkinlaisen yhteyden jo ennen tapaamista on aika oleellista. Tai siis sanoisin, että kun "puhuu samaa kieltä" niin kaikki luonnistuu. Se on ehkä se sellainen tunne, mitä useat tarkoittavat sanoessaan, että "Toinen vaan tuntuu niin tutulta". Toisessa on jotain samaa ja silti jotain niin erilaista, että hän on kiinnostava. En nyt sitten tiedä tuleeko tästä mitään vai ei. Olemme tavanneet kahdesti, jutelleet kyllä aika pitkät tovit puhelimessa. En ole vielä oikein päässyt kosketuksiin siihen, että millainen mies tämä oikein on. Omalla tavallaan sekin kyllä on positiivinen ominaisuus.

Niin joidenkin kanssa sitä vaan tulee heti juttuun ja on jotenkin rento olla... toisten kanssa se taas on enemmän tai vähemmän haastavaa. Vaikka kuinka yrittää niin joidenkin kanssa sitä ei pääse sille jollekin ihmeen tasolle, jossa tuntee ymmärtävänsä jotakuinkin toista ja että toinen ymmärtää minua. Olen muuten aina sanonut sitäkin, että ihmisillä on tarve kertoa tarinansa ja jopa synkät salaisuutensa... jonkun täytyy vaan olla valmis kuuntelemaan.

Tuo mies muuten sanoi minulle viimeksi eilen, että "Ei susta ota selvää". Tiedostan tuon puolen itsestäni ja olenkin alkuun usein hyvin hiljainen tai sanoisinko tietyllä tapaa persoonaton... tarkkailen toista ihmistä. Jossain vaiheessa sitten kun koittaa sopiva hetki avaudun ja kerron enemmän itsestäni. Tälle miehelle en ole kertonut elämäni tarinaa... vielä. En halua kertoa sitä puhelimessa vaan mieluummin ihan kasvotusten. Helpompi keskustella ja tulee vähemmän epäselvyyksiä.

Ai niin, se jonka kanssa olen menetellyt melkein vuoden ja joka on pitänyt tavata jne... Luulisin, että se juttu on jollakin tavalla kuopattu. En vaan jaksa enää. Hän siis oli pitkään ulkoimailla lomailemassa. Pari kertaa pisti tekstarin ja kerran kai juteltiin mesessä sinä aikana. Hän tuli kotiin ja näin mesessä et on linjoilla... kyselin kuulumisia ja jotenkin... ei mitään. En vaan tajua mikä se juttu on. Nyt päätin et en pistä yhtäkään viestiä tms. ellei häneltä tule mulle mitään... ei jaksa. Kai sitä väsyy siinä metsästyksessä, jos sitä on joutunut tekemään melkein vuoden. Et ehkä tuollekin tyypille löyty jotain parempaa seuraa ja minä olin joku ihmeen kysymysmerkki, varakappale, mukavaa söpistelyjuttelu seuraa tai jotain. Mene ja tiedä, miehet on niin omituisia.

Vakipanokaveria en oo nähny viikkoihin, johon on useampi kuin yksi syy. Kuten menkat, hänen työmatkat, mun työ, mun kipeänä olo jne. jne. Ei kyllä ole ihan kauheesti tehnyt mielikään, kai ne helteet vei halut kun ei oikein pystynyt nukkumaan. Olen ollut aika väsynyt muutenkin. No kohta saattaisi olla vähän pidempi loma taas tiedossa, et jos sit sais taas enemmän energiaa ja elämän taas jotenkin mallilleen.

Et sellasia kuulumisia tänne... ei mitään ihmeempää, elämää vaan :)

Mustasukkaisuudesta

2010-07-24T12:53:00.001+03:00

Satuimpa katsomaan areenalta Inhimillisentekijän jakson "Mustasukkaisuus parisuhteessa". Kannattaa katsoa, mikäli edellellinen kirjoitukseni puhutteli jollain tavalla :)

Pettämisestä ja itsetunnosta

2010-07-20T00:06:00.004+03:00

Olen tässä kuullut kertomuksen erään liiton loppumisesta siihen kun nainen petti miestään. Kertoja oli mies. Koska minua kiinnostaa hirveästi ihmisten motiivit toimia ja tehdä, niin aloin heti miettiä miksi nainen petti miestään ja siitä aloin sitten miettiä ylipäätään pettämistä jne.

Ihmisillä on tietysti eri syitä pettää ja usein taustalla on useampi kuin yksi tekijä. Tavallisia pettämisen syitä tuntuu olevan “Vaimo ei anna tarpeeksi”, “Mies ei halua”, “Ollaan vaimon kanssa erkaannuttu toisista, mutta ei haluta erota… lasten takia.” jne. jne. Näiden ns. syiden kohdalla olen aina sitä mieltä, että ensisijaisesti ihmiset ovat kadottaneet toisensa, yhteys puuttuu. Siis ikään kuin eletään yhdessä, mutta enemmänkin kuin ystävät, eikä mikään pari. Asioista ei puhuta. Tai puhutaan mutta vain arkisista asioista, kuten töistä, kaupassa käymisestä jne… ei puhuta siitä miltä tuntuu etenkin siinä parisuhteessa. Siis tyyliin “Haluaisin viettää enemmän aikaa yhdessä, kahdestaan…” tms. Onhan ne tunteet vaikea pukea sanoiksi, mutta se on sitä parisuhteen hoitamista.

Se mikä minulle nyt tuli mieleeni kuunnellessani tätä erään avioliiton päättymistarinaa oli se, että ehkä naisella oli huono itsetunto. Siis hän oli useaankin kertaan syyttänyt miestään vieraissa juoksemisesta jne. vaikka mies ei sitä ollut tehnytkään. Mies oli ulkonäöllisesti ehkä naisten mieleen ja miehelle varmasti olisi tarjoutunut tilaisuuksia ja nämä seikat vaimo tiesi. Tästä syystä aloin ajatella, että vaimo ei uskonut, että mies ei olisi pettänyt häntä. Tietysti kyse on myös luottamuksesta, joko sitä on tai ei ole…. mutta…. jos vaimo ajatteli, että mies on liian hyvä hänelle, liian komea, liian… jotain, kun hän on vain tällainen, että ihan varmaan se mies pettää mennen tullen. Ystävilläkin on muuten joskus ikävä tapa lisätä vettä myllyyn, ihan vain tällaisena sivu huomautuksena. Jos vaimo todella ajatteli noin, niin siitä hän sai oikeutuksen omalle pettämiselleen. “Jos kerta mieskin tekee sitä, niin miksen minäkin.” Pohjimmiltaan olisi siis kyse kuitenkin huonosta itsetunnosta. Siitä, että ei usko olevansa toisen rakkauden arvoinen ja alkaa sen takia epäillä toisen tekoja, eikä usko toisen hyviin tekoihin tai rakkauteen.

Pahimmassa tapauksessa nainen oli koko ajan siinä uskossa, että mies petti häntä. Ehkä jopa eron hetkellä nainen oli katkera siksi, että hänestä tehtiin syyllinen, että mies ei voinut tunnustaa omia tekojaan. Oli miten oli… ehkä naisen tarina olisi ihan erilainen, kuka tietää. Itse vaan aina yritän ajatella sitä toistakin puolta ja siis niitä syitä ja niiden seurauksia.

Luottamus on parisuhteen, ja toki kaikkien läheisten suhteiden kulmakivi, ja se rakentuu ensisijaisesti hyvän itseluottamuksen päälle. Miten voit luottaa toiseen, jos et luota itseesi… kaikki lähtee aina itsestä, eikö niin. Jos ei luota itseensä ja siihen, että pärjäät, että pystyt, että voit… niin onhan se pirun hankalaa uskoa, että kukaan muukaan pystyy. Jos ei pysty rakastamaan itseään niin on aika vaikea uskoa, että kukaan muukaan rakastaan.

Parisuhde voi tukea huonoa itsetuntoa ja itseluottamusta, mutta se ei automaattisesti paranna näitä ominaisuuksia. Jos ei rakasta itseään ja hyppää parisuhteeseen saadakseen rakkautta… niin kuinka pitkälle tuo jaksaa kantaa. Jossain vaiheessa sitä alkaa juuri epäillä sitä toisen rakkautta.

Sekavan kirjoitukseni voisin niputtaa siihen, että aina sitä ei vaan tajua tai ymmärrä mihin kaikkeen se huono itsetunto voi vaikuttaa. En tarkoita, että kaikilla pitäisi olla hyvä itsetunto ja se harvoin sitä onkaan… mutta sanoisin, että pyrkimyksenä olisi terve itsetunto. Pistän vanhan luutuneen raamatullisen ajatuksen uuteen muotoon ja sanon “Rakasta itseäsi niin kuin lähimmäistäsi” :)

Kesäksi hyvää musiikkia :D

Muistathan myös...

2010-07-10T19:28:00.003+03:00

Ihan vaan muistutuksena nyt kun on kuuma ja tunteetkin käy kuumana niin muistakaahan suojautua... muutenkin kuin auringolta :)

Punaisen ristin "Kesäkumi"-kampanja sivut

Ja jos niille kondomeille ei löydy oikeanlaista käyttöä niin tässä yksi vinkki :D

Seksuaalisesti aktiivinen?

2010-07-07T14:32:00.000+03:00

Kävin tässä mielenkiintoisen keskustelun aiheesta. Eräs herra sanoin minulle, että “Sä olet seksuaalisesti aktiivinen”. Minä taas en ole koskaan mieltänyt itseäni sellaiseksi. Sanoinkin sitten, että “Mulle tulee siitä mieleen nainen joka hyppää miesten sängyissä tosta vaan jne.” No tästä jatkoimme keskustelua.

En edelleenkään miellä itseäni seksuaalisesti aktiivisesti. Sanoin, että juu olen toki seksuaalinen (kuten nyt käytännössä kaikki ihmiset), mutta omasta mielestäni se ero minun ja monen muun välillä on se, että olen suhteellisen avoin. Kirjoitan omista kokemuksistani täällä. Keskustelen paljon aiheesta eri ihmisten kanssa, lähinnä netissä ja mesessä, mutta joskus myös ihan livenä. En koe olevani silti edes estoton, mutta en silti häpeä seksiä enkä omaa seksuaalisuuttani.

