On ollut vähän kiireistä tässä viime aikoina monestakin syystä, mutta nehän ovat vain niitä arkisia asioita eli ei niistä nyt sen enempää. Tai no sen voin mainita, että hain opiskelemaan ja jippiaijee… pääsinkin eli Neiti H. sukeutuu syksyllä opiskelijaneito :)
Satuin tuossa kesällä myös mökkeilemään yhden viikon. Kas kun Neiti H. ei ole koskaan saanut sitä tehdä ja sattui olemaan vaihteeksi vähän ylimääräistä rahaa niiiii Neiti H. meni ja vuokrasi mökin viikoksi. Raahasi sinne sitten mukanaan yhden miehen…. pakkohan se kyyti oli jollain tavalla järjestää :D
Eli menin tämän vakihalin kanssa sitten mökkeilemään. Kerrottakoon, että se oli ensimmäinen kerta elämässä kun olen mökkeilemässä. Siksi sinne halusinkin kun tajusin, että nyt voisi olla tilaisuus. Mitäs siellä sitten tehtiin… no syötiin, juotiin, saunottiin, uitiin (tai no) ja naitiin (tai no). No ei silti ihan ok reissu noin niinkö tällaiselle kokemattomalla mökkeilijälle :D
Niin siitä uimisesta… No parina ekana päivänä uskaltauduin sinne järveen useammankin kerran kun oli niin kuumia päiviäkin, mutta sitten… joku saamarin kala suukotti paljasta peppuani kun seisoin laiturin vieressä, että sen jälkeen en sinne muuten mennyt. Se järvi kuhisi sellaisia pieniä kaloja, kaiketi särkiä tms. (en tiedä kaloista mitään) ja aina niitä pyöri siinä laiturin kupeessakin. Luulen, että se kala parka erehtyi luulemaan minua isoa valkoista ahteriani jättimäiseksi pastan palaksi, joita hetki aiemmin olin suoltanut järveen kun olin käynyt pesemässä pannun pohjan. Arvatkaa kuka suurin piirtein juoksi sieltä järvestä ylös laiturille. Ei kiva… muutenkin kammoan sellaisia tummapohjaisia järvivesiä… tästä lähin uin vain uima-altaissa… joita niitäkin kammoksuin lapsena. Ajattelin aina, että siellä jossain varjoissa lymyää haita. Ah… on se niin mukavaa kun omaa vilkkaan mielikuvituksen :D
Niin ja siitä naimisesta… Kerroinhan jo aiemmin, että tämän miehen kanssa se on hieman haasteellista. Miehellä kun on enemmän ja vähemmän ongelmia, vaikka ei sitä nyt aina tarvitsekaan naida. Eli lähinnä ongelma on siinä, että hän ei saa orgasmia. Hän on ikäiseni mies ja hän on yhden ainoan kerran saanut naisen kanssa orgasmin ja kerrottakoon, että tuo nainen en ole minä. Ei hänellä nyt ilmeisesti ihan hirveästi niitä naisiakaan ole ollut, mutta sen verran kuitenkin, että on päässyt harjoittelemaan useammankin kerran. Nyt tutustuttuani häneen paremmin ja keskusteltuamme asiasta jne. olen tullut siihen tulokseen, että hänen ongelmansa on ns. viivästynyt tai estynyt siemensyöksy. Hän on pitänyt ongelmaansa enemmänkin vain erektio ongelmana, mutta minusta se on enemmänkin (luettuani asioista). Siis toki hänellä on ongelmaa sen erektionkin kanssa, mutta kyllä se usein seisoo, joskin ei aina kovin hyvin. Samoin hän kertoi, että hänen on usein vaikea saada siemensyöksyäkään masturboidessaan tai siinä menee yleensä aina hyvin pitkä aika. Hän siis ei ole kertaakaan lauennut kanssani. Tai no kaksi kertaan niin, että olen ollut paikalla, mutta en ole koskenut häneen.
