Aina välillä iskee näitä huonoja päiviä. Tänään taisi iskeä sellainen. Argh… Näinä päivinä tunnen olevani ruma ja lihava ja tyhmä ja ihan kaikkea mahdollista.

Jotenkin se sitten iski tänään. Tai on ollut jotenkin vähän alakuloinen olo jo useamman päivän. Olo on ollut vähän kipeäkin, mutta ei se syy siinä ole. Niin joo… ja olen nukkunutkin jotenkin huonosti viimeaikoina. Unirytmin vähän sekaisin ja sitä rataa. Eli tänään sitten ahdistuin siitä, että tuo vatsamakkara on tehnyt tuohon paluun. Olen kyllä aloittanut jo tekemään asioita sen eteen, että se taas siitä poistuisi, mutta perk.. pitikö se päästää taas tuohon takaisin. Ärsyttää kun vaatteista huomaa, että ovat kummasti ikään kuin kutistuneet. Sitten aina välillä ahdistun rinnoistani. Ne kun ovat isot ja ainakin minun mielestäni rumasti riippuvat. Perk… maan vetovoima :D Olen aina joskus miettinyt, että menisin pienennysleikkaukseen. Saisin sen todennäköisesti kunnallisellakin puolella. No ehkä joskus… saa nähdä. Niin ja kaiken tämän lisäksi naama on kukkinut kuin teini-ikäisellä ja poskeen tullut iso finni… huoh. Näitä päiviä muuten tulee yleensä silloin kun ollaan lähestymässä kuukautisia. Johtuu hormonien vaihtelusta, mutta ei se tieto nyt hirveesti lohduta. Se tilanne on nytkin.

Niin siis se mikä näissä päivissä ärsyttää eniten on se tunne, että kukaan ei koskaan rakasta minua eikä tule rakastamaankaan. No niin ja nyt sitten alkaa itkettääkin kun kirjoittaa tätä. Tiedän, että olen ihana ja hyväsydäminen ihminen. Tiedän, että olen nätti. Tiedän, että olen niin paljon, mutta näinä päivinä sitä epäilee itseään niin paljon. Kokee ettei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Toisaalta vaikka nyt tuntuu pahalta, niin tiedän, että tämä hetki ruokkii minun sisuani. Olen periksi antamaton suomalainen nainen :D

Yksi syy tähän olotilaani on myös tämä tämänhetkinen tilanteeni. Tämä herra, joka on aiheuttanut minussa niitä kutituksen tunteita, on osa syyllinen tähän epävarmuuteeni. Olemme käyneet muutamia ihan hyviä ja vakaviakin keskusteluja mesessä. Olemme tuijottaneet toistemme kuvia ja hymyilleet. Olemme puhuneet myös siitä, että ”Entä jos…”. Olemme puhuneet avoimesti ja rehellisesti. Mutta sitten… hän ei juurikaan viestittele muuten… joka korpeaa minua. Ei kai se nyt niin vaikeaa ole pistää joku tekstiviesti tai jotain. Pitää ehkä joskus ottaa tämänkin asia puheeksi. Sitten se tosiasia, että meidän on kahdesti jo pitänyt tavata, mutta ne eivät ole tiettyjen syiden takia onnistuneet. Siis miehen taholta, joskin ihan ok syitä, enkä epäile, että hän valehtelisi. Hän saa minut sekaisin, koska hän on siellä mesessä niin ihana ja avoin jne. Mutta sitten menee ehkä kokonainen päivä, etten kuule hänestä mitään. Okei, ymmärrän, että hänkin on varmasti pohtinut tätä ”suhdettamme” ja hänellä on ilmeisesti töissä tällä hetkellä aikamoiset kiireet. Vuorokaudessakin on vaan 24 tuntia. Sitten taas itselläni on aikaa märehtiä se saamarin 24h kun olen lomalla. Huokaus… ihmekään, että ajatukset heittää häränpyllyä ja tunteet ailahtelee.

Tässä kaikessa piilee vielä sellainen seikka, että en ole saanut läheisyyttä enkä seksiä neljään viikkoon. Tutustuttuani tähän mieheen ja kun tarkoituksemme oli kuitenkin tavata pian (joka siis vesittyi), niin halusin tavallaan katsoa mitä tästä tulee, enkä ole ollut yhteydessä vakipanoon ja halikaveri oli lomailemassa muualla. Vakipano tietää jo asiasta. Hän on yleensä sillä tavalla ymmärtäväinen, mutta minua ärsyttää se hänen pommituksensa, että ”No joko oot suhteessa?” tai ”No tuunko käymään?”. Onneksi hän ei ole sitä nyt harrastanut niin paljon kuin joskus aikaisemmin. No sitten… tämä halikaverini palasi lomailemasta ja olemme vaihtaneet kyllä mesessä kuulumisia ja puhelimessa. Minun on ollut tarkoitus mennä käymään hänen luonaan, mutta en ole saanut aikaiseksi. Haluan kertoa tämän asian hänelle kasvotusten. En tiedä miten hän asian ottaa, kun tällaista tilannetta ei hänen kanssaan ole vielä ollut. Luulen, että hän aavistelee jo jotain… ei ole vaan rohkaistunut kysymään ihan suoraa… tai minäkin kiertelen asiaan. Siis vain siksi, että haluan käydä sen keskustelun kasvotusten.

Tämä näissä asioissa onkin hankalinta. Vaikka en koe, että voisin olla parisuhteessa kummankaan kanssa, niin se erohan on jollain tavalla tehtävä, jos löydän sen ihmisen, jonka kanssa todella haluan olla. Olen käynyt näitä asioita toki läpi jo vakipanon kanssa ainakin pari kertaa eli nämä tuntemukset nyt eivät ole täysin vieraita. Vakipanon kanssa yhteydenpito varmaan loppuu kokonaan sitten siihen. Mikä on sillä tavalla sääli, että pidän hänestä ihmisenä, mutta meidän suhteemme on aina ollut vain seksiä. Me emme ole enää pitkiin aikoihin jutelleet esimerkiksi mesessä. Minä en edelleenkään tiedä missä hän tarkalleen asuu. Tiedän mitä hän tekee työkseen, tiedän hänen puhelinnumeronsa ja muutaman yksittäisen tiedon, jotka olen netistä urkkinut. Olisi mukava jos edes jollakin tavalla saisi tietää miten toisella menee, onko hän onnellinen ja vaihtaa joskus kuulumisia. Halikaveri taas… niin voimmeko olla vain ja ainoastaan ystäviä, siinä on se suuri kysymysmerkki. Tämä on se iso kysymys, joka tulee aina esiin… jos on harrastanut jonkun kanssa seksiä, niin pystyykö hänen kanssaan sitten täysin platoniseen suhteeseen. Ajan kanssa uskon, mutta kuinka haastavaa se siihen pisteeseen pääseminen tulee olemaan. Haluanko olla hänen ystävänsä… haluaisin, jos se on mahdollista. Haluaako hän?

Ajatus:
Vaikka ulkona sataisi puukkoja,
Tulen antamaan sinulle suukkoja.
Vaikka yö olisi pikimusta,
Et jää vaille rutistusta.
-Elina Karjalainen (Uppo-nalle)-