Olen siis mielestäni seksuaalisesti avoin ihminen. Määrittelisin sen juuri niin, että pystyn keskustelemaan aiheesta monella tasolla, niin yleisesti kuin omista mieltymyksistäni. Olen myös kiinnostunut seksistä ja siihen liittyvistä asioita ja ilmenemismuodoista. Tutkin asiaa ja haluan tietää enemmän. Olen löytänyt omia mieltymyksiäni ja rakentanut omaa seksuaalisuuttani. Koitan ymmärtää niitä suuntauksia joista en itse koe kiihottuvani. En koe häpeää, enkä koe seksuaalisuuden ilmaisua vääränä (paitsi ne asiat, jotka laissa myös tuomitaan).

Seksuaalisesti aktiivinen nainen usein mielletään naisena, jolle ei koskaan riitä mikään sekä naisena, joka jakaa tavaraansa. Seksuaalisesti aktiivista naista harvoin nähdään vahvana. Naisena joka tulee ja ottaa. Aiheesta löytyy ihan mielenkiintoinen keskustelu täältä.

Seksuaalinen avoimuus on muutenkin se asia josta olen jo aiemmin kirjoittanut täälläkin. Tai se on asia jota haluaisin nähdä enemmän. Tässä tulee juuri se aktiivisen ja avoimuuden ero. Seksuaalisesta aktiivisuudesta puhutaan turuilla ja toreilla kyllä paljon, etenkin nuorten keskuudessa tyyliin “Oli meinaan hyvä pano viikonloppuna, naitiin kaks tuntia putkeen ja sit…”. Tämä on sitä aktiivisuutta ja sen ilmaisemista… mutta sillä ei ole mitään tekemistä avoimuuden kanssa. Seksuaalisesti avoin ihminen kertoo ehkä myös hyvistä panoistaan, mutta hän kertoo myös niistä huonoista ja niistä omista ongelmistaan, sanotaan vaikka orgasmivaikeuksista jne. Hän yrittää keskustelemalla saada ongelmiinsa ratkaisua.

Seksuaalisesti avoin ihminen voi toki olla myös seksuaalisesti aktiivinen, jos aktiivinen nähdään toimintana ja tapahtumina. Mutta se aktiivisuus ei ole se pääasia siinä, vaan se avoimuus. Aktiivisuus on myös hieman ehkä väärä sana liittyen seksiin ja seksuaalisuuteen, koska ihmisten halut ja tarpeet ovat erilaisia. Kun sitä yhteistä ja yleistä määritelmää siitä millainen ihminen on seksuaalisesti aktiivinen ts. ei ole missään määritelty kuinka usein, kuinka monen kumppanin kanssa jne. tällaisen ihmisen tulisi harrastaa seksiä, niin silloin tuo määritelmä jää vähän ontoksi.

Tärkeitä kaikessa määrittelyssä on se, miten ihminen määrittelee itse itsenä. Joku voi määritellä minut myös seksuaalisesti aktiiviseksi, etenkin jos se tarkoittaa ihmistä, joka aktiivisesti hakee seksiseuraa ja nauttii seksistä monin eri tavoin. Silti jos minä itse en määrittele itseäni seksuaalisesti aktiiviseksi niin olenko minä sitä? Riippuu kai pitkälti siitä kuka vertaa ja kehen verrataan, mutta juuri siksi muiden tekemillä määritelmillä ei ole niin kauheasti väliä. Jonkun mielestä minä olen läski, omasta mielestäni hieman ylipainoinen ja silti suhteellisen sinut vartaloni kanssa. Jonkun mielestä olen vanha ämmä, omasta mielestäni aikuinen nainen. Olisi eri asia jos itse määrittelisin itseni vanhaksi läskiksi ämmäksi.

Kuinka sinä määrittelet itse itsesi? Mistä nuo määritelmät ovat tulleet?

Treffikausi avattu

2010-06-26T23:00:00.000+03:00

Tapasin miehen… tosin ei siitä mitään tullu, mut tulipa tehtyä. Sellainen 40min siinä meni… ei hyvin mutta ei huonostikaan. Ehkä minua ei kiinnostanut tarpeeksi, ehkä ei häntäkään.

Se mikä jäi päällimmäisenä mieleen oli se kun mies selitti sitä, että sen vaan pitää kolahtaa, että hän ei usko siihen, et ystävyyssuhteesta voi siirtyä parisuhteeseen tai jotakin sinnepäin. Siis toki ymmärrän tuon näkökannan, mutta jos itse ajattelisin noin niin tuskin koskaan löytäisin ketään. Toisaalta olen myös täysin eri mieltäkin. Siis itse uskon, että hyvästä ystävyyssuhteesta voi siirtyä kestävään parisuhteeseen. Se kemia taas on aina vaan kemiaa… se voi haihtua yhtä nopeasti kuin se on ilmestynytkin. Ts. se ihastuminen on vaan jotakin joka saa ne kaksi ihmistä viettämään enemmän aikaa keskenään ja sillä ei edelleenkään ole juuri mitään tekemistä rakkauden kanssa.

Tietyllä tavalla myös tajusin sen, että ehkä roikun jossakin kiinni. Niin vakipanossa omalla tavallaan kuin myös siinä eräässä herrassa joka pitäisi tavata ASAP. Tai sitten en jotenkin halua tarpeeksi sitä suhdetta, ehkä alitajuisesti peläten ettei mistään taas tule mitään. On tämä nyt ihan järjetöntä… joskus tulee tunne, että heitän kaiken laidan yli ja antaa olla. On ikään kuin sellainen olo, että ei voi elää jonkun kanssa ja ei toisaalta ilmankaan. Hankalaa… siis tarkoitan yleisellä tasolla, en ketään tiettyä henkilöä.

Samoin joskus ahdistaa kun toiset ihastuu ja rakastuu ja on sit niiiiii lovena. Joopa joo, jos edes kerran elämässään saisi senkin kokea, vaikka se voi myös kirpaista aika pahasti. Silti… miksen minä… miksi, mitä ihmeen vikaa mussa on et se ei vaan tapahdu mulle. Onko se joku sellanen et mussa on jotkut piuhat solmussa tai et mussa ei ole jotain mystistä elintä, joka tuottaa jotain ihme hormonia vai mitä HÄ???

Onneksi olen sentään aika perkuleen kärsivällinen ja periksiantamaton persoona tuon elämän suhteen. Haluan uskoa hyvään ja siihen, että meistä jokainen kohtaa rakkaudenkin joskus, jopa useasti. Joskus sitä ei vaan haluaisi odottaa ja nyt on taas sellainen hetki, ollut jo pidemmän aikaa. No katsoon nyt sitten mitä tapahtuu huomenna, ensi viikolla, ensi kuussa… ovet on auki :)

Hyvää juhannusta

2010-06-24T22:40:00.001+03:00

On se hauska kuinka moniin juhannus taikoihin on liittynyt alastomuus esim. “Nuori tyttö voi mennä keskiyöllä kolmen tien risteykseen, riisuen siinä itsensä alastomaksi ja lakaisten teitä kaikkiin kolmeen suuntaan. Näin tuleva puoliso tulee häntä tiellä vastaan. Jos kukaan ei tule, ei tyttö sinä vuonna pääse naimisiin. (Enäjärvi-Haavio 1989)” (Täällä lisää taikoja ja uskomuksia)

Siinä onkin sitten entisinä aikoina pusikot ja niityt kuhisseet alasti juoksevia naimattomia neitoja. Voin vaan kuvitella et ne pusikot on olleet sit myös täys niitä miehiäkin. Onhan siinä ollu sit helppo päättää et ketä neitokaista alkaisi riuustelemaan :D

Tässä vielä kuukauden musiikkivalita ettei pääse unohtumaan :)

Olen rakastunut :D

2010-06-19T19:27:00.003+03:00

Kun tää rakkauden kohde vaan ois mies, mut ei… mulla on uus kone, uus ihana tuoksuva läppäri :D Onks vähä ihanaa… vanha kone olikin jo melkein sanoutumassa irti. Kaikkihan nykyään tuntuu vanhenevan nopeasti. Vanha kone oli jotain neljä vuotta vanha. Eli oikeastaan ei paljon mitään. Kaikki kiertää paljon nopeammin kuin ennen, että onko se ihmekään, ettei parisuhteetkaan tahdo kestää. Siis kun ajatusmaailma tuntuu olevan et jos joku ei toimi ni uus tilalle.

Muuten sit ei ookaan mitään uutta ja ihmeellistä tässä valtakunnassa.

Olen ollut kyllä hirveän väsynyt. Pari ensimmäistä vapaa päivää meni melkein vaan nukkuessa. Luulin, että se johtui ensisijaisesti siitä, että töissä viime päivät oli niin kiireisiä ja oli paljon puuhaa, nyt kuitenkin tänään sitten alkoi vielä menkat, että nekin sitten vaikutti asiaan. Enää en sitten ihmettelekään miksi olin A) todella väsynyt B) ärtynyt ja hieman tunteet heitteli C) panetti oikein huolella eilen.

Niin joo juhannus tulee, ois kyl mukava keksiä jotain erikoista kerranki. Kaikki juhannukset oon juhlinu joko yksin tai vanhempieni kanssa eli TYLSÄÄ. No joo hymyillään silti :)

Kesä ja kärpäsiä

2010-06-16T10:08:00.002+03:00

Kohta pääsisi nauttimaan ihan vaan kesästä. Onko se muuten joku Murphyn laki et ennen kesälomaa joutuu tekemään hullunlailla töitä :D No kohta se vapaus sitten koittaa…

Jotenkin ihmeellisesti se aika vaan kuluu. Joku Zen-sanonta meni niin et ”Istumalla, tekemättä mitään, ruoho kasvaa silti.” eli ehkä sitten pitäisi tehdäkin jotain, suuntaan tai toiseen. Okei, ei ahdista enää se on hyvä. Ajatukset kyllä muuten välillä sillai pistää miettimään, vähän turhan syviäkin asioita. Okei, jotain positiivistakin on silti tapahtunut.

Olen aina ollut optimisti tulevaisuuden suhteen, koska jotenkin se on mielestäni ainoa tapa elää. Uskon siis siihen parempaan huomiseen. Vaikka asiat nyt menisivät vähän huonosti tai jos tänään töpeksin jotain, niin huomenna olen jo vähän viisaampi. Maailma opettaa.

