Jostain syystä päädyin taas tutkimaan polyamoriaa ja törmäsin wikipedian suomenkielisessä versiossa termiin parisuhdeanarkia. “Eräs polyamorisesta ajattelusta kehittynyt ajattelu- ja elämäntapa on ihmissuhdeanarkia, jossa erilaisten ihmissuhteiden välille ei tehdä muodollista eroa. Suhdeanarkistit eivät siis välttämättä erottele toisistaan "ystäviä", "kumppaneita" ja "rakastajia", vaan kaikkiin suhteisiin suhtaudutaan dynaamisina ja kehittyvinä. Suhdeanarkiassa tärkeää on molemminpuolisuuden periaate: me teemme yhdessä nimenomaisesti ja vain sellaisia asioita joita molemmat haluavat - siinä ovat suhteemme rajat.”

Kerrankin jotain loksahti paikoilleen :) Tai siis kuten edellisessä kirjoituksessani jo ihmettelin sitä, että miksei voisi harrastaa seksiä ystävänsä kanssa. Mikä se on se moraalinen juttu siinä, että se olisi jotenkin pahasta ja hyi hyi. Jos minä kertoisin jollekin ihmiselle omasta tilanteestani niin hän todennäköisesti ajattelisi, että olen sitoumuskammoinen tms. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että polyamoria tai tämä ihmissuhde anarkiakaan tarkoittasi sitä, että ihmiset vain vapaasti paneskelisivat miten sattuu ja kenen kanssa tahansa. Se mitä olen elämässä oppinut on juuri se, että vapaus tuo mukanaan myös vastuun. Minulla ei ole vain vastuu itsestäni ja kumppanistani… vaan myös kumppaneistani, ystävistäni… miten tämä nyt halutaankaan määritellä.

Koen itse myös niin, että monet kahden ihmisen väliset intiimit parisuhteet ovat tavallaan olemassa vain parisuhteen sterotypiana. Se usein noudattaa niitä kaavoja, jotka meille on opetettu, jotka olemme omaksuneet. Jos taas ihmisellä on useampi intiimi suhde tai ainakin hyvin merkityksellinen suhde (ilman seksiä) niin silloin ihminen joutuu tarkastelemaan itseään ns. useamman peilin kautta, kuin vain yhden (ts. siis puolison/kumppanin). Toki tätä tarkastelua tapahtuu myös ihan normaaleissa parisuhteissa, etenkin nykyaikana kun, vaikka sitoudumme usein edelleen vain yhteen ihmiseen, niin niitä parisuhteita on useita peräkkäin (tai harva enää nykyaikana on vain sen yhden kanssa koko loppuelämänsä). Se, että avautuu pelkästään tälle maailmalle, antaa ajatuksilleen mahdollisuuden vaellella “Pystyisinkö minä elämään useassa suhteessa samaan aikaan? Mitä minä haluan suhteilta? Mitä minä tarvitsen niiltä? Mitä minä voin antaa?” Tämä saa aikaan juuri oikeanlaista tarkastelua, niin itsestä kuin myös parisuhteesta ja ylipäätään ihmissuhteista.

Itse olen vähintäänkin sitä mieltä, että ns. normaali parisuhde ei toimi tai se ei ainakaan toimi enää nykypäivänä. Vaikka naimisiinmeno tuntuu olevan taas muotia niin eipä ne liitot taida kovin hyvin kestää (”Solmittuja avioliittoja vähemmän, avioerot lähes ennallaan”). Avoliitoista taas se lähteminen on kenties vielä helpompaa kuin avioliitosta. Sinkkujen määrä lisääntyy, tätä nykyä yksinasuvia on jo miljoona, samalla myös uusiperheiden määrä on kasvanut (v.1990 niiden osuus lapsiperheistä oli 6,9 kun v.2010 se oli 9,1). Enkä minä nyt tarkoita, että kaikkien pitää alkaa polyamoristeiksi tai jotakin sinne päin… haluan vaan sanoa, että haastakaa ajateltunne, haastakaa parisuhteenne tai ylipäätään ihmissuhteenne. Joskus on ihan hyvä pysähtyä ja miettiä “Onko tämä sitä mitä haluan ja tarvitsen? Tukee kumppanini/ystäväni minua? jne…” Puhukaa suhteistanne, olkaa avoimia, uskaltakaa kertoa tunteistanne. Kommunikointi, luottamus, kunnioitus, toisen tunteiden hyväksyminen… nämä kun muistaisi ihmissuhteissaan niin pärjäisi jo aika hyvin :)

Ps. Pari viikkoa ollut hiljaiseloa blogissa, joka yleensä kaiketi tarkoittaa melkein kaikkien bloggaajien kohdalla sitä, että silloin siinä reaalielämässä menee aika lujaa. Olen huhkinut lähinnä töissä ja energiaa ei vaan ole riittänyt tänne asti paitsi nyt. Hyvää kesälomaa ja kesää muuten kaikille. Tämä tyttö viettää ensimmäistä kertaa elämässään viikon verran mökkilomaa lähitulevaisuudessa ja odottaa sitä innolla :)

Linkkejä:
Polyamoria
Relationship Anarchy

Kuukauden biisikin pitää heittää ja tiedän UNOHDIN sen ihan kokonaan viime kuussa ja nytkin pitää varsin kiirettä :D