Jonkinlainen edistyminen sitten kuitenkin tapahtui tuolla mökkireissulla. Vielä jäi se syy epäselväksi, että miksi… mutta sillä tuskin on hirveästi merkitystä. Tapahtui siis seuraavaa… Minä olin jo jotakin reilu kymmenisen minuuttia hieronut hänen kaluaan kun hän ehdottaa, että antaisin vähän suullisia nautintoja. No pyysin, että hän kääntyisi sängyllä niin, että hänen jalkansa olisivat lattialla ja minä niiden välissä… koska tiesin, että nyt piti jaksaa leikkiä pitkän aikaa. Siinä sitten leikin ja leikin… imettelen ja kokeilen erilaisia tekniikoita ja versioita. Hänen kalunsa pysyykin hyvin pystyssä, sillä usein se veltostuu ainakin jossain vaiheessa niin, että erektio lopulta häviää kokonaan (vaikka mies sanookin, että se tuntuu aina silti hyvälle, eikä hän aina huomaa oman erektionsa katoamista). Vilkuilen välillä kelloa parikymmentä minuuttia… jossain puolentunnin tienoilla muutan vähän asentoa ja jostain syystä mies alkaa nauttia aivan suunnattomasti. Sen kuulee äänestä… jatkan tarmolla, innolla ja asenteella. Nyt se tulee… nyt se tulee… ihan kohta… Sitten alan tuntea kuinka kalu alkaa pehmetä ja ääntelykään ei ole enää yhtä voimakasta. Ei tullut… Mutta sanoi, että ei ole kokenut mitään vastaavaa sen yhden ja ainoan orgasminsa jälkeen josta on siis aikaa viitisentoista vuotta tai jotain.
Olen yrittänyt tiedustella tuntemuksien eroja jne… Aika alussa jo sanoin hänelle, että hän pelkää sitä orgasmia. Sitä tunnetta kun se on tulossa, kontrollin pettämistä, orgasmin voimakkuutta jne. Hänen kertomansa mukaan tuo yksi ja ainut orgasmi, jonka hän on kokenut oli hyvin voimakas. Ajattelin, että sillä on ollut oma osansa sopassa, samoin kun sillä, että se tilanne jossa se tapahtui ei ehkä ollut maailman paras. Kun juttelimme tuon em. tapahtuman jälkimainingeissa niin hän sanoi jotakin siitä tunteesta, että se on “pelonsekainen tunne”. En viitsinyt sillä hetkellä tarttua hänen sanavalintaansa ja sanoa, että “No mitä mä oon sanonu”… vaan annoin hänen nauttia tilanteesta ja sanoin, että “Yritä nyt muistaa tuo tunne ja kun seuraavalla kerralla tuntuu hyvälle, niin anna sen tunteen kasvaa ihan rauhassa yhtä korkealla”. Jossain vaiheessa siinä kesken suihinoton hän myös sanoin, että kalu on niin herkkänä, että se niinkö sattuu. Kysyin sitten, että onko se ihan fyysistä kipua. Näin hänen ilmeestään, että hän mietti asiaa ja sanoi jotakin, että “Eiii… se sellasta ole”. Vastasin siihen, että “Jos se ei ole fyysistä kipua se tunne, niin anna sen tulla ja jos oikeasti sattuu niin sanot vaan niin lopetan”. Kivun ja nautinnon rajat kun joskus ovat aika häilyviä. Tuo sanan vaihto tapahtui ennen sitä ns. läpimurtoa eli ehkä sillä oli vaikutusta.
Hänen kanssaan olen huomannut yhden asian jonka johdosta voin nyt sanoa ymmärtäväni monia miehiä… Minun on hirvittävän vaikea nauttia täysillä kun toinen ei fyysisesti kykene siihen. Olen saanut orgasmeja hänen kanssaan, mutta ne eivät ole olleet yhtä nautinnollisia kuin jos hän olisi voinut nauttia kaikesta täysillä kanssani. Samoin monesti se esileikki jää olemattomiin koska se erektiossa oleva kalu on vaan saatava nopeasti sisään. Ei sillä se panon kesto kyllä korvaa sen, joskin en ole mikään pitkien panojen ystävä. Jollakin tasolla voin siis ymmärtää niitä miehiä, jotka valittavat siitä kun nainen ei nauti. Silloin siitä seksistä helposti tuleekin sellaista suorituskeskeistä… “Kunhan nyt saan paineeni purettua… ettei tarvitse kiusata naista enempää…”.