Mielessäni olen päättänyt tiettyjä asioita kunhan saisin ne vain käytäntöön. Yksi asia on silti siellä kaiken huipulla eli oma hyvä olo on tärkeintä ja se minun pitäisi pitää mielessä. En voi antaa enempää kuin mitä minulla on ja jos takki on tyhjä niin ei ole mitään annettavaa.

Taisin kertoa jo aiemmin, että Herra N. on ihastunut… no nyt vaikuttaa vahvasti, että hänellä on tyttöystävä :) Hauskinta on ollut huomata hänen yleisen asenteensa ja elämänilonsa paluu. Tavallaan se vähän ärsyttääkin kun tietää syyn ja jotenkin tulee itselle olo, että ”ai jaaha, minä en sitten riittänyt edes piristämään mieltäsi…” tai ”miksi sun piti välillä olla niin hankala…”. No ihminen on aina ensisijaisesti vähän itsekäs. Toisaalta olen iloinen silti siitä, että hän on tuossa vaiheessa elämäänsä ja samoin siitä, että olen jotenkin saanut takaisin sen ystävän jollainen hän oli ku tapasimme. Jossain vaiheessa vähän ajattelin, että ystävyytemme ei ehkä kestäisi, nyt tavallaan uskon, että jollain tavalla, jollain tasolla, se tulee kestämään koko elämän. Itse asiassa, olenkin kai vähän sitä tyyppiä, että joko-tai. Joko ollaan sitten TODELLA ystäviä tai ei ollenkaan. No en ole maailman helpoin ihminen vaikka moni minua ihanaksi sanookin :)

Ai niin, ajattelin haastaa teidät tekemään pienen hyvän teon tänään. On se mikä tahansa, ilahduta vanhaa ystävää mukavalla tekstiviestillä, kerro äidille kuinka tärkeä hän on ja että rakastat häntä, auta ystävää, tuttavaa, ventovierasta… ole olemassa, ole läsnä, ole käytettävissä… kunhan olet sitä vähintään 100%

HYVÄÄ KESÄLOMAA KAIKILLE!!

Henki ei kulje

2010-06-07T18:53:00.002+03:00

Viime viikolla iski järjetön ahdistus. Kaksi yötä valvoin melkein kokonaan ja sitten meni vielä vatsakin ihan sekaisin. Sen jälkeen olo olikin ihan kuin olisi ollut humalassa. Sitten kun sain lopulta nukuttuakin ja josta herättyäni olikin armoton päänsärky, niin sitten olo oli kuin krapulassa. Ahdistukseen oli syynsä, se ei liity ihmissuhteisiin vaan ihan muuhun arkiseen elämään, yllätyksiä kun aina sattuu.

Kun tuo ahdistus sitten jylläsi täydellä voimalla niin jossain vaiheessa tajusin selkeästi sen, että se ahdistus tunteena on pelkoa ilman kohdetta. Normaalisti jos ihminen pelkää niin mehän reagoimme ns. ”pakene tai taistele” -tunteella. Kun sille pelolle ei ole varsinaista kohdetta, mutta se pelko on silti ihan aito (ainakin omasta mielestä), niin sitten se muuttuu ahdistukseksi. Mieli ei osaa päättää paeta vai taistella kun ei ole mitä vastaan taistelisi tai mitä pakenisi. Tulee ikään kuin olo, että haluaisi hypätä nahastaan ulos. Sydän tykyttää, hikoilee, vilunväristyksiä, painon tunnetta rinnalla, vapinaa jne.

Edelleen ahdistaa hieman, mutta ei enää noin isoissa mittakaavoissa. Sain sentään levättyä ja sain sopivaa hoitoakin :) Poju otti taas yhteyttä ja kysyi voisiko tulla käymään ja sanoin, että sopii ja jopa mielellään, että olen itse asiassa seuraa vailla. No siinä sitten sain käpertyä toisen kainaloon ja johan se mieli rauhoittui. On se niin kätevää kun mieleni hiljenee kunhan pääsen toisen ihmisen viereen, kainaloon. Rentouduin… Ilmoitin kyllä jo siinä yhteydenotto vaiheessa, että mitään muuta ei tule tapahtumaan kuin läheisyyttä. Kyllähän se käsi eksyi sinne alas, josta minä sitten huomautin ja jonka jälkeen se käsi pysyi sallituilla alueilla.

Joskus puolen yön jälkeen sitten kysyin, kun alkoi väsyttää ihan tolkuttomasti, että jääkö hän yöksi vai ei. Lisäsin vielä, että ihan mielellään saa jäädä :) Jäihän tuo, vaikka vähän kahden vaiheilla tuntui olevan. No yö meni tuli aamu, tuli päivä… torkuimme toistemme seurassa, lusikassa. Joskus puolen päivän jälkeen hän lähti, väsyneen näköisenä. Voi toista :D No en itse varmastikaan ollut yhtään sen paremman näköinen. Viime kerrasta olikin aikaa, siis siitä, että olin jakanut sängyn yön ajan jonkun toisen kanssa. Se oli silloin joskus marraskuussa sen yhden tietyn hyypiön kanssa, joka nyt on niiiiiiin rakastunut ja niiiin onnellinen :D

Elämä todellakin jaksaa yllättää ja juuri olin ehtinyt melkein huokaista helpotuksesta ja tajuta, että ehkä pahin on taas kerran ohi. No se mihin ei kuole, vahvistaa. Niin joo ja parin viikon päästä voisi jopa olla parin viikon loma, et hurraa :D

Hajatelmia 3

2010-05-30T19:05:00.000+03:00

Yksinäisyys iski viimeksi eilen ja tirauttelin pari kyyneltä. Jotkut päivät ovat ihan hyviä ja toiset taas eivät. Syitä on tusina jos ne edes riittävät. suurin syy eiliseen pahaan oloon oli se kun juttelin herra N. kanssa ja hän on ihastunut. Ei siinä mitään olen onnellinen kaverin puolesta ja etenkin jos tämä ihastuminen johtaa johonkin vakavampaankin. Siinä se sitten taas iski kun toinen hehkuttaa joitakin asioita, ei nyt mitenkään liikaa mutta kuitenkin. Siinä sitten taas lähti se ärsyttävä päänsisäinen mylly jauhamaa… ”Mä oon niin läskirumapossu… kukaan ei koskaan rakasta mua… en koskaan löydä ketään hyvää ja mukavaa miestä kun ne menee ihastuu ihan muihin tyttöihin… koska mä oon ruma läskipossu ja vanha ja LIHAVA…” Vaikka tajuan, että nämä ajatukset ovat turhia niin minkäs niille voi. Sitten sitä vaan alkaa itkeä kun ajattelee, että päivä päivältä sitä tulee vanhemmaksi ja rumemmaksi ja jopa ehkä lihavammaksi… niin, että sitten ihan varmasti kukaan hyvä ja mukava mies ei voi ikinä rakastaa mua.

Poju kävi tässä moikkaamassa. Juteltiin niitä näitä parisen tuntia… ihan kiva :)

Kävin heittämässä talviturkin ja täytyy sanoa, että ei se vesi niin lämmintä ollut. Onneksi pääsi saunaan lämmittelemään. Mukavaa, että kesä tulee tai on… miten sitä nyt katsoo. Toisaalta taas tulee viime kesä mieleen ja eräs tietty herra. Tai tuli tuossa aiemmin keväällä, koska tapasimme joskus toukokuussa… siis vuosi sitten. Olin miettinyt häntä pariin otteeseen ja kas kumma hän otti yhteyttä. Kysyi miten menee ja jaksoi vielä ehdottaa, että jos menisin sinne. Olin vähän aikaa huulipyöreänä, että ei juma on jätkällä pokkaa. Ehkä sillä miehellä on tapana pitää kesämirrejä ja dumpata ne sitten syksyn tullen. Kohteliaasti kiitin kutsusta, mutta vastasin ei. Mietin jälkikäteen, että olisiko pitänyt muistuttaa mitä hän sanoi minulle… mitä minä en tule varmaan koskaan unohtamaan ja jota hän ei ehkä edes muistanut seuraavana aamuna. No en jaksa järjestää draamaa, enkä kaivella vanhoja asioita. Hän ei tule muuttumaan ennen kuin hän itse todella haluaa, jos haluaa.

Yks asia mitä en vaan voi ymmärtää on se, että miten jossain nettimaailmassa missä voi liikkua anonyymina tai suhteellisen anonyymina, pitää mennä sanomaan ”paskaa” päin naamaa. Haukutaan toisia, puhutaan toisista pahaa aika avoimesti, lähetellään vihankatkuisia ja katkeria sanoja sähköpostitse tms. Siis joo ymmärrän jos olen vaikka vahingossa loukannut jotakuta, että hän sitten ottaa siitä itseensä vaikka en olisi tarkoittanut, mutta eikö sitä voi sitten ilmaista asiallisesti… aikuisia kuin ollaan. Onko se niin pirun vaikeeta vaik sanoa ”Mua loukkaa se, et sä et ottanu mitään yhteyttä…” Ei vaan sitten pitääkin alkaa haukkua ja uhkailemaan. Huokaus, mihin tää maailma on menossa.

Joo jos taas menis puuhaileen muuta… vaiks tiskaamaan :)

Tuuliajolla

2010-05-19T22:33:00.000+03:00

Tässä eräänä iltana tajusin, keskustellessani Herra N: kanssa pitkästä aikaa kunnolla, että olen ihminen joka ei osaa tehdä päätöksiä. Tai siis osaan ja en osaa tai siis... Kerran aiemmin, kuukausia sitten, luin erästä kirjaa ja tajusin, että olen ihminen jolla ei ole omaa päämäärää, eikä varsinaisesti ole koskaan ollutkaan. Niin ja ei varmaan tule koskaan olemaankaan…

Olen ollut tällainen varmaan jo lapsesta asti. Aina kun olin jonkin valinnan tai päätöksen edessä niin yleensä se lykkääntyi kunnes se asia joko ratkesi itsestään tai joku muu teki päätöksen minun puolesta. Siis totta kai osasin valita otinko suklaa- vai vaniljajäätelöä, mutta isot päätökset ovat ihan eri asia. Nuorena mietin pitkään mitä tekisin elämälläni kun sellaisien päätöksien kun koulutuksen miettiminen tuli kyseeseen. No sen päätöksen sentään taisin tehdä aika helpolla, mutta silti noista ajoista lähtien olen aina jotenkin haahuillut kahden elämän välissä. Tavallaan teen sitä edelleen, vaikkakin olen tajunnut, että se on ihan naurettavaa.

