Paljon olisi ajatuksia, suurin osa toki jo ainakin kertaalleen pureskelluista asioista. Kerrotaan nyt aluksi vaikka hieman kuulumisia.

Kävin tuossa treffeillä erään ihan mukavannäköisen ja -oloisen miehen kanssa. Erotessamme illan jälkeen sanoi ”Pidetään yhteyttä”, mutta ei sitten kuitenkaan kuulunut pihahdustakaan vaikka minä kirjoitin lyhyen viestin. Kaikkihan sen tietää, että tuo on se mitä sanotaan ja sitten ei aina kuitenkaan tehdä kuten sanotaan. Itse olen pyrkinyt nykyään siihen, että en sano sitä, jos en todellakaan aio sitä tehdä. Toki ymmärrän senkin, että jos ei kiinnosta niin sitten ei kiinnosta, mutta olisi se kai kohteliasta vastata jotakin. Itse ainakin pyrin tähän ja sen erään kerran kun minulle on sanottu ns. päin naamaa, että ei kiinnosta… niin sen jälkeen olen osannut myös arvostaa juuri niitä jotka uskaltavat sen tehdä. Mehän olemme aikuisia ja ei kaikista tarvitse pitää tai tykätä. Tiedän, että nämä ovat vaikeita asioita, mutta joskus kannattaa vähän miettiä sitä miten sanoa kauniisti ja kohteliaasti toiselle, että ei tästä taida tulla mitään. Jos siltä tuntuu niin onhan se oltava rehellinen omille tunteilleen ja samalla toiselle, eikä turhaa sinnitellä ja sitten erota joskus vaikka parin kuukauden päästä.  En usko, että tämän miehen kanssa siitä mitään suurta rakkaustarinaa olisi syntynytkään. Olen vaan yrittänyt toteuttaa ajatusmallia, jossa en tyrmää ketään ensi istumalta :)

Muuten asiat ovat rullanneet hyvin pitkälti samoja ratoja kuin aikaisemminkin. Mietin aina silloin tällöin, tapaus halikaveria. Siis voisinko olla hänen kanssaan ihan suhteessa. Olemme nyt tunteet toisemme reilu puoli vuotta ja olemme tavanneet viikoittain tai siis usean kerran viikossa. Usein olemme viettäneet viikonloppuja yhdessä ja tavanneet viikollakin. Eli jos siis katsoisin tätä toimintaa ulkopuolisen silmin, niin sanoisin, että me seurustelemme. Mutta kuten olen tainnut aiemmin mainitakin niin asia ei ole ihan niin yksinkertainen, koska uskon ettei meistä ole muuhun. Vaikka tulemme pääsääntöisesti toimeen hyvin, niin se johtuu siitä, että olemme hyviä ystäviä toisillemme. Tarvitsemme silti mielestäni molemmat sitä omaa aikaa ja irtiottoa toisesta ja tuskin sietäisimme toisiamme 24/7 ihan järjettömän pitkiä aikoja arkielämässä. Siis sen viikon verranhan viettimme yhdessä ”päivin ja öin” ja se meni paremmin kuin uskoin. Toisaalta kun olemme tunteneet toisemme jo aika pitkään, niin olemme nähneet ainakin vähän jo niitä toisen huonojakin puolia ja silti jaksamme oleilla toistemme seurassa. Eli toisaalta siis mietin aina silloin tällöin, että miten tämä nyt sitten eroaa seurustelusta. Ehkä ainoastaan niin, että me emme ole sopineet siitä, että seurustelemme ja olemme siis vapaita tekemään mitä haluamme. Haluaisin lisätä, että minä en ole tässä suhteessa ainoa joka tekee… sillä hän kertoi tässä taannoin käyneensä tapaamassa jotakin naista. En tiedä mitä kaikkea he olivat tehneet, enkä kysynyt, koska koen, että se on heidän välisensä asia. 

Mitäs vielä… Ai niin juttelin Pojunkin kanssa pitkästä aikaa mesessä. Sillä on yks kirja lainassa, jota se varmaan pitää ikuisessa lainassa, et voi aina sillon tällöin olla muhun yhteydessä :D 

Muutamia mielenkiintoisia blogeja vielä mainitsisin tähän loppuun. Eli ”Haku päällä” (Kolmeakymmentä lähestyvä seksin ja seurustelun saralla kokematon mutta kaikkea muuta kuin toivonsa menettänyt mies pohtii tilannettaan.) sekä ”Jokivaris” (Kolmenkympin pyykin jo reilusti ohittanut mies tutustuu naisiin ja deittailun ihmeelliseen maailmaan - ensimmäistä kertaa koskaan.)

Eipä tässä muuta, lunta odotellessa :)