Tiedän, että saatan omalta osaltani pahentaa asiaa. Tiedän, että suhteeni vakipanoon saattaa häiritä hänen edistymistään. Silti koen, että on parempi, että hän tietää asiasta kuin, että joutuisin valehtelemaan asiasta hänelle (koska siinä vasta huono olen ja hän huomaisi, että valehien tai salaan jotakin, jolloin se luottamus olisi vielä enemmän hakoteillä). Jossakin vaiheessa näistäkin asioita varmaan pitää taas puhua vakavasti. Pidän hänestä, viihdymme yhdessä, mutta en silti vain näe meitä yhdessä. Meistä on ystäviksi, mutta suhteeseen???… en usko. Jos hän kokee tilanteen epämieluisana tms. niin sitten vaihtoehdot ovat vähissä. Voimme lopettaa muhinoinnin ja olla vain platonisia ystäviä, jos hän siihen pystyy/haluaa tai sitten emme ole missään tekemisissä. En ole koskaan luvannut mitään enempää kuin mitä olen antanut ja olen kertonut avoimesti tilanteestani jne. Suhteesta pitää siis keskustella siksi, koska en halua käyttää häntä hyväkseni, en halua hänen elättelevän toiveita enemmästä jos en sellaista voi luvata, en halua satuttaa häntä.
Hankalia nämä suhteilut, mutta olen silti monella tavalla juuri nyt onnellinen. Minun on hyvä olla ja uskon taas huomiseen. Ehkä minulle ei riitä se yksi mies vaan minun pitää saada kaksi yhden hinnalla. Äh, en tiedä… mutta tämä on minun todellisuuttani juuri nyt ja elän sen kanssa joka päivä ja minun on hyvä olla :)
Ajatus:
"Mikään ei ole hyvää tai pahaa, ellemme sitä siksi ajattele."
~W. Shakespeare~
Lonely boy looking 4 lonely girl
-
Ja etten minä muka laita eforttia vai, nytkin muutin langattoman
verkkoyhteyden nimeksi otsikon mukaiseksi :) Nyt vain odotellaan koska joku
naapureista (n...
1 päivä sitten

Ongelma se on tuokin, siis tuo orgasmin viivästyminen. Tuntuu, että itsellä se tulee liiankin nopeasti-ainakin oman kivan kanssa. Täytyis opetella se oikea tekniikka, jolloin en tulisi liian nopeaan. Sitä kai on liian kiire saamaan hommat hoidettua eli orgasmi..:P
Kuulostaa ihan yhdeltä turkulaiselta mustahiuksiselta mieheltä. onkohan peräti pari kertaa elämässään tullut. kauheaa nysväystä sellanen eikä kykene suhteisiin. Hän päätti sitten mennä ulkomaille kun oli jo huhkinut turhaan puolet kaupungista.
No on niitä ongelmia varmaan muillakin kuin yhdellä turkulaisella miehellä :D Mielenkiintoiseksi tämän asian tekee vain se, että useammin ne ongelmat taitavat olla päinvastaisia miehillä... siis, että tulee liian nopeasti. Samalla tässä saa naisena erilaisia ajattelun aiheita siis miten suhtautua asiaan jne.
Mulla oli sama ongelma aikoinaan ja se johtui jännittämisestä. Sitten se vaan meni ohitse. nykyisin välillä kestää, mutta yleensä 15 min jälkeen lentää...
ei liity tähän vaan aikaisempiin: http://www.mtv3.fi/helmi/seksi/artikkeli.shtml/2011/07/1365112/kaikki-tietavat-g-pisteen--mika-ihme-on-u-piste-ota-selville