Minulla ei siis ole ollut päämäärää. En ole koskaan nuorena laittanut päämääräkseni sitä, että minun pitää saada mies, lapsia, oma talo ja paljon onnea. En myöskään ole laittanut päämääräkseni menestyä jossakin ammatissa. On hassua ajatella järjellä miten ihminen voi elää ilman päämäärää tai tavoitetta, eikö se juuri ole se juttu??? Mutta no se aika sitten kuluu odotellessa ja nimenomaan tavallaan tuuliajolla. Siinä on oma hyvä puolensa se, että ei voi koskaan tietää mitä tulee tapahtumaan, mutta se on myös se huono puoli siinä. Jos minun pitäisi määritellä jokin päämäärä tai tavoitteita, niin voisin sanoa niiden olleen vaikkapa sitä, että haluan olla hyvä tytär, haluan olla kuunteleva sisar… tai jotakin. Nyt tajuan myös sen, että tämän vuoksi olen mieltänyt aina itseni ihmisenä joka elää päivän kerrallaan, koska se todellakin on niin. En juurikaan suunnitelle kauhean pitkälle meneviä suunnitelmia, en varmaan edes osaa. Tilanteet tulee ja menee.

Älkää nyt siis käsittäkö väärin… tämä ei tarkoita etteikö minulla olisi mielipiteitä ja pidän kyllä pääni silloin kun päätän asioita tai valitsen. Olen vaan hidas tai jotenkin haluton tekemään niitä valintoja. Tuota kirjaa lukiessani tajusin myös sen, että vaikka minulla ei ole omia tavoitteita niin usein toisten ihmisten tavoitteista tulee omiani sillä tavalla, että yritän auttaa heitä saavuttamaan päämääränsä. Tuo on ikään kuin se minun tavoitteeni tai päämääräni. En tavallaan ihmettelekään siis enää miksi minua on kiinnostanut ihmiset ja ihmisten toiminta, motiivit toimia. Eikä ihmetytä sekään, että teen tällä hetkellä tavallaan nimenomaan työtä, jonka tarkoituksena on auttaa toisia saavuttamaan omia tavoitteitaan tai ainakin tukea siinä. Kun kyse on muista, niin osaan tehdä päätöksiä ja nopeastikin. Kun kyse on omasta elämästäni ja etenkin sen suunnasta ni johan tökkii.

Tämä kaikki tuli tänään siksi mieleeni, että ensin töissä oli aika ärsyttävä päivä. Sitten aloin kotiin päästyäni katsella remontointi neuvoja. Voisin tapetoida tai maalata ainakin makuuhuoneen, nyt kun on vähän irtonaista rahaakin, mutta niitä lukiessani tuskastuin kun aloin ajatella millainen työ siinä on edessä. Työmäärä nyt ei ehkä maailman isoin, mutta kuinka tylsää nyt taistella jonkun suoran seinän kanssa YKSIN. Sitten aloin miettiä kuinka kaikki on aina jotenkin hankalampaa YKSIN, no paitsi yksinolo. Sitten tietysti alkoi masentaa se YKSINÄISYYS. Sitten vielä vähän keskustelin siitä samalla tuossa mesessä muutaman miehenkuvatuksen kanssa ja sitten se YKSINÄISYYS iski vielä pahemmin. Perkele, olen kohta niin vanha, että en viitsi sitä lukua tässä edes ääneen mainita, koska alkaa itseäkin pyörryttää ja en siis ole reiluun kymmeneen vuoteen asunut kenenkään kanssa. Niin, että osaanko enää edes asua kenenkään kanssa… niin, että kohta iskee taas paniikki siitä vanhenemisestakin ja siitä, että kohta olen liian vanha saamaan lapsia jos niitä vaikka haluaisinkin joskus ja… niin siis pitäisiköhän joskus ihan oikeasti tehdä valintojakin ettei koko elämä vain liu ohitse.

Niin ja jos nyt sitten ei muuta ni loppukevennykseksi voisin sanoa, että ei ketään kiinnostaisi extreme treffit. Ne sisältäisi joko ikkunoiden pesun tai makuuhuoneen vanhojen tapettien irrotuksen. Saa valita, kumpi on itselle sopivampi vaihtoehto ja ilmoittautua halukkaaksi :D

Pillubongarit

2010-05-15T22:46:00.004+03:00

Nuoret naiset kulkee kadulla pienissä vaatteissa. Basso jyskyttää jossain kaukana... pillubongarit vauhdissa. Kesä on siis tullut... ei päivääkään pääskysestä, mutta modernissa maailmassa on toisenlaiset merkit :D

No minä vanha nainen saan ihan yksin röhnöttää kotona, siis YKSIN. Tässä nyt kuitenkin kappale, joka saa vanhankin naisen menojalan vipattamaan :D

Me

2010-05-09T21:29:00.001+03:00

On tässä taas pitänyt kiirettä ja energia on valunut jonnekin muualle kuin tänne blogiin. Niin ajatusmylly kyllä pelaa jatkuvasti, jopa ylikierroksilla. No joo, jos kirjottaisi jotain fiksuakin :)

Joskus tässä mietin tätä suhdettani vakipanomieheen ja mietin juuri sitä, että miten voin olla näin rauhallinen. Siis, että vaikka minulla on jonkinlaisia tunteita tuota miestä kohtaan, niin jotenkin minä en liiemmin murehdi missä hän menee ja mitä tekee. En myöskään oikeastaan kaipaa häntä. Kaipaan kyllä hellyyttä ajoittain ja aikaa enemmän hänen kanssaan. Silti olen jotenkin oudon rauhallinen. Välillä on kyllä iskenyt paniikkikohtauksia, joissa olen ajatellut, että ihan varmasti hän huijaa minua jne. Ne onneksi menee ohi nopeasti.

Niin miksi olen rauhallinen ja miksi tämä kaikki on näinkin helppoa minulle… Uskoisin, että se liittyy siihen, että en näe tai ajattele meitä ”meinä”. En siis ajattele esim. ”Sitten me yhdessä…” No enpä tietenkään kun emmehän me tee yhdessä mitään paitsi pannaan. Se me-ajattelu saa juuri usein sen suhteen syvenemään, koska silloinhan toisesta tulee tavallaan osa minuakin. Jos ME tekisimme yhdessä jotakin, niin alkaisin odottaa ja suunnitella mitä kaikkea muuta ME voisimme tehdä yhdessä. Nyt ME olemme yksilöitä, hän tulee luokseni ja hän suutelee, rutistelee, hyväilee minua ja minä häntä, sitten hän lähtee töihin tai minne lie.

Jos ajattelisin meitä yhtenäisenä yksikkönä niin silloin minun pitäisi miettiä sitä mitä MEILLE kuuluu, miten MEILLÄ menee, minne ME olemme menossa, mikä on MEIDÄN suhteemme tila. Mietin toki näitä asioita nytkin, mutta enemmänkin… mikä on suhteeni häneen, millaiseksi se voisi tulla tai millaiseksi sen haluaisin muuttuvan. Mietin haluanko jatkaa tätä suhdettani häneen ja miksi jatkan ja miksi ehkä lopettaisin.

Tulilinjalla kirjoitti tässä tekstissään suhteen vastuullisuudesta ja olen matkani varrella jo useaankin otteeseen miettinyt sitä aina silloin tällöin ja käynyt muutaman keskustelunkin. Vaikka siis kaikki tuo saattaa kuulostaa jopa itsekkäältä niin onko se sitä. Enkö olisi oikeasti itsekäs vasta sitten jos en edes miettisi näitä asioita. Jokainen voi muutenkin olla vastuussa vain omista tekemisistään ja loppukädessä vastaa teoistaan vaan itselleen (jos muut eivät tiedä motiiveja ja ratkaisuja niiden valintojen ja tekojen taustalla). Vaikeintahan on elämässä toteuttaa omia halujaan niin, että loukkaa mahdollisimman vähän muita. Miksi, siksi että usein omat halut on ristiriidassa muiden halujen kanssa.

Joku voisi ehkä sanoa, että laskelmoin liikaa näissä suhdejutuissa. Siis vakipanomiehen kohdalla esim. en usko, että välillämme voisi olla juuri minkään muunlaista suhdetta kuin tällainen. Vaikka pidänkin häntä hienona ihmisenä en usko, että pystyisin sopeutumaan tiettyihin asioihin. Tähän useimmat sanoisi, että ”Kun se rakkaus kolahtaa niin sitten et voi mitään…”. Suhtaudun asioihin ihan eri tavalla. Rakastuminen ei ole valinta, mutta rakkaus on. Jos haluan rakkautta on minun silloin käytettävä järkeäkin tai pikemminkin, jos haluan sen rakkauden kestävänkin.

Voiko olla realistinen romantikko :D Jos voi niin olen sitten varmaan sellainen. Moni on tosin erehtynyt luulemaan vain romantikoksi ja ovat sitten pettyneet. Luottavaisin mielin mennään eteenpäin, kävi miten kävi… muutakaan ei voi. Rakkautta ei voi vaatia…

Jos nyt saisi ne muutamat asiat tapahtumaan niin voisi taas jatkaa matkaa tai ainakin päättää suunnan… perkule. Sitten olisi ehkä taas enemmän kirjoiteltavaakin.

Onnistuminen vs. epäonnistuminen

2010-04-24T22:01:00.000+03:00

Päivät kuluvat vauhdilla kun aivot ovat jatkuvasti työstetyt. Päässä pyörii työasioiden ohella oman elämän asiat ja vähän muidenkin. Ajoittain kyllä ehdin ajattelemaan ihan fiksujakin ja käymään mielenkiintoisia keskusteluja, mutta ne eivät koskaan päädy teksteiksi asti kun pelaan illat pitkät Facebookissa Farmvilleä :D No aiheeseen…

Mietin tuossa jo jokin aika sitten epäonnistumisen pelkoa, joka vaivaa ainakin jossain määrin esimerkiksi masentunutta siskoani. Kun mietin tätä epäonnistumisen pelkoa niin tajusin, että joskus tai varmaan pikemminkin jossain vaiheessa ihminen alkaa pelätä myös onnitumista.

Jos ihminen on elänyt pitkään sellaisessa maailmassa jossa hänellä on ollut runsaasti epäonnitumisia, niin silloin niistä tulee helposti arkipäivää. Samaan aikaan tämä ihminen saattaa leimata itsensä epäonnistujaksi sekä muut voivat avittaa häntä tässä. Vaikka ne muut eivät käyttäisi ihan sanoja ”No joo sä nyt aina oot vähä tollanen”, niin usein esim. työyhteisössä on ihmisiä, joiden vastuulle ei annetta joitakin töitä koska he ovat ”epäonnistujia”. Tässä on siis osin kyse myös roolista. Kun tällainen ihminen sitten saakin yllättäen haasteen eteensä niin siinä vaiheessa voikin yllättäen alkaa pelottaa myös mahdollinen onnistuminen.

On hullua ajatella, että onnistuminen pelottaisi, koska useimmat meistä haluavat onnistua. Toisaalta jos ihminen ajattelee itseään epäonnistujana ja tästä on tullut hänen identiteettinsä (ainakin suuremmaksi osaksi) niin onnistuessaan hän joutuisi jonkinasteiseen identiteettikriisiin. Kärjistetysti tämä voi koskea koko elämää, mutta useimmilla meillä ehkä jotakin tiettyä elämä osa-aluetta. Tosin monet meistä kokevat ne hetket sellaisina ajoittaisina huonon itsetunnon hetkinä, epävarmuuksina… joita kohdatessa ammennamme voimaa sieltä missä tiedämme olevamme hyviä, onnistujia.

Olen joskus varmasti blogissanikin käyttänyt jo sanaa itsesabotaasi. En tiedä onko tuo nyt kuinka yleinen termi, mutta itse kehitin sen laihduttaessani. Se tuli siitä kun oivalsin, että olen vuosien aikana sabotoinut kaikki laihduttamisyritykseni suurelta osin siitä pelosta, että entäs jos onnistunkin laihduttamaan, entäs jos minusta tuleekin kaunis, nuori neito… Onnistuminen siis pelotti ainakin jossakin määrin, koska minun olisi silloin pitänyt hyväksyä jotakin sellaista, jota olin tavallaan ollutkin koko ajan eli kaunis, nuori neito :D Joskus on siis helpompi epäonnistua.

Luin tässä erään herran tekstiä, jossa hän kirjoitti siitä kuinka ei ehkä osaa lukea naisten antamia viestejä yms. Samasta asiasta olen käynyt keskustelua useammankin henkilön kanssa. Tämäkin saattaa joskus ehkä juuri olla sellaista itsesabotaasia tai onnistumisen pelkoa. Etenkin kokemattomien kohdalla tämä varmaan on sitä, että on helpompaa ja turvallisempaa olla siellä omassa yksinäisyydessään ja hiljaa kaivata sekä toisinaan surra vähän… kuin ottaa se askel siihen muutokseen, siihen onnistumiseen. Onnistuminen tarkoittaisi tässä sitä, että minun tulisi ottaa toinenkin huomioon… toinen ihminen jolla on omat tunteet, tarpeet, halut ja toiveet. Se ei ole helppoa silloin kun on ensimmäistä kertaa kyydissä. Tiedän omasta kokemuksesta ja sivusta seuranneena useampaakin tarinaa.

Nämä kaksi menevät jokseenkin vielä käsi kädessä. Kun ihminen onnistuu, niin väistämättä hän alkaa pelätä yleensä jossain vaiheessa, että se epäonnikin kohtaa. Toisaalta epäonnen syövereissä meidät yleensä pitää pinnalla vain se, että huomenna asiat voivat olla paremmin. Oli miten oli, ne molemmat kuuluvat elämään, mutta kun poistamme niistä sen pelon, niin silloin ne eivät hallitse elämää.

Ajatus:
Kaikki on luonteeltaan kaksinaista, kaikella on vastaparinsa, samanlainen ja erilainen käyvät yksiin; vastakohdat ovat luonnossa identtiset, vain eriasteiset; äärimmäisyydet koskettavat toisiaan; kaikki totuudet ovat vain puolia totuuksia; kaikki ristiriidat muodostavat yhdessä harmonian.
~Kybalion~

Piparinlevityspäivät

2010-04-15T23:34:00.001+03:00

No niin taas tuli tehtyä jotain ihan ensimmäistä kertaa. Eli kävin levittelemässä piparia lääkärisedälle :D Kerrotaanpa sitten koko tarina…

Tässä muutamia viikkoja sitten tunsin virtsatietulehduksen oireita. On niitä ollut aikaisemminkin ja nuorempana olin ihan estolääkityksellä eli tuttu juttu. Sattui alkamaan seuraavana aamuna edellisiltaisen yhdynnän jälkeen eli ns. kuherruskuukausi pissatauti :D No soittelin sitten terveyskeskukseen ja sain lääkityksen ilman, että piti mennä antamaan näytettä. Nykyäänhän saa jos on perusterve nuori nainen, joka on aiemminkin sairastanut kyseisen taudin ja tunnistaa oireet. Okei no söin lääkkeet ja jotenkin kuitenkin jäi sellainen hassu olo. Ikään kuin kutina. No sekin olisi vielä ihan selvä hiivan oire ja vielä ihan tavanomainen antibioottikuurin jälkeen, mutta ei ollut sitä kokkareista valkovuotoa (juu sori miehet, mut joudutte nyt lukemaan näitä naisten juttuja, tiedättepähän sitten mistä on kyse). Kutitti ja kutitti, koko alapään seutua. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ensin sitten laitoin ihan hiivaan tarkoitettua voidetta. Ei tuntunut auttavan erityisemmin. Sitten kävin apteekista ostamassa toisenlaista voidetta ja sekään ei tuntunut auttavan. Sitten huomasin pari ikään kuin näppyä. Seurasin päivittäin alapääni muutoksia ja tuntemuksia.

Sitten tietysti tomerana tyttönä luin ja etsin tietoa netistä. Päädyin siihen lopputulokseen, että minulla on kondylooma aka visvasyylä. ”Kondylooman eli visvasyylän aiheuttaa ihmisen papilloomavirus (HPV), joita tunnetaan nykyään yli sata erilaista virustyyppiä. Osa papilloomaviruksista aiheuttaa syyliä sormiin ja jalkapohjiin, ja noin parikymmentä virustyyppiä viihtyy sukuelinten limakalvoilla ja tarttuu helposti sukupuoliyhteydessä, joskus ehkä sormienkin välityksellä. Joskus harvoin voi ulkosynnyttimiin tulla syyliä saunan lauteiden tai vastaavien alustojen kautta. Näkyvien syylämäisten muutosten lisäksi, joita sukuelinten alueella nimitetään kondyloomiksi eli visvasyyliksi, HPV-infektiot esiintyvät myös näkymättöminä muotoina, jolloin on parempi puhua pelkästään papilloomavirusinfektiosta tai HPV-muutoksesta eikä visvasyylästä/kondyloomasta. HPV-infektio on yleisin sukupuoliteitse leviävä tartuntatauti, arviolta 4-5 kertaa klamydiatartuntaa yleisempi. Uutta tietoa papilloomaviruksista on niiden tavaton yleisyys ja HPV-muutosten yhteys kohdunsuun solumuutoksiin, syylävirukset itsessään eivät ole uusi ilmiö, vaan niitä on ollut ihmisillä jo vuosituhansia.” YTHS

Luin ja luin… vähän ajan kuluttua tulin entistä vainoharhaisemmaksi, koska suurin osa sukupuolitaudeistahan on oireettomia. Sattui olemaan pääsiäinen kun tämä ajatusleikki velloi pahimmillaan päässäni ja piti odottaa arkipäivää, että pääsin terveyskeskukseen, eihän tämä nyt ihan akuuttikaan asia ollut… vain epämiellyttävä vaiva. Asia tietysti vaivasi hirveästi mieltäni ja satuin sitten meseen vakipanomiehen kanssa ja oli pakko kertoa asiasta kun halusin sen pois sydämeltäni. Ei siinä mitään, ihan asiallisia oltiin puolin jos toisinkin. En minä häntä syyttänyt, sen sanoin ihan aluksi, kun enhän edes ollut varma mistään. Halusin vaan kertoa, että mitä oli meneillään etenkin kun hän ehdotteli josko tapaisimme seuraavana päivänä. Olin kyllä ajatellut kertoa asian kasvotusten, mutta hän aisti, että minulla oli jotain kerrottavaa. Ihan hyvin se silti meni, ei paniikkia ja yhteyttä pidettiin ihan normaaliin tapaan.

No sain sitten ajan ensin sairaanhoitajalle. Kerroin asiani ja hoitaja sanoi sitten, että ”No katsotaanpas sitä”. Siinä sitten housut pois ja hoitaja kurkkii alapäähäni ja sanoo ”No kyllä se siltä vaikuttaa, varataan sulle aika lääkärille”. Niin sitten tapasin lääkärin useita tunteja myöhemmin. Kerroin asian ja tietysti lääkärisetä halusi katsoa, kondyloomahan oikeastaan diagnosoidaan se juuri siis näkemällä niitä syyliä, tiedätte kyllä missä. Taas housut pois ja pipari levälleen. Lääkäri vähän tutki ja tuli tulokseen ”En täällä kyllä mitään näy”. Sitten puhuimme jonkunkin tovin lääkärisedän kanssa viruksista, bakteereista, hygieniasta, ruokatottumuksista jne. Kun sitten kysyin, että ”No jos se sitten on kuitenkin hiivaa, että pitääkö mun lääkitä sitä?” niin lääkärisetä vastasi ”Niin itse asiassa siemennestehän on parasta lääkettä, koska se on hapanta”. Hän oli jo aiemmin kysynyt sitä, että kuinka usein tapasin miehen kanssa ja kuinka usein harrastimme seksiä. Kun vastasin siihen, että keskimäärin kerran viikossa, joskus kyllä kahdenkin viikon tauko, niin siihen lääkäri sanoi ”No niin no se on ihan ku ois uus mies joka kerta”. Viittasi siis siihen, että bakteerikannat ehtii niin erilaisiksi siinä ajassa.

Niin ja sanoi se lääkäri sitäkin, että vaikka se nyt olisi se kondylooma niin sitten olisi ja oikeasti noinhan se vähän on. Se mitä itse siitä luin oli se, että ensinnäkin arvioiden mukaan suurin osa saa hp-viruksen jossain vaiheessa ja kantajia arvioidaan olevan 30-50% aikusväestöstä. Jossain myös mainittiin, että viruksen saaneista vain 1% tulee oireita eli ts. syyliä. On myös aika huomionarvoista, että tämä on yleensä nuortentauti eli 20-25 vuotiaat. Miksiköhän… no siksi, että kondylooman itämisaika on hyvin pitkä tai siis voi olla hyvinkin pitkä, näin ollen nuoret juuri seksielämänsä aloittaneet ovat se suurin ryhmä. Koska kyse on viruksesta niin varsinaista parannusta ei ole vaan elimistö yleensä jossain vaiheessa sitten voittaa viruksen, jolloin syylät häviävät. Tämä voi joskus viedä pitkänkin aikaa. Niin eli siis mitä, minun aktiivinen seksielämäni on kestänyt nyt sellaiset 2,5 vuotta eli ehkä minä tuossa mielessä olen melkein kuin joku parikymppinen seksielämänsä ensi metreillä.

Niin juu siinä oli ne ekat kerrat eli piparin levitykset lääkärissä. En ole siis koskaan aikaisemmin aikuiselämäni aikana levitellyt pipariani muille kuin niille miehille, jotka ovat sitten sinne jotain työntäneetkin. Tästä syystä sitten pyysinkin, että pääsisin myös papa-näytteeseen. Pyysin myös sukupuolitautitestit, ihan vaan oman mielenrauhan vuoksi. Olin niitä jo toki muutenkin ajatellut, mutta nyt kaikki sitten samalla kertaa. Niinpä sitten sain taas seuraavanakin päivänä mennä levittelemään pipariani.

Niin sitten menin labraan kokeisiin seuraavana aamuna. Mukava hoitaja, ehkä itseäni hieman vanhempi nainen. Otti ensin verinäytteen ja kyseli siinä samalla papa-kokeeseen tarvittavat tiedot. Kysyi sitten, että koska on otettu edellisen kerran. Vastasin ”Itse asiassa ei koskaan”. Merkkasi sen sitten ylös. Sitten menimme vessaan ja hoitaja antoi kaksi pissapurkkia. No se sentään oli tuttua touhua kun virtanäytteitä saanut lapsena lasketella enemmän kuin tarpeeksi. Sitten se papa-näyte. Hoitaja kysyi sitten tai sanoi kysyvästi ”Niin olethan sä gynegologisessa tutkimuksessa ollu?”, johon vastasin ”No en ole ollu siinäkään”. Huomasi, että ehkä hieman kummaksutti tosin en edes tiedä kuinka tarkkaan hän oli katsonut ikäni. No siihen sitten pipari taas esiin ja hoitaja selittää sitten kaiken mitä tekee. Siksi hän halusikin tietää, että osasi sitten selittää kaiken. Ei se mitenkään kummallinen operaatio ollut kun tuo piparin levittelykin tuntemattomalle ei enää tunnu juuri miltään… onneksi.

Tuloksia sai sitten odotella sellaisen viikon ja siis kaikki negatiivisia eli ei hiviä, tippuria eikä klamydiaa. Kondyloomaakaan ei sitten ainakaan lääkärin mielestä. Papakokeen tulos selviää myöhemmin, mutta siinähän ei tutkita sukupuolitauteja vaan muutoksia kohdunkaulan solukoissa ts. syövän esiasteita.

Eli mikä minua nyt sitten vaivaa tai vaivasi. Ehkä piparini oli vain ärtynyt jostain, ei ollut saanut tarpeeksi rakkautta ja huolenpitoa tai sitten nimenomaan liikaa niitä. Luin jostakin, että kondylooma saattaa kutista, vaikka lääkäri kyllä sanoi, että se ei kutise. No oli miten oli, pitää varmaan nyt jättää tuo pipari rauhaan ja antaa sen vaan olla niin ehkä se siitä rauhoittuu. Että sellaiset ekat kerrat taas täällä tällä kertaa :D

Ei mulla mitään asiaa ole :)

2010-04-11T22:27:00.002+03:00

Niin ajatuksia on ollu pää täys ja kun vaan sais ne kirjotettua, mut ehei... liikaa ressiä ja liian vähän aikaa tai siltä se tuntuu. Tavallaan odotan koko ajan hetkeä, että olisi sillä tavalla aikaa, että ehtisin edes hetken keskittyä.

Ihan pienenä muistutuksena ystäväiseni, että TEEMALLA vietetään "Seksin huhtikuu"- teemaa. Mielenkiintoisia ohjelmia... aika monet niistä näkyypi vielä Yle Areenalla, jos ei satu telkasta tulemaan sopivaan aikaan.

Katselin sen teema illan siitä naisen haluttomuudesta ja aika mielenkiintoista keskustelua käytiin niin telkussa ku minäkin erään herrasihmisen kanssa. Siitäkin olisi pitänyt kirjoittaa heti ajatukset ylös, koska nyt ne on kadonneet.

Näillä eväillä mennään... ihanaa kun kevät alkaa jo olemaan ihan tuossa oven takana ja kesäkin tulee eli ehkä tää elämä vielä voittaa loppujen lopuksi :)

Rakkauden perään ruikuttava kullihaukka

2010-04-05T22:24:00.001+03:00

Noin kauniisti ystäväni Herra N. joskus viime kesänä sanoi :D No vitsailimme siinä omaan tuttuun tapaamme ja hän jatkoikin ”Mee laittaan vittu ilmotus nettiin, vittua vittu jaossa ja vitusti… vaatimuksena muna”. Taisin silloin vastata jotain tyyliin ”No mullahan on jo”.

Ehkäpä minä sitten olenkin omalla tavallani tuollainen, halusin tai en. Ruikutanhan minä täälläkin sitä ettei ole rakkautta ja jossain vaiheessa metsästin sitten niitä kulleja haukan lailla, tahtovat vaan olla aika vikkeliä ne kullit :D

Ikuisen pohdinnan alla on vaadinko liikaa vai liian vähän, saako rakkaudelta edes vaatia. Suurin ja isoin mysteeri itselleni on edelleen se mitä rakkaus on? Sitten vielä se, että kun ei se yleensä etsimälläkään löydy, joskaan ei ihan etsimättäkään… eli mitä tässä siis pitäisi tehdä, etsiä etsimättä? Vaikka tietyt asiat muuttuvat helpommiksi ajan ja kokemuksen myötä, niin se yksi asia ei koskaan muutu eli se, että ihmissuhteet ovat aina hankalia tai vähintäänkin haastavia. Uskon kyllä, että osin niin on oltavakin, mutta silti…

Niin ihmissuhteet ovat hankalia, koska niissä on aina kaksi ihmistä joilla on yleensä erilaiset toiveet, halut ja odotukset. Parisuhde on tästä tiivistetty muoto, koska siinä pitäisi ottaa huomioon myös toisen ihmisen läheisyyden tarpeet sekä seksuaaliset tarpeetkin, siis kaiken muun lisäksi. Usein sitä huomaa olettavansa liikaa tai ainakin jotakin erilaista kuin mitä saa. Usein sitä huomaa käsittäneensä joitakin asioita erilailla. Usein sitä huomaa, että toinen on vieras, vaikka olisikin läheinen. Niin ja siis nämä asiat ei aina selviä vaikka kuinka puhuttaisiin asioista, sitä kun ei aina ihan voi ymmärtää toista. Tässä yrittäminen onkin tärkeämpää kuin onnistuminen.

On mielenkiintoista seurata kanssasisarien ja –veljien puuhailua. Siinä missä joku löytää rakkauden, siinä toinen sen menettää, joku on äärimmäisen ihastunut, joku miettii ettei mistään tule koska mitään, joku yrittää enemmän ja toinen vähemmän. Siinä missä toisten ihmisten ihanan vaaleanpunaiset luritukset ihastumisesta ja rakkaudesta ovat omalla tavallaan uskoa ja voimaa antavia niin samalla sitä joka kerta miettii, että miksi minun pitää jatkaa edelleen tässä saamarin suossa. Samalla silti toisten karvaat vuodatukset pieleen menneistä suhteiluista ja sydänsuruista lohduttavat oudolla tavalla kun ei olekaan ainoa joka toisinaan itkee itsensä uneen. On se silti mielenkiintoista tämä ihmisen tarve toisen luo

Onneksi näyttää vahvasti siltä et kevät tulloo ja kesäkin jossain vaiheessa, et ehkä tuo harmaus tuolta mielestä häipyy jossain vaiheessa. Pitää vaan pitää vähän parempaa huolta itsestä, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Tänään sentään kävin kävelyllä ja puuhastellut kotona muutakin kuin vain jonkun elektronisen laitteen kera eli piste mulle :)

Vittu ku vituttaa ku vituttaa

2010-03-31T23:30:00.000+03:00

Siis oiskohan mulla vuosisadan PMS-oireet vai niinku hä… Siis tänään käytin useamman kuin yhden voimasanan töissä ja vielä kahteen kertaan oikeastaan. Et siis niinku hei tällasta siis niinku tapahtuu siis niinku kerran kymmenessä vuodessa.

No joo ehkä sillä hormoonikierrollakin saattaa olla asian kanssa tekemistä, mutta onhan tämä vitutus taas tässä kerääntynyt. Kuten nyt kirjoitin tuolla aiemmin siitä ärsyttävästä tyypistä ja sitten eilen oli todella työteliäs päivä ja meni melkein ylitöiksi ja sitten kuulee suurin piirtein valitusta siitä, että ei hoida töitään. Siinä oli yksi pisara liikaa. Toinen pisara tuli siitä kun olin ensin ollut puhumassa reilut pari tuntia ihan asiaa ja sitten sen jälkeen oli taas enemmän kuin yksi nykimässä hihassa. Siinä oli toinen pisara liikaa.

Onneksi olen sitä tyyppiä, että en hermostu ihmisille vaan enemmänkin asioille tai en ala ainakaan syyttelemään ”Et vittu saatana hoida ite joskus”. Vaikka nytkin hermostuin ihan oikeasti ja huomasin, että tunteet oikeasti kävi siellä punaisen puolella niin silti pystyin rauhoittamaan itseni hienosti. Joskin vähän taas itsekin yllätyin kun ne muutamat voimasanat pääsivät suustani.

No ehkä ihan hyväkin, pitää se joskus tehdä selväksi missä se oma sietokyvyn raja menee. Niin ja ihan kaikkea ei tarvitse edes sietää. Kuten tässä eräänä päivä se ärsyttävä ihminen puhui ”Ainiin se saamarin akka tuleekin huomenna, en taas muistanutkaan… se akka… sitä ja se akka tätä”. Meinasin jo sanoa, et joo ei mun tarvii kuunnella tätä. Annoin kyseisen ihmisen hetken pauhaa yksinään ja sitten vaihdoin puheenaihetta.

Nyt sitten on oikeastaan koko ilta vituttanut ihan vaan se ku vituttaa. Sangen ärsyttävä olotila. Jos olisin helposti syttyvää lajia, niin en varmaan uskaltaisi edes mennä kauppaan tai saisitte vielä lukea lehdistä :D Niin ja ei tässä nyt nämä asiat ole ne jotka ainoastaan painaa mieltä. Tietysti tässä on omassa elämässä muitakin asioita roikumassa, jotka vievät ihan turhaan aivokapasiteettia ja en pääse rauhoittumaan kun jatkuvasti aivot lähettää signaaleja ”Tee se, muista se, niin ja se, sit vois tehä sen ja entäs… niin mut sit vielä on se…”. Unetkin on jääneet aika vähiin, joka sekään ei paranna tilannetta sitten ollenkaan.

Pitää pääsiäisenä heittää pitkiä lenkkejä niin mielikin lepää ja sais aivotkin hetken hiljaisuuden. Kävely on ainakin itselläni (tai joskus kevyt lenkkeilykin) sellainen puuha, jossa asioiden keskittynyt ajattelu tuppaa olemaan vaikeaa. Sitä jotenkin keskittyy vaan kävelyyn ja ympäristön havannointiin. Niin joo et jos jollain sattuis oleen hyviä vitutuksen minimoimiseen auttavia keinoja niin kaikki ehdotukset otetaan vastaan. Turha sitten ehdottaa panemista kun vitutus ei parane sillä, on meinaan testattu. Jos paneskelee ku vituttaa ni sit alkaa viel kaiken lisäks panettaakin tai jotain. Siis oikeesti tavallaan, joo joo… se kaikki energia mitä tulee siitä panemisesta suuntautuukin siihen vitutukseen. No se vierihoito vois toimia ja usein rauhoitunkin kainalossa, mut nyt ei oo sellasta mahdollisuutta. Eli joo menee nukkumaan tai siis pyörimään sängyssä silmät auki kunnes kello soi. toivottavasti edes joku nukkuu tänä yönä :)

Jotain on kadoksissa

2010-03-26T23:59:00.001+02:00

Olen jotenkin hirveän väsynyt ja hieman surullinen, etenkin viime päivät. En koe olevani mitenkään masentunut, nauran ja koen oloni myös ihan hyväksi. Haluaisin silti levätä hetken hiljaisuudessa jonkun kainalossa juuri nyt.

Viime syksy oli omanlaisensa rutistus ja ajattelin, että kunhan pääsen joulun ohi niin asiat alkaa selvitä, mutta ehei… Olin useammankin kerran flunssassa, sitten mummoni kuoli ja töissä vielä työkuviot hieman muuttuivat, tosin osin omasta halustani ja ehdotuksestani, tietäen lisää minulle vastuuta. Mielelläni minä teen sitä mitä teen ja saan paljon myös vaikuttaa tekemisiini ja käyttää luovuuttani omalla tavallani ja koen tekeväni tärkeää työtä.

Ajoittain sitä vaan väsyy ja kun niin käy niin etenkin silloin sitä kaipaa sitä toista ihmistä. Nyt kun tiedän millaista se on niin rehellisesti sanottuna kaipaan sitä enemmän kuin silloin kokemattomana. Eli juu suomeksi sanottuna on ihan helvetinmoinen halipula. Toisaalta vaakakupissa painaa sekin, että en ole vielä hirveästi ehtinyt ajatella mummoni kuolemaa, en ole itkenyt sitä vielä tarpeeksi.

Tiistaina katselin liviltä ”Sooloilua” elokuvan ja itkuhan siinä tuli tai no en nyt ihan vollottamaan alkanut mutta kyyneleitä vuodattelin. Jotenkin sitä vaan haluaa kokea sen ”jonkun”, siis HALUAA. Sitten sitä vaan miettii, että miten kaikki voikin olla niin pirun vaikeaa vai teenkö minä siitä vaikeaa. Oikeastaan rakkaus on pirun helppoa ja simppeliä, kun vaan uskaltaa. Tuntuu vaan siltäkin, että aika harvat kai sitten todella uskaltavat. Kyllä minäkin edelleen vähän pelkään.

Sitten samaan aikaan aika vaan kuluu ja kuluu. Viime vuosi oli aika rankka henkisesti, eikä tämäkään nyt mitenkään parhaalla tavalla näköjään alkanut. Toisaalta on hetkiä, jolloin se kaikki tuntuu jopa melkein mahdolliselta. On hetkiä, jolloin tunnen, että minusta välitetään, että minua rakastetaan. On hetkiä joita hellin ainakin vähän aikaa mielessäni, toisia hieman kauemmin.

Olen tässä muutamia kertoja miettinyt, miltä minusta tuntuisi jos en koskaan enää voisi tavata vakipanomiestä. Se tunne oikeastaan yllätti minut hieman, koska tulin aika surulliseksi ja jotenkin se toisesta luopuminen tuntui kauhean pahalta. Ei sillä, että niin olisi juuri nyt tapahtumassa. Tässä on vaan eräs herra roikkunut aika kauan mukana, jopa kauemmin kuin vakipanomies, mutta jota en ole vielä ehtinyt/päässyt tapaamaan. Joskus tuntuu, että olen jälleen melkein kahden miehen loukussa. Pitäisi nyt vaan saada tavattua tuokin herra. Tuosta se ajatus siitä vakipanomiehestä luopumisesta tuli. Kun suhde sitten on ollut vain oikeastaan panosuhde, niin se tarkoittaa myös aika varmasti sitä, että mitään muuta suhdetta ei voi olla tai siis en oikein usko, että voisimme jatkaa ystävinä. Ajatus vaan tuntuu hassulta.

Niin mietin tuotakin asiaa ihan liikaa varmaan, mutta nämä herrat siis ovat roikkuneet mukana yli puoli vuotta. Toisen kanssa harrastan seksiä kerran pari viikossa, juttelematta juurikaan mitään kummempaa kuin pienen tiedon murusia mitä on omassa elämässämme meneillään. Toisen kanssa taas vaihdan kuulumisia ja tietynlaista kaipausta toisen luo varmaan keskimäärin yhtä usein. Takerrunko minä nyt miehiin joissa ei ole mitään toivoa, mitään merkitystä, mitään tulevaisuutta. Entä jos he molemmat huijaavat minua, entä jos vaan saan taas paskaa niskaani, entä jos… On todella vaikea vain luottaa, se on vaikeaa mutta ei ole mitään muutakaan mahdollisuutta.

Ehkä minä olenkin niin pelkuri, että odotan vain elämän ja ajan ratkaisevan nämä asiat. Pelkuri, joka ei uskalla tehdä itsestään onnellista.

Ajatus:
Rakkaus kuihtuu pakotettuna; vapaus on sen sisin olemus. Se ei sovi yhteen tottelevaisuuden, mustasukkaisuuden eikä pelon kanssa; se on puhtainta, täydellisintä ja rajoittamattominta siellä, missä sen harjoittajat elävät luottavaisina, tasavertaisina ja arvokkaina.
~Percy Bysshe Shelley~

Ärsytyksen ärsytys

2010-03-15T18:00:00.000+02:00

Juu-u siis MINÄ olen varsin rauhallinen ja rakastava ihminen. En hermostu helposti ja näen negatiivisissa asioissa usein positiivistakin. Tulen toimeen yleensä kaikkien ihmisten kanssa toimeen, jopa niiden joita muut eivät voi sietää… mutta mitta se on minullakin.

No tämä kyseinen henkilö on tuttu erinäisistä työ ja vapaa-ajan kuvioista sellaiselta reilun neljän vuoden ajalta. Kyseessä on reilu 40-vuotias naisihminen. Jaa, että miksikö pinna palaa? No mistäköhän sitä aloittaisi…

Ensinnäkin hän on mukava kun on sillä päällä eli noin 80-85% ajasta, mutta sitten kun ei ole mukava niin sitten… Kaikki pitäisi aina tehdä suurin piirtein sillä tavalla kuin hän tekee/haluaa. Jos niitä ei tehdä niin tai joku on tehnyt jonkun pienen virheen ni johan nousee häly. ”Mitä SÄ sitä nyt teet? Et kai SÄ sitä nyt SINNE laita? Miksei kukaan soittanut MINULLE?”. Olen joskus puhunut kyseisestä henkilöstä joidenkin ihmisten kanssa ja olen sanonut, että jos olisin hieman herkempi niin hän olisi varmasti saanut minut kyyneliin muutamaankin otteeseen.

Ei siinä mitään jos ihminen onkin kontrollifriikki, monet ovat ja se kontrollin tarve johtuu usein omasta epävarmuudesta. Mutta, mutta… tämä kyseinen ihminen on tuuliviiri. Ensin puhkutaan ja puhistaan ja sitten hetken päästä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tiedän, että hänellä on elämässään vaikeata, nyt ja menneisyydessä… ja usein osaan ollakin empaattinen, mutta tämäkin alkaa joskus ärsyttää. Ikään kuin hänen pitäisi korostaa kuinka huonosti asiat menee, jotta muut jotenkin huomaisi kuinka hyvin hän kuitenkin pärjää olosuhteisiin nähden. Moni voivottelee asioitaan haluten sitä sääliä, mutta minulta sitä ei ainakaan heru… sellainen käytös vaan saa minut voimaan pahoin.

Kun muutamia kertoja olen tavallaan tehnyt joitakin asioita hänen puolestaan niin aika turha odottaa kiitosta. Ehei, usein sieltä kuuleekin vain sitten ”No EI tätä nyt näin tehdä, etkö SÄ tajua et toi laitetaan tonne…”. Eli juu ei hirveesti tee mieli auttaa kyseistä henkilöä tai tehdä asioita hänen puolestaan. Niin ja ne mielipiteet… kun hän on sitä mieltä niin HÄN todella on sitten sitä mieltä ja kailottaa sen kyllä kaikille muillekin ja siis se hänen mielipiteensä on sitten ainoa ja oikea.

Aika moni ihminen ei pidä hänestä tai pitävät ehkä samalla tavalla kuin minä eli sen 85% ajasta. Hän kyllä on sanonut, että tietää ettei hänestä aina pidetä jne… Silti monesti minusta tuntuu ettei hänellä ole hajuakaan siitä kuinka pahasti hän joskus sanoo. Onhan se hienoa, että ihmisessä on kipinää, mutta jestas jos hänen jäljiltään saa olla aina sammuttamassa tulipaloja niin ei sekään kivaa ole.

Olen pitkän aikaa tarkkaillut tilanteita ja ihmisiä, se on mielenkiintoista. Olen pitkälti sitä mieltä, että ihminen vaikuttaa paljon ihan energia tasolla toisiin ihmisiin. Siis ei mitenkään mystisesti vaan ihan, että jos ihminen on hosuvaa ja häärivää tyyppiä niin se monesti tarttuu muihinkin läsnäolijoihin. Itseni kohdalla olen mielestä havainnut rauhoittavan ominaisuuden joka on ihan hyvä. Tällaisten em. tapaisten ihmisten seurassa voi sitten tapahtuakin melkein mitä tahansa. Näitä energioita on kyllä mielenkiintoista tarkkailla. Monesti työpaikoilla huomaa kun joku tietty ihminen on poissa kuvioista niin tunnelma on ihan erilainen, paljon rauhallisempi ja ei läheskään niin jännittynyt.

No eihän sitä tarvitsekaan kaikkien ihmisten kanssa tulla toimeen, mutta aika harvoin minä tapaan ihmistä joka saa minutkin jopa ärsyyntymään. Viimeksi tänään melkein sanoin jo pahasti. Se mikä minua tässä tilanteessa ärsyttää eniten on se, että minä tapaan häntä säännöllisen epäsäännöllisesti ja minun on omalla tavallani tultava toimeen hänen kanssaan… eniten siis se, että kun hän saa minut hermostumaan niin en pidä siitä tunteesta itsessäni. Kun hän toiminnallaan tai sanoillaan saa minut ärsyyntymään niin, että omasta mielestäni jo vähän sanon pahasti hänelle tms… niin en pidä siitä tunteesta. Koen sen niin negatiivisena ja oikein tunnen kuinka lihakset jännittyvät kehossani ja mielenikin jännittyy. Sitten pitää taas rauhoittaa itsensä siihen positiiviseen tilaan.

Olen muuten sitä ihmistyyppiä joka ei suutu tai hermostu… mutta oletettavasti kun sitten hermostun niin sitten räjähtää. Josta tulikin mieleeni… katselin tässä taannoin kun kakkoselta tuli ajankohtaisen kakkosen väkivaltailta tai jotain muuta sellaista ja siinä toimittaja kysyi läsnä olleilta, että ”Oletko lyönyt toista ihmistä? Onko sinua lyöty?” Suurimmalla osalla nousi käsi ylös molemmissa kohdissa. Minä siinä katselin suu pyöreänä yhtenä kysymysmerkkinä. Keskustelin asiasta sitten mesessä herra N:n kanssa ja kysyin, mites hän. Siis koska itse en ole koskaan lyönyt ketään, eikä minua ole lyöty. Lapsuuden aikaisia tuskin lasketaan ja sellaisiakaan tilanteita en todellakaan muista olleen eli jos niitä on ollut niin olen ollut todella pieni. Piiskaa olen siis kerran saanut, pitää taas kerran mainostaa :D No se oli ihan aiheesta ja ei isä niin kovaa risulla lyönyt, että se olisi sattunut. Ehkä vähän pisteli… enemmänkin se oli se nöyryytys ja opin kyllä läksyni… ainakin vähäksi aikaa. En muuten edes muista, että olisin nähnyt koskaan, että jotakin minun tuttua olisi lyöty tai joku tuttu olisi lyönyt jotakin toista niin, että olisin nähnyt.

Niin no en ole kyllä juurikaan räjähdellyt… ja viimeisimmät ovat tapahtuneet teini-iässä. Silloinkin se kotona johti yleensä siihen, että ensin huudettiin vähän aikaa kilpaa äidin kanssa, sitten minä juoksin omaan huoneeseeni itkemään ovet paukkuen. Yleensä siis muutenkin jos minua ärsytetään tai tuntuu, että ärsyynnyn… niin poistun paikalta, repäisen itseni irti tilanteesta. No olen kai saanut geeneissä tämän viilipyttymäisyyden isältäni. En ole juurikaan nähnyt häntä hermostuneena. En ole koskaan kuullut hänen edes todella huutavan. Äiti tosin kertoi kerran, että kun he olivat olleet nuoria ja olivat tapelleet yhden kerran niin isä oli kuristanut äitiä niin kovin, että äidin oli ollut jo vähän vaikea hengittää. Luulisin, että he molemmat oppivat tuosta niin paljon, että sen takia sitä ei tapahtunut enää toiste. Isä tajusi mihin hän oli kykenevä kun tarpeeksi ärsytetään ja äiti tajusi mitä seuraa kun tarpeeksi ärsyttää toista.

Noin… sainpahan ainakin purettua taas tämänkin asian. Onpahan vähän parempi olo, kiito siitä :)

Ajatus:
Ilkeäluontoisesta tarttuu jotain luonteeltaan viattomaan ja avosydämiseenkin...
~Seneca~

Seksuaalinen valta

2010-03-09T19:29:00.002+02:00

Luin tässä erään blogi tekstin ”Kun seksi oli tabu, valta ei ollut” ja siihen tulleita kommentteja ja aloin taas miettiä tätä aihetta.

Miten naisten seksuaalinen valta on syntynyt? Olen itse sitä mieltä, että tätä ei ollut vielä siihen aikaan kun naiset ns. olivat isiensä ja/tai miestensä omaisuutta. Silloin naisella ei ollut juurikaan valtaa tai silloin nainen pystyi seksuaalisen valtansa kautta hallitsemaan ehkä ainoastaan miestään (pihtaamalla seksiä). Nyt kun naiset saavat päättää itse elämästään niin tämä valta on enemmän heidän käsissään ja siksi tullut näkyvämmäksi.

Vallassa on silti se hassu piirre, että valta on usein annettua. Diktaattori saa vallan pelottelemalla ja uhkailemalla ihmisiä, mutta kun ihmiset eivät pistä hanttiin, niin näin valta saavutetaan. Demokratiassa me kansana valitsemme ne joille valta annettaan. Pienemmässäkin mittakaavassa valta toimii samalla tavalla. Eli miehet ovat ikään kuin antaneet seksuaalisen vallan naisille. Ei niin, että he olisivat halunneet tehdä niin, vaan siksi, että miesten ja naisten halujen erosta ehkä syntyy tämä mekanismi. Eikä niinkään niin, että miesten seksuaalinen halu olisi välttämättä mitenkään isompaa vaan pikemminkin siksi, että naisilla ja miehillä on syntynyt erilaiset strategiat lisääntymiseen. Biologian kannalta katsottuna tämä käy selvemmäksi. Seksin perustarkoitus on lisääntyä. Miesten lisääntymisstrategia on siementää niin paljon ja niin monta kuin mahdollista ja naisilla taas valita mahdollisimman hyvät geenit jälkeläisilleen. Molemmat tavat ovat ihan yhtä hyviä ja toimivia ottaen huomioon sukupuolen ominaisuudet.

Mutta onko kyse todella naisten vallasta miehiin. Kyse on mielestäni pikemminkin niin, että miehet ovat halujensa orjia, eivät naisten. Jos mies haluaa seksiä hän oletettavasti yleensä tarvitsee siihen naisen, haluaa naisen. Koko keskustelu naisten seksuaalisesta vallasta tähtää mielestäni usein siihen, että naisten tulisi muuttua (osin totta, valtaa ei saa käyttää väärin), mutta myös miesten tulisi muuttua ja tajuta että eivät naiset heitä orjuuta vaan miesten oma seksuaalinen halu, siis heidän biologinen itsensä. Valta on pääpiirteissään sitä, että toisella on jotakin mitä toinen haluaa ja näin tällä joka omistaa tuon mitä toinen haluaa, on se valta. Jos se, että nainen omistaa pillun mitä mies haluaa, antaa naiselle valtaa, niin jo on… kyse onkin siis pillu vallasta :D Tämä valta asetelma näkyy etenkin kun ajattelemme, että ”nainen antaa” ja ”mies saa”. Ts. naisella näyttäisi siis olevan se valta koska hän päättää kenelle antaa ja milloin ja miksi.

Vallassa ei sinällään ole mitään vikaa, paitsi silloin kun sitä käytetään väärin. Tästä juuri oli ehkä enemmänkin kyse tuossa em. blogi tekstissä. Nainen voi ja usein käyttääkin tätä seksuaalista valtaansa väärin. Joskus tahallaan, joskus tietämättään, kokemattomuuttaan. Samoin voimme nähdä raiskauksen juuri tämän naisen seksuaalisen vallan riistämisenä. Siinä mies ottaa pakolla vallan omiin käsiinsä, eikö.

Koko asiasta puhuttaessa ärsyttää eniten ehkä se, että siitä tehdään automaattisesti vastakkain asettelu miehet vs. naiset. Kärjistetysti aiheesta puhuttaessa naiset syyllistetään helposti manipuloiviksi huoriksi ja miehet liian kilteiksi nörteiksi… onko kummastakaan apua, EI. En kiistä seksuaalisen vallan olemassaoloa sillä sen näkee ja kokee aika selkeästi, mutta ei sekään automaattisesti tarkoita sitä, että se jolla on valta on onni. On olemassa monenlaista valtaa ja varmasti jokainen meistä on käyttänyt valtaa ja meihin on käytetty valtaa. Seksuaalinen valta on vain siis yksi muoto siitä, eikä sen pitäisi tarkoittaa sitä, että miehet yrittävät etsiä keinoja joilla vähentää naisten seksuaalista valtaa ja naiset taas pyrkisivät säilyttämään valtansa. Tarvitseeko sukupuolien välillä olla jatkuva sota?

“The most common way people give up their power is by thinking they don't have any”
~Alice Walker~

Muistokirjoitus

2010-02-28T20:00:00.001+02:00

Sait elää täyden elämän. Sait rakastaa ja sinua rakastettiin. Elämäsi ei ollut ruusuilla tanssimista mutta selvisit voittajana. Sinä olit vahvan naisen esikuva elämässäni. Lähdit vähän yllättäen… elät silti meidän kaikkien muistoissa.